Näin tuontitullit ja Ukrainan jälleenrakentaminen vaikuttaisivat kotimaisiin pörssiyhtiöihin

Monen suomalaisen pörssiyhtiön näkymät riippuvat voimakkaasti maailmanpolitiikan kehityssuunnista.
vienti satama kontit logistiikka vienti satama kontit logistiikka

Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen välille on kehkeytymässä täysimittainen kauppasota.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on ilmoittanut 25 prosentin tuontitullista alumiinille ja teräkselle 12. maaliskuuta alkaen. Tullit osuvat kipeästi moniin eurooppalaisiin yrityksiin.

Euroopan unioni ilmoitti keskiviikkona asettavansa vastatullit 26 miljardin euron arvosta Yhdysvaltain tuotteille. Tullit tulevat voimaan ensi kuussa.

EU ottaa vastatoimet täysimääräisesti käyttöön 13. huhtikuuta. Päätös on EU:n vastaus Yhdysvaltain teräkselle ja alumiinille määräämiin tulleihin, jotka astuivat voimaan tämän viikon keskiviikkona.

EU palauttaa Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella käytössä olleet vastatullit, jotka kohdistuvat muun muassa Yhdysvalloista tuotaviin veneisiin, viskeihin ja moottoripyöriin.

Trump uhkaa asettaa 200 prosentin tullit EU:n alueella tuotetuille alkoholijuomille, mikäli EU ei poista yhdysvaltalaiselle viskille asettamaansa tullia. Ranskan kauppaministeri Laurent Saint Martin kerttoo, että Ranska ja EU eivät aio taipua Trumpin uhkailuun.

Konfliktit ovat pääosin mollivoittoisia tekijöitä vientivetoisille yrityksille

Kauppasodalla on Helsingin pörssin vientivetoisten yhtiöiden näkymiin.

OP:n osakeanalyytikot listasivat, mille suomalaisyhtiöille Ukrainan jälleenrakentamisella sekä Yhdysvaltain tuontitulleilla olisi merkittävimmät vaikutukset.

Sotilaallisilla konflikteilla ja globaalin talouden mittapuulla merkittävillä kauppakiistoilla on tutkimusten ja OP:n osakeanalyytikoiden tekemän selvitysten mukaan pääosin negatiivinen vaikutus talouskasvuun.

”Erityyppisillä konflikteilla on monesti huomattava vaikutus erityisesti kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yhtiöiden liiketoimintaedellytyksiin ja operatiivisen toiminnan organisointiin. Ne asettavat vaatimuksia muun muassa yhä yksityiskohtaisemmalle suunnittelulle, varautumissuunnitelmien ylläpidolle ja vastapuoliriskien tiedostamiselle”, sanoo OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen.

OP:n analyytikot listasivat, mille OP:n seurannassa oleville yhtiöille Yhdysvaltain tuontitulleilla ja Ukrainan jälleenrakentamisella olisi eniten vaikutuksia.

Yhdysvaltain tuontitulleista kärsivät pörssiyhtiöt

Jos Yhdysvaltain suunnittelemat tullit eurooppalaistuotteille astuvat voimaan, on niillä OP:n osakeanalyytikoiden mukaan kielteistä vaikutusta monelle yhtiölle.

”Kauppakonfliktit voivat esimerkiksi pakottaa yksittäisen yhtiön tai toimialan etsimään tuotteilleen tai palveluilleen uusia vaihtoehtoisia markkinoita tai niistä voi seurata huomattaviakin kustannus- ja katemarginaalivaikutuksia”, avaa Parkkinen.

Tuontitulleista kärsivien yhtiöiden joukossa on koko joukko kotimaisia konepaja- ja teknologiayhtiöitä.

Yhdysvaltain tuontitullien vaikutukset olisivat analyytikoiden arvioiden mukaan kielteisiä Metsä Boardille, Stora Ensolle, Kalmarille, Konecranesille, Cargotecille, Valmetille, Koneelle, Metsolle, Wärtsilälle, Kempowerille, SSAB:lle, Outokummulle, Reveniolle, Orionille, Bittiumille, Nokialle, Ericssonille, Rapalalle ja Fiskarsille.

Parkkisen mukaan eurooppalaistuotteiden tuontitullit toisivat puolestaan positiivisia vaikutuksia Huhtamäelle.

”Huhtamäki tuottaa Yhdysvalloissa tuotteita pääosin paikallisille markkinoille, ja paikallisista raaka-aineista. Tuontitullit vahvistaisivat paikallisen tuotannon asemaa markkinoilla”, sanoo Parkkinen.

Ukrainan jälleenrakentamisesta hyötyvät pörssiyhtiöt

Tullien lisäksi toinen kansainvälisen poliitiikan kehityssuunta saattaa myös vaikuttaa kotimaisiin pörssiyhtiöihin. Se on mahdollinen Ukrainan sodan päättyminen ja siitä seuraava maan jälleenrakentaminen.

Ukrainan jälleenrakentamisella olisi potentiaalisesti positiivisia vaikutuksia monelle yritykselle.

Monet yhtiöt ja toimialat hyötyisivät Ukrainan jälleenrakentamisen myötä tuotteiden ja palveluiden kysynnän suorasta kasvusta.

”Jälleenrakentamisella olisi todennäköisesti myös epäsuoria positiivisia vaikutuksia esimerkiksi toimialan yleisen hinnoitteluympäristön parantumisen kautta”, sanoo Parkkinen. 

OP:n osakeanalyytikoiden arvioiden mukaan jälleenrakentamisella olisi positiivisia vaikutuksia Alma Medialle, Cargotecille, Exel Compositesille, Kemiralle, Konecranesille, Metsolle, Nokialle, Outokummulle, SSAB:lle, Stora Ensolle ja UPM-Kymmenelle. Epäsuotuisia heijastusvaikutuksia voisi koitua puolestaan YIT:lle.

”Raaka-aineiden ja materiaalien hintojen nousu sekä työvoiman heikompi saatavuus voisivat heikentää joidenkin yhtiöiden toimintaympäristöä. Tämä näkyy erityisesti yrityksillä ja toimialoilla, joilla loppukysyntä ei kohentuisi kustannuksia vastaavalla tavalla”, avaa Parkkinen. 

Taulukko: OP.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
konkurssi lukko suljettu

Hälytyskellot soivat: Yrityksiä kaatuu konkursseihin poikkeuksellisen paljon

Seuraava artikkeli

Finanssitalon tyly varoitus: Donald Trumpin kauppapolitiikka on johtanut kriisiin