Suomen talouskehitys on jäänyt viime vuosina häkellyttävän paljon jälkeen Ruotsista.
Suomi on finanssikriisin jälkeen, vuodesta 2008 asti, rämpinyt heikon kasvun ja korkean työttömyyden ahdingossa. Talouskasvu on ollut heikkoa, vienti ei vedä, vaihtotase on alijäämäinen ja pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa. Ainoastaan vireä kulutuskysyntä on kannatellut kotimarkkinoita.
Suuri elintasoero naapurusten välillä
Ero talouskehityksessä Ruotsiin verrattuna on hämmentävän suuri.
Vuosien 2008 – 2015 aikana Ruotsin talous on kasvanut jo peräti 14 prosenttia enemmän kuin Suomen. OECD.n mukaan Ruotsin bruttokansantuote asukasta kohti on noussut vajaasta 43 000 dollarista yli 45 000 dollariin. Samalla ajanjaksolla Suomen bruttokansantuote henkeä kohti on laskenut hieman yli 41 000 dollarista vajaaseen 37 600 dollariin.
Suomi ja Ruotsi ovat pieniä avotalouksia, joille viennin kehitys on aina ollut tärkeä kasvun elementti. Tässäkin Ruotsi rökittää Suomen selvästi.
Työeläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander laskee, että vuosina 1998–2015 Ruotsin vienti kasvoi keskimäärin 4,1 prosenttia vuodessa ja Suomen vienti 3,8 prosenttia. ”Finanssikriisin jälkeen ero on kuitenkin ollut selvempi: vuodesta 2009 Suomen vienti on kasvanut vain vajaat 10 prosenttia kun Ruotsin vienti on kasvanut runsaat 20 prosenttia.”
Ero naapurimaiden välillä on huikea.
Viennin rakenne ja kokonaiskysyntä
Syitä vaisuun kasvuun on useita, joista vähäisimpiä ei ole Nokian matkapuhelinliiketoiminnan romahdus. Päättäjät ja asiantuntijat ovat nostaneet tikun nokkaan myös Suomen jäykät työmarkkinat, jotka eivät jousta Suomen kohdatessa ulkoisen shokin.
Kianderin mukaan Suomen viennin ongelmat liittyvät viennin rakenteeseen ja erilaisiin kauppakumppaneihin. ”Esimerkiksi vuoden 2015 osalta Suomen heikompi vientikehitys selittyy lähes kokonaan Venäjän markkinoiden heikkoudella. Yhteistä on se, että molempien maiden vientikehitys on ollut tällä vuosikymmenellä heikkoa: markkinaosuudet ovat supistuneet ja vaihtotaseet ovat heikentyneet. Suomessa vaihtotaseen heikentyminen on ollut dramaattisempaa, kun aiempi ylijäämä suli kokonaan pois, mutta myös Ruotsissa ylijäämä on kutistunut.”
Kiander korostaa myös kokonaiskysynnän kehityksen eroja Suomen ja Ruotsin välillä
”Kotimaisen kysynnän osalta Suomen ja Ruotsin kehitys on ollut hyvin samankaltaista aina vuoteen 2012 asti. Sen jälkeen kehitysurat kuitenkin erkaantuvat. Vuosina 2013–2015 Ruotsin kotimainen kysyntä kasvoi OECD:n ennakkotietojen mukaan noin 8 prosenttia eli noin 2,5 prosenttia vuodessa. Samaan aikaan Suomessa kotimaisen kysynnän arvioidaan kuitenkin supistuneen 2 prosenttia. Näin merkittävä ero riittää jo hyvin selittämään Ruotsin paremman työllisyyskehityksen.”
Onko suurin syyllinen kuitenkin euro?
Helsingin yliopiston tutkijatohtori ja GnS economicsin pääekonomisti Tuomas Malinen syyttää ongelmista yhteisvaluutta euroa.
