Markkinakommentit

Keskuspankki antoi haukkamaisen viestin – korot tulevat nousemaan

Rahapolitiikka kiristyy rapakon takana. Yhdysvaltain keskuspankki Fed aikoo vähentää elvytystoimia aiempaa suunnitelmaa nopeammin.

Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitea piti tiistaina ja keskiviikkona odotetun kokouksensa, jossa se teki päätöksiä tukiosto-ohjelmansa supistamisesta.  

Keskuspankin viestiä voi kuvailla haukkamaiseksi.

Fedin avomarkkinakomitea päätti inflaation hillitsemiseksi kiihdyttää kuukausittaista valtion velkakirjojen tukiosto-ohjelman vähentämistä 30 miljardilla dollarilla kuukaudessa, kun aiemmin keskuspankki oli vähentänyt osto-ohjelmaa kuukausittain 15 miljardilla dollarilla.

Uudella vähentämisvauhdilla tukiosto-ohjelmat loppuvat jo ensi vuoden maaliskuussa, kun alkuperäisen suunnitelman mukaan niiden oli tarkoitus loppua vasta kesäkuussa.

Keskuspankki ennakoi kolmea koronnostoa ensi vuodelle, kahta koronnostoa vuodelle 2023 sekä kahta koronnostoa vuodelle 2024. Koronnostot tulisivat siten tapahtumaan aiempaa arviota nopeammin.

Avomarkkinakomitea piti ohjauskoron ennallaan 0–0,25 prosentin vaihteluvälissä, mikä oli odotettu päätös.

Pääjohtaja Powellin puhe maan senaatin pankkivaliokunnassa joulukuun alussa herätti markkinoilla paljon mielenkiintoa.

Pääjohtaja ja keskuspankki Fed ovat tähän asti johdonmukaisesti esittäneet, että Yhdysvaltojen inflaation kiihtyminen on väliaikaista. Vuositason inflaatio nousi kuitenkin marraskuussa jo 6,8 prosenttiin. USA:n inflaatio laukkaa nyt korkeammalla kuin kertaakaan 40 vuoteen. Maan Työministeriö kertoi tiistaina, että tuottajahintaindeksi kohosi marraskuussa 9,6 prosenttia, enemmän kuin kertaakaan indeksin mittaushistorian aikana vuodesta 2010 alkaen.

Nyt Powell kuitenkin myönsi, että riski pitempiaikaisesti korkeammasta inflaatiosta on kasvanut. Hän kuitenkin piti edelleen kiinni näkökannastaan, että korkea inflaatio on väliaikainen ilmiö.

Aiemmin marraskuussa Fedin päätöksentekokomitea ilmoitti, että se alkaa vähentää asuntolainavakuudellisten arvopapereiden ja Yhdysvaltain valtiolainojen ostoja, joita se oli ostanut noin 120 miljardin dollarin kuukausivauhdilla pandemian syvyyksistä lähtien.

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich arvioi Twitterissä, että korkojen nousu saattaa tapahtua jopa Fedin tuoretta arviota nopeammin.

”Fed signaloi jo kolmea koronnostoa ensi vuodelle, ja ottaen huomioon USA:n inflaatiopaineet, korkoa voidaan joutua nostamaan tätäkin nopeammin. Nopeat muutokset rahapolitiikan näkymissä ovat huomattava riski myös osakemarkkinoiden positiivisille tunnelmille”, Gerich tviittaa.

Keskuspankki ei mielellään järjestä markkinoille yllätyksiä. Tässä tavoitteessa se onnistui, sillä markkinoiden reaktiot olivat maltilliset. Päätökset olivat odotettuja ja todennäköisesti markkinoilla odotettiin ehkä jopa hieman kovempaa tiukennusta rahapolitiikkaan.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös