Kiinalaiset verkkokaupat ovat iskeneet viime vuosina Suomen ja Euroopan markkinoille erittäin aggressiivisen markkinointikampanjan siivittämänä.
Erityisesti kiinalainen Temu on kampanjoinut aktiivisesti netissä ja sosiaalisessa mediassa.
Temu on kiinalainen verkkokauppa-alusta, joka on kasvattanut nopeasti suosiotaan vuodesta 2022 lähtien. Se on PDD Holdings -yhtiön omistama ja sen emoyhtiö sijaitsee Shanghaissa. Temu toimii samalla periaatteella kuin monet muut suuret verkkokaupat, tarjoten alustan yksittäisille myyjille tuotteidensa listaamiseen ja myyntiin.
Tullin julkaisemien tietojen mukaan vuonna 2024 Suomeen tuli yli 28 miljoonaa vähäarvoista tavaraerää. Näistä lähes 98 prosenttia tuli Kiinasta. Vähäarvoiseksi tavaraeräksi lasketaan alle 150 euron arvoiset lähetykset.
Tämänkaltaisten tuonti-ilmoitusten määrä kasvoi peräti 678 prosenttia edellisvuodesta. Kyse on siis isosta murroksesta Suomen markkinoilla.
Kaupan alan järjestöt varoittavat ”temutuksesta”
Kaupan alalla toimivat järjestöt Erikoiskaupan liitto ETU ry, Fashion Finland ry, Elektroniikka- ja kodinkoneyhdistys ETKO ry, suomalaisten tekstiili- ja vaatevalmistajien järjestö Suomen Tekstiili & Muoti ry sekä digitaalisen kaupan yhteisö, Digital Commerce Finland vaativat vaikuttavia ja nopeita toimia kansainvälisen verkkokaupan mukanaan tuomien ongelmien ratkaisemiseksi.
Järjestöjen mukaan ulkomailla toimivat verkkokaupat tarjoavat kuluttajille mahdollisuutta ostaa halpoja tuotteita, joiden laadusta, tuoteturvallisuudesta ja ympäristövaikutuksista ei ole saatavilla juurikaan mitään tietoa.
Kuluttajien kannattaa miettiä, mitä sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia ”temutuksella” on.
”Verkko-ostosten yhteydessä on hyvä miettiä mihin raha menee ja kuinka suuri osuus siitä jää Suomeen. Lisäksi Kiinasta tänne lennätettyjen tavaroiden ympäristökuorma on valtava”, järjestöt toteavat yhteisessä tiedotteessaan.
Suomen kaupan alan yrityksille tilanne on haasteellinen monella tapaa. EU:n sisämarkkinoilla toimivat yritykset ovat tiukan sääntelyn kohteina ja täällä yrityksille asetetaan monia velvoitteita, joita EU:n ulkopuoliset yritykset eivät noudata. Tuotteiden ja pakkausten kierrätykseen liittyvät velvoitteet ja maksut ovat tästä hyvä esimerkki.
Suomessa toimivat yritykset joutuvat käytännössä kantamaan myös EU:n ulkopuolelta Suomeen tavaroita toimittavien yritysten vastuut.
Järjestöt vaativat verkkokauppaan tasapuoliset ja reilut pelisäännöt
Yksittäiset toimet eivät riitä turvaamaan tasapuolisia kilpailuolosuhteita eivätkä ratkaisemaan kuluttajasuojaan tai ympäristöön liittyviä ongelmia. Kansalliset erillisratkaisut eivät myöskään ratkaise ongelmaa, vaan tarvitaan useita eri toimia EU:n tasolla.
Kaupan alan järjestöjen mukaan samat pelisäännöt pitää koskea kaikkia. EU:n markkinoille tuotteita myyvien yritysten tuotteiden alkuperän, turvallisuuden ja laadun tulee vastata EU:n vaatimuksia.
Markkinavalvonnan tulee olla toimivaa ja kuluttajia pitää kannustaa kestäviin valintoihin nykyistä tehokkaammin. Kolmansista maista tulevien pakettien 150 euron tullivapausrajan poistoa pitää nopeuttaa, järjestöt vaativat.
Suomeen kuluttajatuotteita myyvien yritysten pitää osallistua tuotteiden ja pakkausten kierrätys- ja ympäristömaksuihin samalla tavalla kuin kotimaassa toimivat yritykset.
Lisäksi järjestöt vaativat, että Suomen valtion tulee edellyttää Suomessa toimivilta kuljetusyhtiöiltä vastuullisuus- ja ympäristönäkökulmien huomioimista Suomeen tulevien tavaravirtojen käsittelyssä ja kuljetussopimusten tekemisessä.
Kuluttajajärjestöt jättäneet EU-komissiolle valituksen Temun toiminnasta
Yhteensä 18 eurooppalaista kuluttajajärjestöä valitti viime vuoden toukokuussa kansallisille valvontaviranomaisille Temun toiminnasta. Kattojärjestö BEUC on puolestaan tehnyt valituksen Euroopan komissiolle.
Järjestöt katsovat, että Temu rikkoo EU:n uutta digipalvelulakia, jonka tarkoituksena on suojata kuluttajia verkko-ostoksilla.
Temulla on yli 75 miljoonaa käyttäjää kuukausittain EU:ssa. Järjestöjen mukaan Temu ei ole tarjonnut kuluttajille laissa määriteltyä kuluttajansuojaa ja käyttää manipuloivia käytäntöjä, jotka ovat laittomia EU:n viimeaikaisen lainsäädännön mukaan.
Kuluttajajärjestöt ovat jo aiemmin ilmaisseet huolensa myynnissä olevien tuotteiden turvallisuudesta. Nyt järjestöt kattojärjestöineen ovat jättäneet komissiolle ja kansallisille valvontaviranomaisille valituksen useista EU:n digipalvelulain rikkomuksista.
Järjestöjen mukaan Temun markkinapaikalla käytetään manipuloivia käytäntöjä ja myyntitekniikoita. Markkinapaikka ei tarjoa riittävää jäljitettävyyttä alustallaan myyjinä toimivista kauppiaista, eikä useinkaan pysty antamaan kuluttajille olennaista tietoa tuotteiden myyjästä.
Temu ei pysty myöskään kertomaan, täyttääkö tuote EU:n tuoteturvallisuusvaatimukset.