”Islannilla ja Ruotsilla on käytössään oma valuutta ja Suomella euro. Vuoden 2008 kriisin jälkeen Ruotsin kruunu devalvoitui noin 20 prosentilla ja Islannin kruunu lähes 40 prosentilla. Devalvoituminen auttoi selvästi kummankin maan taloutta toipumaan kriisistä”, Malinen analysoi blogissaan.
Malisen mielestä Suomessa pitäisi jo avoimesti myöntää, että euro on yksi suurimmista syyllisistä talousvaikeuksiimme.
”Sen aiheuttamien ongelmien vähättely, ja pahimmassa tapauksessa vääristely, estää meitä paneutumasta niiden korjaamiseen. Eurossa menestyminen vaatii hyvin joustavia työmarkkinoita. Palkkojen on joustettava alaspäin taantumissa (ja ylöspäin noususuhdanteissa) ilman KIKYjä tai vastaavia erikoisjärjestelyjä. Jos palkat eivät jousta, seurauksena on työttömyyden kasvu ja elintasomme lasku.”
Malinen tosin myöntää myös euron tuomat hyödyt. ”On selvää, että esimerkiksi pk-sektorin yritykset pitävät eurosta. Se tarjoaa laajan yhteismarkkina-alueen ilman valuuttakurssiriskiä ja pääsyn yhteiseurooppalaisille rahoitusmarkkinoille.”
Euro on kuitenkin johtanut elintasomme laskuun, joka on varmasti näkynyt myös monien pk-yritystemme tuloksissa, Malinen toteaa.
Malinen vaatiikin, että Suomessa tulisi viimein käydä vakava keskustelu siitä, mitä eurossa oleminen meille merkitsee. ”Ilman suuria uudistuksia mm. työmarkkinoilla eurosta tulee elintasomme jarru. Siinä tapauksessa euroero olisi Suomelle paras vaihtoehto, vaikka sen lyhyen aikavälin kustannukset voivat muodostua korkeiksi.”
Ero eurosta ei kuitenkaan ole yhdenkään eduskunnassa olevan puolueen agendalla. Kun valuutan ulkoista arvoa ei voida yhteisvaluutan oloissa muuttaa, on Juha Sipilän hallitus yrittänyt kilpailukykysopimuksella saada muutosta aikaan.
Lopputulokset ovat monen mielestä pelkkää kosmetiikkaa.
Esimerkiksi: Sopimuksen mukaan työntekijöiden työaika kokoaikatyössä pitenee keskimäärin 24 tunnilla vuodessa ansiotason muuttumatta. Pääministeri Sipilän mukaan työajan pidennys laskee työn yksikkökustannuksia noin 1,5 prosenttia.
Kuka vakavissaan uskoo, että 1,5 prosentin yksikkökustannusten lasku muuttaa merkittävästi suomalaisten vientiyhtiöiden hintakilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla?
Ei huolta. Euron tulevaisuus ei vaikuta lupaavalta. Kunhan Ranska valitsee pressaksi Le Penin ja Italian pankin kaatuvat niin se on siinä.
Näin kirjoittaa pari tutkijaa: ”Jos emme hyväksy pysyviä tulonsiirtoja, tulisi varautua siihen, että euroalue hajoaa joko kokonaan tai osittain. Jos poliittista tahtoa poliittiseen unioniin ei kansalaisten keskuudessa ole, euroaluetta voi olla mahdotonta pelastaa.”
http://eurothinktank.fi/?p=215
Suomen bruttokansantuote on laskenut aika monta dollaria per vuosi, mutta se kaiketi johtuu siitä, että dollarin arvo on laskenut euroon nähden aika paljon. Olisi mukavampi, jos kirjoituksessa olisi vertailun vuoksi kerrottu bruttokansantuotteen kehitys myös euroina, jolloin se ei olisi laskenut yhtä paljoa. Muutenkaan ei vertailu pelkästään dollareina anna kovin laajaa kuvaa asioista.