Osakeanalyysit

Handelsbanken huolissaan Nokian kustannusten noususta

Nokia-tabletti-042015

Nokian osake on Handelsbankenin mukaan hinnoiteltu nyt täyteen arvoonsa.

Nokian henkilöstö kasvoi viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä 4 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Handelsbankenin mukaan markkinoilla vähätellään Nokian kustannusten nousun merkitystä.

Pankin mukaan sijoittajat odottavat tällä hetkellä liian kovaa kasvua Nokian Technologies -liiketoiminnalta. ”Odotammekin, että Technologies aiheuttaa markkinoiden korkeisiin odotuksiin nähden pettymyksen ainakin lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä”, Handelsbanken toteaa aamukatsauksessaan.

Nokian kunnianhimoinen tavoite rakentaa uusi liiketoiminta nykyisen IPR-portfolion eli immateriaalioikeuksien (esim. patentit ja tavaramerkit) ympärille. Handelsbankenin mielestä tämä saattaa olla pitkällä aikavälillä järkevää, mutta lyhyellä aikavälillä siitä aiheutuu runsaasti kustannuksia.

Nokian verkkoliiketoiminta on ollut vahvaa eteenkin Yhdysvalloissa dollarin vahvistumisen myötä. Toisaalta dollarimääräisten kustannusten nousu kumoaa osittain näitä hyötyjä.

Kustannusten nousun lisäksi Handelsbankenia huolestuttaa Nokian riippuvuus eteläkorealaisista operaattoreista, joiden toiminta on tällä hetkellä käytännössä seisahtanut laiteinvestointien vuoksi.

Handelsbanken ei usko että Nokian osakkeessa olisi enää kasvuvaraa. Vaikka pankki nostaa tavoitehintaa hieman ylöspäin aiemmasta 6,3 eurosta 6,4 euroon, on Nokian osakkeen suositus edelleen ”Vähennä”.

Nokia-kurssikehitys-042015

Kommentoi
Ylös
>