
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoi eduskuntaryhmän kesäkokouksessa keskiviikkona Kuopiossa, että hintojen nousu on kiihtynyt tänä vuonna poikkeuksellisen nopeasti ja nousu on kovinta 30 vuoteen.
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos oli heinäkuussa 7,8 prosenttia. Kesäkuussa inflaatio oli myös 7,8 prosenttia.
Heinäkuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten sähkön, bensiinin, dieselin ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen.
Sähkön lisäksi laaja-alainen hintojen nousu osuu erityisesti pieni ja keskituloisten arkeen, Lindman muistuttaa.
”Kun ruoka, sähkö ja bensa kallistuvat samanaikaisesti, puristus tuntuu monen suomalaisen jokapäiväisessä elämässä.”
Lindmanin mukaan päättäjille tilanne on haastava. Hänen mukaan nyt on toisaalta tehtävä toimia, joilla hintojen nousun vaikutusta loivennetaan, mutta samaan aikaan varottava, ettei pahenneta itse tautia entisestään.
”Siksi laajojen, kohdentamattomien ja miljardiluokan hutaisujen sijaan nyt tarvitaan täsmätoimia. Yhteiskuntamme bisnesluokan veronkevennysten sijaan on tehtävä täsmätoimia lapsiperheiden, pieni- ja keskituloisten palkansaajien ja eläkeläisten auttamiseksi”, Lindman sanoo.
Lindmanin mukaan päivähoitomaksujen alentaminen helpottaisi lapsiperheiden arkea, joissa tulot menevät valtaosin välttämättömiin menoihin.
”Päivähoidon tulorajojen nostamisella olisi mahdollista poistaa keskituloisen kaksilapsisen perheen päivämaksut ja maksuja voisi myös kohtuullistaa vähän enemmän ansaitsevilta. Tämä purkaisi myös kannustinloukkuja”, hän perustelee.
Pitkiä työmatkoja ajavat kärsivät eniten kohonneesta bensan ja dieselin hinnasta. Siksi korotettua työmatkavähennystä on välttämätöntä jatkaa ensi vuonna ja matkakustannusten noustessa on kaikki perusteet nostaa vähennys 30 sentistä 35 senttiin, Lindman tuumaa.
Lindman haluaisi myös alentaa tuloverotusta – mutta ei kaikissa tuloluokissa.
”Olemme myös valmiit osana täsmätoimia tuloveron keventämiseen, sillä edellytyksellä, että alennus kohdennetaan pieni- ja keskituloisten ja kevennykset ulotetaan myös maamme eläkkeensaajille.”
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen muistuttaa, että tuloverotuksen kohdistaminen vain pieni- ja keskituloisiin tarkoittaisi verotuksen progression kiristymistä entisestään.
”Kysyn hyvältä kollega Lindtmanilta, eikö 3500 euroa kuussa palkkaa saava suomalainen tarvitse palkkaveron alennusta, jolla autettaisiin selviämään hintojen nousun keskellä? Kuulostaa kauniilta rajata veroale pieni- ja keskituloisiin, mutta silloin unohtuu, että lisätyön verotus kiristyisi sadoilla tuhansilla normaaleilla suomalaisilla, koska puolet suomalaisista tienaa mediaanituloa enemmän.”, Kai Mykkänen sanoo.
Mykkänen on tyytyväinen, että ansiotuloverotuksen keventäminen kansalaisten ostovoiman parantamiseksi saa kannatusta hallituspuolueidenkin piirissä. Kokoomus näkee, että ostovoiman lyhyen aikavälin parantamisen lisäksi verotuksen keventäminen parantaisi työnteon kannusteita.
“Verotuksen keventäminen olisi rakennetoimi, joka antaa mahdollisuuden rakentaa kestävää kasvua pitkälle tulevaisuuteen. On hyvä, että tälle toimelle on nyt kannatusta hallituksenkin piirissä” Mykkänen sanoo.
Mykkänen toteaa, että veronkevennykset on suunnattava tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin, sillä verotuksen progressiossa ei ole kiristysvaraa. Suomessa on jo nyt yksi OECD-maiden kireimmistä veroprogressioista.
”Jo keskituloinen joutuu maksamaan tienaamastaan lisäsatasesta lähes puolet veroina. Ei meidän kannata heikentää työnteon kannusteita kiristämällä sitä entisestään”, Mykkänen muistuttaa.