Oma talous

Vauvavuoden säästövinkit – näin kotivanhemmallekin jää ylimääräistä sukanvarteen osa 3

Juttusarjan viimeisessä osassa kootaan yhteen säästövinkit palveluista liikkumiseen ja kotona tienaamiseen.

Vanhempain- ja hoitovapaalle jääminen laskee merkittävästi tuloja, mikä voi luoda haasteita perheen raha-asioihin. Lasten ollessa pieniä taloudessa on kuitenkin kyse ennen kaikkea perustarpeiden täyttämisestä. Parhaimmillaan vauvan kanssa kotoilu voikin olla varsin oiva sauma säästämiselle. Lisäksi säästämällä pitkän pennin säästää usein myös luontoa.

Juttusarjassa on käsitelty fiksua budjetointia niin vauvatarvikkeiden kuin ruokamenojen näkökulmasta. Viimeinen osa kokoaa yhteen muut, kategorisoimattomat säästövinkit palveluista liikkumiseen.

Valokeilaan pääsevät myös kotoa käsin tehtävät sivubisnekset, joiden avulla on mahdollista tahkota lisää rahaa.

Linkit sarjan ensimmäiseen ja toiseen osaan löytyvät tämän artikkelin lopusta.

Harrastakaa yhdessäoloa ja maksutonta toimintaa

Sanotaan, että parhaat asiat ovat ilmaisia. Etenkin pienet lapset nauttivat kalliiden harrastusten sijaan yhteisestä tekemisestä, oli se sitten lukemista, luonnossa liikkumista tai leikkipuistoilua.

Lisäksi monilla paikkakunnilla on tarjolla maksuttomia palveluita lapsiperheille. Näitä voivat olla esimerkiksi kirjaston satutuokiot, seurakunnan kerhot ja muskarit sekä erilaisten yhdistysten toiminta.

Maksuton toiminta merkitsee hyödyntäjilleen paitsi virikkeitä ja leikkikavereita, usein myös arjen vertaistukea aikuisille.

Joissakin kerhoissa saattaa olla tarjolla esimerkiksi kahvia, teetä, mehua ja keksejä. Ensinnä mainittu maksaa maltaita inflaation veturina, joten yhtenä säästövinkkinä tässä yhteydessä mainittakoon ilmainen kahvi.

Hanki lisätuloja

Arjen ollessa ainaista menoista nipistämistä eräs varteenotettava näkökulma jää herkästi unholaan: miksi kaikesta pitäisi säästää? Voisiko sen sijaan hankkia lisää tuloja? Jo muutaman satasenkin lisätienestit tuovat joustoa kuukausibudjettiin.

Koronapandemian myötä etätyömahdollisuudet ovat lisääntyneet. Kotitoimistossa työskentely lieneekin se simppelein kombo kotihoidossa olevan pienen lapsen kanssa. Omaa osaamistaan kannattaa hyödyntää ja markkinoida: kotoa käsin on tehtävissä esimerkiksi myynti-, sisällöntuotanto- ja opetustyötä.

Hommien painaminen onnistuu työnkuvasta riippuen tukiverkoston avulla tai vaikkapa vauvan nukkuessa.

Perinteisemmin sivutoimista työtä voi tehdä pienituntisilla sopimuksilla. Esimerkiksi ilta- ja viikonloppuvuorot marketin kassalla voivat soveltua elämäntilanteeseen, mikäli vauvalle on saatavilla hoitaja työvuorojen ajaksi.

Myös opiskelemalla voi tienata opintotuen tai aikuiskoulutustuen muodossa. Ja jos pörssiin sijoitetut rahat tuottavat, niitäkin voi pitää eräänlaisena tulonlähteenä.

On kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että työskentely arkipäivisin vaikuttaa vanhempainpäivärahan suuruuteen. Sen sijaan hoitovapaalla sidehustlaus ei vaikuta kotihoidontukeen. Tarkkuutta siis tässä!

Vältä autoilua

Menoveden kallistuessa alvariinsa on syytä tarkkailla oman autoilun todellista tarpeellisuutta. Vain pakolliset menot kannattaa hoitaa ratin takaa, ja samalla reissulla on suositeltavaa käydä monessa paikassa edestakaisen ravaamisen minimoimiseksi.

Neuvolakäyntiin voi yhdistää viikon ruokaostokset tai vaikkapa visiitin mummolaan.

