ETF-analyysit

Teknologiasektori kääntyi suursijoittajien suosikiksi

Teknologiasektori on ollut pitkään suursijoittajien epäsuosiossa. Elokuussa kuitenkin tapahtui täyskäännös, kertoo Sijoittaja.fi.

Teknologiasektorin ETF:iin nettovirtasi elokuussa sisään yli 1,1 miljardia euroa, kertoo Sijoittaja.fi_n analyytikko Sami Väänänen.

Toinen suursijoittajien suosikki on kiinteistösektori, joka jatkoi vielä elokuussa nettovirtausten kasvuaan. ”Kiinteistösektorille virtasi sisään noin 1,1 miljardia euroa. Elokuun suurimpina häviäjinä olivat defensiivinen kulutus ja yhdyskuntapalvelut. Molempien sektorien ETF:istä nettovirtasi ulos noin 600 miljoonaa euroa.”

Väänäsen mukaan teknologiasektorin ohella rahoitussektori oli elokuussa yllättäjä: pitkään kestänyt alenevien korkotasojen maailma on painanut rahoitussektoria ja on näyttänyt siltä, että tilanne ei ole parantumassa lähiaikoina. ”Ovatko suursijoittajat sitä mieltä, että pohjat on nyt nähty?”
 
Sijoittaja.fi-alennus-banneri-092016

Markkinoista Euroopan ja Japanin osakemarkkinat ovat olleet jo pitkään suursijoittajien epäsuosiossa.

Väänäsen mukaan nettovirtaukset ulos Euroopan osakemarkkinoilta ovat kuitenkin vähentyneet. ”Vielä heinäkuussa nettovirtaukset ulos olivat yli 5 miljardia euroa. Elokuussa virtaukset ulos Euroopan osakemarkkinoilta olivat enää noin 2,7 miljardia euroa. Yhdysvaltojen osakemarkkinat houkuttelivat elokuussakin sijoittajien rahoja. Yhdysvaltoihin nettovirtasi rahaa sisään 14,5 miljardia euroa.”

Tarjous SalkunRakentajan lukijoille!

Haluatko lukea koko artikkelin Sijoittaja.fi:stä ja valita tehokkaimmat osakkeet, indeksit ja ETF:t? SalkunRakentajan lukijoille 20 % alennus Sijoittaja.fi -vuosijäsenyydestä kuponkikoodilla salkunrakentaja.

Kommentoi
Ylös
>