Makrotalous

Suomen tuotanto ja työllisyys heikkenevät edelleen

Suomen suhdannekäänne antaa edelleen odottaa itseään, osoittavat Tilastokeskuksen tuoreet tuotanto- ja työllisyystilastot.

Kausitasoitettu tuotanto kasvoi Tilastokeskuksen tilastojen mukaan joulukuussa 0,1 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna tuotanto oli kuitenkin 2,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaa kuukautta alemmalla tasolla. Marraskuun työpäiväkorjattu tuotanto pieneni tarkentuneiden tietojen mukaan 0,9 prosenttia (oli -1,2 prosenttia) edellisvuoden marraskuusta.

Tuotannon työvoimakorjattu muutos

Palvelut, jalostus ja alkutuotanto pienenivät kaikki kaksi prosenttia vuoden 2011 joulukuusta.

Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 32 300, joka on jonkin verran vähemmän kuin vuotta aiemmin (33 500).

Myös osa-aikaisten ja määräaikaisten työntekijöiden osuus on kasvussa. Vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä osa-aikaisten paikkojen osuus avoimista työpaikoista lisääntyi neljällä prosenttiyksiköllä ja määräaikaisten viidellä prosenttiyksiköllä vuoden takaisesta neljänneksestä.

Avoimista työpaikoista oli vaikeasti täytettäviä 35 prosenttia, joka on kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla neljänneksellä.

Koko vuonna 2012 avoimia työpaikkoja oli kuitenkin keskimäärin seitsemän prosenttia enemmän kuin vuonna 2011.

Alueittain tarkasteltuna avointen työpaikkojen määrä laski Helsinki-Uusimaan suuralueella (-3 500), mutta kasvoi muualla Etelä-Suomessa (+2 400).

 

Lähde: Tilastokeskus

Kommentoi
Ylös
>