Sijoitusuutiset

Harvian osakedippi innosti piensijoittajia

Harvian osake on tullut reippaasti alas ennätystasostaan. Piensijoittajat näkivät siinä ostomahdollisuuden.

Kiuasvalmistaja Harvia on ollut viime vuosina todellinen Helsingin pörssin menestystarina. Kolmessa vuodessa yhtiön osakekurssi on kivunnut yli 800 prosenttia.

Elokuussa Harvian kurssi kävi kaikkien aikojen ennätyksessä lähes 64 eurossa, mutta sen jälkeen osakkeen hinnasta on sulanut yli neljännes.

Kiuasyhtiön kurssidippi kuumensi ostolaidan ja piensijoittajat innostuivat tankkaamaan osaketta.

”Harvian osakekurssi putosi syyskuun markkinaturbulenssissa pahimmillaan lähes 30 prosenttia elokuussa saavuttamistaan ennätystasoista. Kuukauden aikana Harvia päätyi sijoittajien mielenkiinnon kohteeksi yhtiön suurimman omistajan keventäessä omistustaan ja toisaalta yhtiön johdon lisätessä sitä”, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Harvia nousi Nordnetissä erityisesti osakesäästötiliasiakkaiden suursuosikiksi osakkeen dominoidessa kaupankäyntiä niin vaihdolla kuin netto-ostomäärilläkin mitattuna, Tuppurainen kertoo.

”Kaikkiaan Harvian osakkeiden omistusta kasvatettiin Nordnetin suomalaisasiakkaiden salkuissa kuukauden aikana jopa 14 miljoonalla eurolla.”

Syyskuun kurssilasku päätti kymmenen kalenterikuukautta yhtäjaksoisesti kestäneen pörssinousun. Nordnetin suomalaisasiakkaat nettomyivät kotimaisia osakeomistuksiaan arvo-osuustileiltä viidellä miljoonalla eurolla, mutta osakesäästötileille osakkeita kuitenkin netto-ostettiin edelleen lisää 14 miljoonalla eurolla. Kaikkiaan suomalaiset yksityissijoittajat siis nostivat osakepainoaan maltillisesti.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien kautta kauppoja toteutettiin syyskuussa euromääräisesti 15,3 prosenttia viime vuoden syyskuuta enemmän.

Nyt edessä on syysosinkojen uudelleensijoittamista kolmannen vuosineljänneksen tuloskauden alla.

Nordea päätti jakaa odotetun jättiosinkonsa, joka irtosi lokakuun alussa. Pankki jakaa noin 2,9 miljardista eurosta. Jaettava osinko on Suomen pörssihistorian tiettävästi suurin. Nordean hallitus päätti maksaa osakkeenomistajille varsinaista osinkoa 0,72 euroa osakkeelta vuoden 2021 varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisesti.

Osingonjaon lisäksi Nordea aikoo ostaa peräti kahdella miljardilla eurolla omia osakkeitaan.

Tuppuraisen mukaan syyskuussa pankin osakekurssi kehittyi 13 prosentin kuukausinousullaan huomattavasti Helsingin pörssin yleisindeksiä paremmin.

”Ostoryntäystä Nordean osakkeeseen ei kuitenkaan nähty, koska osake ei valunut ennen osingonjakoa samaan alamäkeen pörssin yleisindeksin kanssa”, toteaa Tuppurainen.

Tuppuraisen mukaan Nordean osakkeita omistavia ja osinkoa saavia Nordnetin suomalaisasiakkaita on lähes 70 000. Henkilötunnusta kohden keskimääräinen tilille kilahtava Nordean syysosinko ylittää 500 euroa.

Lokakuussa on mahdollista nähdä kymmenien miljoonien eurojen edestä yksistään Nordea-osinkojen uudelleensijoituksia uusiin osakeostoihin, Tuppurainen ennustaa.

”Yhdistäen tämän muiden yhtiöiden syysosinkoihin ja lähestyvään Q3-tuloskauteen odotan vilkasta lokakuuta”, arvioi Tuppurainen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös