Makrotalous

2015 ratkaiseva vuosi finanssimarkkinoille

Varainhoitoyhtiö Standard Lifen mukaan globaali talouskasvu on ensi vuonna vaisua.

Varainhoitoitoyhtiö Standard Life Investments uskoo, että 2015 on ratkaiseva vuosi maailman finanssimarkkinoille.

Standard Life Investmentsin mukaan maailmantalous jatkaa kasvuaan, mutta tyynen pinnan alla on vahvoja virtauksia, kuten inflaatio, rahapolitiikka ja valuuttatrendit, jotka vaikuttavat sekä kehittyneisiin että kehittyviin markkinoihin.

“Vuonna 2015 odotamme talouskasvun nopeutuvan maltillisesti noin 3,75 prosenttiin, mikä on samaa tasoa kuin 2000-luvulla keskimäärin. Tämä vauhti tuo riittävästi tuottoja yrityksille ja – mikä on erittäin tärkeää – antaa keskuspankeille mahdollisuuden korottaa korkoja. Osakkeet, luotot ja kiinteistöt ovat suosikkeja, mutta valikoidusti”, sanoo Standard Life Investmentsin päästrategi Andrew Milligan.

Verrattuna aiempiin talouden elpymiskausiin globaali talouskasvu on vaimeaa, ja huolestuttavan lyhyeksi jää lista maista, joissa kasvu ruokkii itseään: Yhdysvallat, Intia, Australia, Kiina ja Iso-Britannia. Euroopan maat ja Japani eivät kuulu joukkoon. Standard Life Investment odottaa maiden kehittyvän yhä selvemmin eri suuntiin, minkä seurauksena myös talouspolitiikat vaihtelevat entistä enemmän.

Jos Yhdysvaltain keskuspankki viestii nopeammasta kiristämistahdista kuin markkinat ovat tällä hetkellä hinnoitelleet, vaikutukset kehittyviin markkinoihin ovat huomattavia.

“Yksi erityisesti kasvuun ja inflaatioon vaikuttavat teema useissa eri maissa on öljynhinnan sukellus. Uusi 60–80 dollarin hintahaarukka barrelilta tukisi maailmantalouden kasvua, öljyntuojia ja kulutusta, mutta heikentäisi joitakin osakemarkkinoita, joilla öljynetsintäyhtiöt muodostavat suuren osan indeksistä.”

“Hyvä uutinen on se, että suhdannejakso voi jatkua pitempään. Siksi pidämme ylipainon edelleen riskipitoisissa omaisuuslajeissa. Huolellinen salkun rakentaminen, vahva riskienhallinta ja aktiivinen maiden, toimialojen ja osakkeiden valinta tulevat entistäkin tärkeämmiksi, sillä erot kasvavat valuuttojen, luottojen ja energian herkkyyden takia.”

1 kommentti
  • Kelju K. Kojootti sanoo:

    Kyllä, 2015 on RATKAISEVA vuosi. Jos joku väittää, että se on vain vuosi vuosien joukossa, niin sanokaa että kyllä Standard Life tietää paremmin.

  • Ylös
    >