Dark Mode Light Mode

USA:n pörssiyhtiöiden tulokset kovassa nousussa

Sijoittajat ja myös analyytikot ovat odottaneet pörssiyhtiöiden kuluvan vuoden tuloskasvun jäävän yksinumeroiseksi.
härkä härkämarkkina bull market Wall Street osakemarkkinat härkä härkämarkkina bull market Wall Street osakemarkkinat
Kuva: Hannu Angervuo.

Vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä S&P 500-yhtiöiden operatiivinen tulos per osake kasvoi 5,3 prosenttia. Toisella neljänneksellä operatiivinen tuloksen kasvu oli 9,7 prosenttia, siitä huolimatta, että kauppatullit sekoittivat Yhdysvaltojen ulkomaankauppaa.

Kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen tuloksista on raportoitu jo noin 90 prosenttia, ja tuloskasvua on kertynyt 13,2 prosenttia. Jo raportoineista yhtiöistä 80 prosenttia ylitti analyytikoiden tulosennusteen.

Vuoden viimeiselle neljännekselle tuloskasvun odotetaan olevan 13,8 prosenttia ja koko vuoden 2025 tuloskasvun odotetaan olevan 10,6 prosenttia. Marraskuun puolivälissä analyytikoiden vuoden 2026 S&P 500-yhtöiden tuloskasvuennuste on 18,4 prosenttia.

Suurin osa S&P 500-yhtiöiden tuloskasvusta kertyy noin kymmenen suurimman indeksiyhtiön tulosten paranemisesta. Kahden suurimman sektorin (informaatioteknologia ja tietoliikennepalvelut) osuus koko indeksistä on historiallisen korkea, noin 46 prosenttia.

Arvostustaso S&P 500-indeksiyhtiöillä on toteutuneilla jo tuloksilla laskettuna ja 14. marraskuuta pörssikursseilla laskettuna on 27,0x. Seuraavien 12 kuukauden tulosennusteilla laskettu P/E-luku on 22,8x. Viiden viimeisen vuoden keskimääräinen P/E-luku on 20,0x.

Kuva: Hannu Angervuo.

Nykyinen S&P 500-yhtiöiden P/E-luku on noin 15 prosenttia yli viiden vuoden keskiarvon, kuitenkin edellyttäen, että analyytikoiden tulosennusteet toteutuvat.

S&P 500-indeksiyhtiöiden tasesubstanssin arvostus on noussut vuoden 2000 tasolle, jolloin arvostuskupla räjähti.

Nyt markkinat sanovat, että pörssissä ei ole kuplaa, eikä sitä voi tulla, koska tekoäly tuo suuremman tuottavuuden kasvun, mitä internet merkitsi maailmalle. No katsotaan, miten meidän käy.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *