Starian tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että kansainväliset asiantuntijat tulevat Suomeen rakentamaan onnellista elämää, eivät muhkeaa tilipussia.
Median sijoittajakuvastoa tulisi uudistaa säästämisen ja sijoittamisen arkipäiväistämiseksi.
Julkista taloutta tulisi vahvistaa keinoin, jotka tukevat sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää talouskasvua unohtamatta yhteiskunnan hyvinvointia.
Rahaviikon tarkoituksena on tarjota oppilaitoksille innovatiivisia opetussisältöjä nuorten taloustaitojen tukemiseksi.
Taloudellisen väkivallan tunnistaminen on tärkeää heikentyneessä taloustilanteessa, joka voi kärjistää rahariitoja.
Kiitos luontoäidin ja talkoohenkisyyden, mediassa revitellyt otsikot kiertävistä sähkökatkoista ja tonnien yllätyslaskuista jäivät dystopiaksi.
Professori Carol Dweckin teoriaa menestymisen psykologiasta voidaan soveltaa sijoituskäyttäytymiseen.
Keille punalaputetut tuotteet oikeastaan kuuluvat?
Raati antaa tuomionsa kotimaiselle sarjauutuudelle.
Syksyn kiinnostavin lastenkirja käsittelee raha-asioita leikkisästi ilotellen.
Juttusarjan viimeisessä osassa kootaan yhteen säästövinkit palveluista liikkumiseen ja kotona tienaamiseen.
Juttusarjan toisessa osassa poljetaan ruokakuluja pienemmiksi.
Juttusarjan ensimmäisessä osassa käsittelyyn otetaan erilaiset hankinnat, kuten vaatteet ja tarvikkeet, joista on helppo löytää pihistämisen varaa.
Kielitaidolla on merkittävä rooli taloudellisen osallisuuden toteutumisessa.
Viikonloppuna juhlitaan opintonsa päättäviä nuoria, joita muistetaan rahalahjoin. Miten muhkeaa pottia kannattaisi käsitellä?
Humanistitaustaiset sijoittajat ovat kovaa valuuttaa markkinoilla.
Markkinamyllerryksen keskellä motivaatio sijoittamiseen voi olla hukassa.
Hajauttamista pidetään hyvänä tapana hallita riskejä. Voiko siinä ajautua liiallisuuksiin? Minkälaisia seurauksia hajauttamisinnokkuus saattaa aiheuttaa?
Sijoitusosaamisen lisäämisellä voidaan tavoitella kaikille tasa-arvoisia mahdollisuuksia vaurastua lähtökohdista riippumatta.
Kommentit