Yritysuutiset

Metso ostohuhujen kohteena – kurssi rajussa nousussa

Markkinoilla levisi tänään huhu, jonka mukaan brittiläinen Weir Group olisi kiinnostunut ostamaan Metson. Mahdolliselle kaupalle olisi olemassa perusteita.

Mielenkiintoisen huhun taustalla on Times-lehti, jonka mukaan Metso ja Weir Group olisivat käyneet keskusteluja jo useita kuukausia.

Weir Group on kolmella liiketoiminta-alueella toimiva yhtiö: mineraaleissa, öljyssä ja kaasussa sekä teollisuudessa. Yhtiö on markkina-arvoltaan Metsoa pienempi yhtiö.

Tarjoushinta on Timesin mukaan 30 euroa osakkeelta. Jos huhu kaupasta ja ostohinnasta pitää paikkansa, olisi hinta liian alhainen, arvioi Nordea markkinakommenteissaan.

”Metson osake sulki eilen 23,73 euroon, joten preemiota nykykurssiin olisi vajaat 27 %. Mielestämme Metson osake on kuitenkin nykyisin selvästi aliarvostettu”., Nordea toteaa.

Nordean mukaan Weir Groupin on jo aiemmin huhuttu olevan kiinnostunut Metson ostamisesta.

”Yritysjärjestelyä pidetään yleisesti myös mahdollisena siksi, että Metson suurin omistaja on ruotsalainen sijoitusyhtiö Cevian Capital, jonka kädenjälkeä on Metson ja Valmetin eriyttäminen”, Nordea toteaa.

Metson osake lähti ostohuhujen siivittämänä rajuun nousuun. Puolilta päivin osakkeen arvo oli noussut jo yli 13 prosenttia. Metson arvostustaso on ollut kilpailijoita alhaisempi.

Tutkimusyhtiö Inderesin analyytikko Antti Viljakainen arvioi, että Metsolla ja Weir Groupilla olisi keskinäisiä synergioita ja ristiinmyyntipotentiaalia, koska ne palvelevat samoja asiakassektoreita.

Metso ei ole suostunut kommentoimaan The Timesin markkinahuhua.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös