
Työnantajajärjestö Teknologiateollisuus ry kertoo tiedotteessaan, että teknologiateollisuuden suhdannesykli on vihdoinkin kääntynyt paremmaksi maaliskuussa jäsenyrityksille tehdyn TeknoBaro-kyselyn perusteella.
Teknologiateollisuus käsittää elektroniikka- ja sähköteollisuuden, kone- ja metallituoteteollisuuden, metallien jalostustuksen, tietotekniikan sekä suunnittelu- ja konsultointialan.
Vielä viime syys- ja joulukuussa sekä tuotantoa, työllisyyttä, uusia tilauksia että tilauskantaa mittaavat indikaattorit näyttivät tilanteen heikkenevän selvästi.
Barometrin mukaan toisen vuosineljänneksen tulokset ovat lupaavia: niin tuotanto, uudet tilaukset kuin tilauskantakin ovat kääntyneet kasvuun.
Teknologiateollisuuden johtaja ja pääekonomisti Petteri Rautaporras ennakoi suhdanteen kääntyvän kyselyn perusteella kuitenkin hitaasti.
”Suhdannekäänne tulee tuskin olemaan shampanjapullon korkin poksahduksen kaltainen, jolloin kysyntä kääntyy äkisti ja voimakkaasti paremmaksi. Pikemminkin näyttää siltä, että suhdannekäännettä kuvaa väljähtyneen limsapullon avaaminen eli pieni sihaus. Merkittävää kuitenkin on, että suunta on vihdoin kohti parempaa”, Rautaporras kertoo.

Henkilöstön määrä on yhä supistunut ja supistunee vielä ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Työllisyyden odotetaan kuitenkin paranevan kevään aikana.
Kuitenkin geopoliittinen tilanne ja mahdollinen kauppasota voi kääntää tilanteen nopeasti heikommaksi.
Donald Trump on käynnistänyt toisella presidentin virkakaudellaan ennennäkemättömän voimakkaat kauppapoliittiset toimet asettamalla tulleja keskeisille kauppakumppaneilleen.
Kauppataseen epätasapaino on Trumpille keskeinen huolenaihe, ja hän on jo varhain toisella kaudellaan asettanut aggressiivisia tulleja EU:lle, Meksikolle, Kiinalle ja Kanadalle.
”Parantuneista suhdannearvioista huolimatta ylivoimainen enemmistö kertoo avoimissa kommenteissa, että yrityksillä on yhä syvä huoli tulevasta ja tunne epävarmuudesta on käsinkosketeltavaa. Näkymää tulevaan ei oikein ole”, Rautaporras toteaa.
Neljännes vastaajista on vielä välttynyt omissa liiketoimissaan geopolitiikan aiheuttamalta turbulenssilta, sillä 13 prosenttia vastaajista on saanut uusia asiakkaita tai markkinoita.
Huolesta kertoo kuitenkin jotain se, että vaikka suhdannenäkymät ovat parantuneet, enemmistö yrityksistä aikoo tehdä kiinteitä investointeja vähemmän kuin viime vuoden aikana. Tutkimus- ja kehitysinvestointeja yritykset aikovat sen sijaan kasvattaa.
Lue myös tämä: Yrityksiä kaatuu konkursseihin poikkeuksellisen paljon