Pankki odottaa koko vuodelle selvää tulosparannusta edellisvuoteen verrattuna.
Vähittäispankkitoimintaan ja kiinnitysluototukseen keskittyvä Oma Säästöpankki julkisti maanantaina tammi-kesäkuun tulosraporttinsa.
Pankki teki jälleen uuden vuosineljänneksen tulosennätyksen, kun vertailukelpoinen tulos kasvoi 140 prosenttia viime vuodesta. Vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli toisella vuosineljänneksellä lähes 39 miljoonaa euroa.
Tuloskehitys ylitti analyysitalo Inderesin ennusteen. Inderes ennusti toiselle vuosineljännekselle 28 miljoonan euron vertailukelpoista tulosta ennen veroja.
Huhti-kesäkuun korkokate nousi 103 prosenttia viime vuodesta 49 miljoonaan euroon ja liiketoiminnan tuotot yhteensä nousivat viime vuodesta 87 prosenttia 63 miljoonaan euroon. Oman pääoman tuotto nousi yli 27 prosenttiin, kun vuotta aiemmin se oli 12 prosenttia.
Pankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi kertoo, että OmaSp:n liiketoiminnan kehitys on jatkunut vahvana koko alkuvuoden.
”Pankin tuloskehitys ja kustannustehokkuus ovat parantuneet edelleen ja kesäkuun tulos oli yksittäisenä kuukautena kaikkien aikojen paras”, Sydänlammi toteaa.
Sydänlammin mukaan korkoympäristön normalisoituminen on tukenut korkokatteen kasvua edelleen volyymikasvun lisäksi. Myös yrityskaupalla on ollut merkitystä.
”Toisen vuosineljänneksen aikana korkokate kasvoi 103 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Palkkiotuottojen kehitys piristyi selvästi toisella vuosineljänneksellä ja palkkiotuotot kasvoivat 17 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Koko alkuvuoden korkokate kasvoi 81 prosenttia ja palkkiotuotot 10 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Liedon Säästöpankin liiketoiminnan hankinnalla on ollut merkittävä positiivinen vaikutus toisen neljänneksen lukuihin.”
Toimitusjohtajan mukaan luottokannan laatu on säilynyt hyvällä tasolla.
”Luottotappiokertymä oli toiselta neljännekseltä yhteensä 2,7 miljoonaa euroa, josta harkinnanvaraista varautumista taloudellisen ympäristön muutoksiin oli 2,0 miljoonaa euroa.”
Pankin tase on kasvanut Liedon Säästöpankin yritysjärjestelyn seurauksena yli seitsemään miljardiin euroon. Oma pääoma on kasvanut alkuvuoden aikana noin 114 miljoonaa euroa ja on yli 470 miljoonaa euroa. Yhtiön vakavaraisuus on myös vahvistunut entisestään, Sydänlammi kertoo.
Oma Säästöpankki ei tehnyt muutoksia vuoden 2023 näkymiinsä.
Pankki arvioi edelleen, että kannattava kasvu jatkuu vahvana. Konsernin vuoden 2023 vertailukelpoinen tulos ennen veroja kasvaa merkittävästi edelliseen tilikauteen verrattuna ja ylittää 100 miljoonaa euroa. Viime vuonna vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 76 miljoonaa euroa.
Lue myös tämä: Nordea julkisti jälleen väkivahvan tulosraportin
