Viestintä- ja liitettävyysratkaisuja tarjoava Bittium alentaa vuoden 2023 taloudellista ohjaustaan. Yhtiö arvioi vuoden 2023 liikevaihdon olevan samalla tasolla tai alempi kuin edellisvuonna, jolloin se oli 82,5 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö odottaa liiketuloksen olevan alempi kuin edellisvuonna, jolloin se oli 0,3 miljoonaa euroa.
Vuoden 2023 kassavirran yhtiö odottaa jäävän negatiiviseksi.
Aiemmin puolivuotiskatsauksessa elokuun alussa Bittium oli arvioinut vuoden 2023 liikevaihdon kasvavan ja liiketuloksen olevan parempi kuin edellisvuonna-
Keskeinen syy liikevaihdon ja liiketuloksen laskulle on kuluvan vuoden aikana ennakoitua hitaammin ja pienemmällä volyymillä toteutuvat taktisten kommunikaatiotuotteiden ja tietoturvallisten ratkaisujen toimitusmäärät Defense & Security -liiketoimintayksikössä. Liikevaihdon ja -tuloksen laskun vuoksi vuoden 2023 kassavirta jää negatiiviseksi, yhtiö ennustaa.
Bittium kertoo jatkavansa toimintansa kehittämistä kohti itsenäisiä liiketoimintayksiköitä ja hakee toimintoihinsa selkeämpää fokusta, kasvua ja tuloksentekokyvyn parannusta. Yhtiö on jatkanut myös muita toimenpiteitä sekä prosessien, toimintatapojen ja kustannusrakenteen läpikäyntiä kannattavan kasvun mahdollistamiseksi.
Osana toimenpiteitä kannattavuutensa parantamiseksi ja toimintansa kehittämistä kohti itsenäisiä liiketoimintayksiköitä Bittium käynnisti elokuun lopulla muutosneuvottelut, jotka koskevat yhtiön kaikkia tytäryhtiöitä Suomessa. Neuvottelujen piirissä on noin 600 työntekijää.
Suunnitellut toimenpiteet voisivat toteutuessaan johtaa enintään 80 työntekijän irtisanomiseen tai lomauttamiseen. Muutosneuvottelut käynnistettiin taloudellisista ja tuotannollisista sekä toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä.
Näillä toimenpiteillä Bittium tavoittelee noin kuuden miljoonan euron vuotuisia kustannussäästöjä, mikä tukee yhtiön tavoitetta saavuttaa keskimäärin yli 10 prosentin vuotuinen liikevaihdon kasvu ja 10 prosentin liikevoittotaso, jotka se arvioi saavuttavansa vuonna 2024.
Bittiumin pitkän tähtäimen taloudelliset tavoitteet säilyvät ennallaan.
Yhtiö tavoittelee keskimäärin yli 10 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja 10 prosentin liikevoittotasoa ja arvioi saavuttavansa nämä tavoitteet vuonna 2024.
Bittiumin vaikeudet ovat alkaneet jo viime vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä, jolloin liikevoitto painui tappiolle.
Viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä maailmanlaajuisen komponenttipulan takia yhtiön liikevaihto ja tulos jäivät poikkeuksellisen alhaisiksi johtuen useiden tuotetoimitusten siirtymisestä eteenpäin. Lisäksi kolmannelle neljännekselle ei ajoittunut isoja tilauksia eikä toimituksia.
Kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli ilmeistä, että Bittiumin vaikeutena ovat alentuvat myyntivolyymit.
Yhtiön liikevaihto laski tammi-maaliskuussa 18,6 prosenttia edellisvuodesta 14,9 miljoonaan euroon. Tilauskanta laski 33 miljoonasta eurosta 29 miljoonaan euroon. Bittiumin liikevaihdon kasvua hidasti edelleen komponenttipula, joka vaikutti yhtiön kykyyn toimittaa tuotteita asiakkailleen.
Vuoden toisen vuosineljänneksen liikevaihto laski 8,8 prosenttia vertailukaudesta ja oli 20,7 miljoonaa euroa. Liiketulos oli 0,3 miljoonaa euroa ja se heikkeni edellisvuodesta 0,5 miljoonaa euroa. Tilauskanta laski hieman edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta ja oli 28 miljoonaa euroa.