Kun tämänkaltaista menettelyä tarkastellaan kokonaisuudessaan, voidaan todeta sen helpottavan hektistä lapsiperhearkea, kun ei tarvitse olla ihan joka päivä hoitamassa juoksevia asioita. Mammonan lisäksi säästyy siis aikaa (ja hermoja).

Jos taloudessa on useampia autoja, voisiko yhden auton politiikkaan siirtymistä harkita ainakin perhevapaiden ajaksi?

Yksityisautoilu on korvattavissa mahdollisuuksien mukaan apostolinkyydillä ja julkisilla kulkuneuvoilla: lähikaupassa voi piipahtaa vaunulenkillä ja kauemmas pääsee esimerkiksi linja-autolla. Monien alueiden liikennöitsijät tarjoavatkin vaunukansalle maksuttomat bussimatkat.

Kuten monella muullakin osa-alueella, myös kulkemiseen liittyvät taloudelliset ja ekologiset valinnat korreloivat usein keskenään.

Minimoi käyttämäsi palvelut välttämättömiin

Vauvavuosi menee pääasiassa kotioloissa, jolloin omasta ulkonäöstä huolehtiminen jää yleensä vähemmälle huomiolle. Jos ihmisten ilmoilla ei tule liikuttua entiseen malliin, voi olla hyvä sauma laittaa tauolle esimerkiksi kampaajakäynnit tai ripsi- ja kynsihuollot sekä vaateostokset.

Fyysisestä hyvinvoinnista ei kuitenkaan ole tarpeen tinkiä. Salikortin voi vaihtaa kotijumppiin vauvan kanssa.

Yhdessä kotona liikkuminen hauskuuttaa vauvaa, virkistää vanhempaa ja helpottaa arkea, kun kaiken multitaskauksen keskellä ei tarvitse raahautua erikseen kuntosalille. Sitä paitsi vauvahan toimii mainiona kahvakuulana!

Vakuuta vauvasi

Tämä ei ehkä alkuun vaikuta varsinaiselta säästövinkiltä, mutta esimerkiksi allergioiden, tapaturmien tai korvatulehduskierteen varalle on suositeltavaa hankkia kattava vakuutus. Jos vauvalla ilmenee vaivoja, joiden hoito käy helpommin yksityisellä puolella ainaisen päivystyksessä jonottelun sijaan, vakuutus maksaa kyllä itsensä takaisin.

Monet vauvavakuutukset on mahdollista saada voimaan jo raskausaikana, mikä voi tuoda mielenrauhaa odottaville vanhemmille.

Ajan myötä tarpeettomiksi koettuja osia voi karsia vakuutuksesta tai sen voi irtisanoa kokonaankin vaikkapa vauvavuoden päätteeksi.

Vaihtoehtoisesti sairauksiin ja tapaturmiin voi tietysti varautua itse kasatulla puskurirahastolla.

Asuntolaina lyhennysvapaalle

Oman asunnon omistamisen etuja on lainan maksusuunnitelman muokattavuus, esimerkiksi mahdollisuus asuntolainan lyhennysvapaaseen. Vanhempain- tai hoitovapaa voikin olla otollinen tilaisuus tämän hyödyntämiseen.

Lyhennysvapaalla lainan pääoman lyhentäminen jää tauolle ja maksettavaksi tulevat vain korot.

Pankit voivat tarjota lainojen ja rahoitusten takaisinmaksuehtoihin myös muita joustavia vaihtoehtoja, joihin kannattaa tutustua oman elämäntilanteensa puitteissa.

Opeta kestäviä arvoja

Näin juttusarjan päätteeksi todettakoon, että fiksun taloudenpidon ja kestävien arvojen opettaminen jo pienestä pitäen kantaa hedelmää.

Kun säästämisen siemen on kylvetty ja omaksuttu ikään kuin sisäänrakennettuna ominaisuutena mahdollisimman nuorena, tuskin sitä vanhempanakaan lähtee mukaan ylenpalttiseen kulutusjuhlaan ja törsäilyyn. Poikkeuksia tietysti löytyy aina.

Kun keskustellaan avoimesti ja vietetään paljon laatuaikaa yhdessä perheenä, jälkikasvu jakanee vanhemmilta opitut arvot ja hyvän itsetunnon, eikä arvoaan tarvitse todistella vaikkapa materialla.

Eiköhän laiteta säästövinkit kiertämään sukupolvelta toiselle?

Lue myös nämä: Vauvavuoden säästövinkit osa 1 & osa 2

Kommentoi
Ylös
>