Rahastosijoittaminen on tehty verotuksellisesti selkeästi suoraa osakesijoittamista kannattavammaksi. Rahastosijoittaja voi valita salkkuunsa kasvurahastoja, joissa osinko kerryttävät rahastopääomaa. Näin sijoittajan ei tarvitse maksaa osingoista veroa, vaan verot maksetaan vasta luovutusvoittoina rahaston lunastuksen yhteydessä.
Osinkoveroja eivät maksa sijoitusrahastojen lisäksi myöskään eläkerahastot, henkivakuutusyhtiöt tai muut yleishyödylliset yhteisöt. Osakesijoittaja sen sijaan maksaa saamistaan osingoista verot.
Piensijoittajan vaihtoehdot vähissä
Yksityishenkilön ja kuolinpesän pörssiyhtiöstä saamasta osingosta 85 prosenttia on veronalaista pääomatuloa ja 15 prosenttia verovapaata tuloa. Vuonna 2017 pääomatulona verotettavasta osingon osasta menee veroa 30 prosenttia. Kuitenkin siltä osin kuin osingon ja muiden verotettavien pääomatulojen yhteismäärä verovuonna on suurempi kuin 30 000 euroa, pääomatulon veroprosentti on 34.
Osingosta menevän veron määrä on siis joko 25,5 tai 28,9 prosenttia. Piensijoittajalla ei siis ole verotuksen lykkääntymisestä koituvaa etua kuten instituutioilla on.
Toki piensijoittaja voi järjestellä salkkunsa erilaisiin kapitalisaatiosopimuksiin tai vakuutuskuoriin. Näissä ratkaisuissa sijoittaja voi tehdä kauppoja ”kuoren sisällä” ilman veroseuraamuksia. Vasta varojen nosto kuoresta tuo verot maksettavaksi.
Kapitalisaatiosopimusten ja vakuutuskuorien ongelma piensijoittajalle on kuitenkin sama kuin sijoitusrahastoissakin – eli korkeat hallinnointipalkkiot.
Ruotsissa piensijoittajan tilanne on huomattavasti parempi kuin Suomessa. Aalto-yliopiston vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala toteaa Arvopaperi-lehden kirjoituksessaan, että Ruotsissa on käytössä verovapaat sijoitustilit. Niiden kautta tehdyistä arvopaperisijoituksista saaduista voitoista ei makseta erikseen veroa. Voittoveron sijaan sijoittaja maksaa sijoitustilin arvon perusteella maksettavan laskennallisen veron.
Ps-tilien suosio romahti lainsäätäjän vuoksi
Myös eläkesäästämisessä verottaja suosii instituutioita piensijoittajien sijasta.
Ps-tilin idea on erinomainen. Sen avulla henkilö voi kartuttaa lisäturvaa eläkevuosiin sijoittamalla ps-tilin (pitkäaikaissäästötili) kautta esimerkiksi talletuksiin, osakkeisiin tai rahasto-osuuksiin.
Verottaja tukee eläkesäästäjää verovähennyksellä, joka alentaa maksettavia veroja enimmillään 1 700 euroa vuodessa. Maksimivähennyksen saa, jos on vuoden aikana säästänyt ps-tilille tai vapaaehtoiseen eläkevakuutuksen yhteensä 5 000 euroa ja verotettavat pääomatulot ovat yli 30 000 euroa.
Ps-tilien ongelma on kuitenkin se muutos joka niihin tehtiin.
Ps-tilille säästettyjen varojen nostoikä nostettiin 68-vuoteen. Ennen vuotta 2013 tehdyissä sopimuksissa nostot voi aloittaa 63–68-vuotiaana ja uudemmissa sopimuksissa vasta 68–70-vuotiaana. Lisäksi edellytetään, että säästetyt varat nostetaan aikanaan 10 vuoden tai sitä pitemmän ajan kuluessa.
Kuinka moni 25-vuotias sijoittajan alku viitsii oikeasti siirtää varojaan ps-tileille, kun pääomasta pääsee nauttimaan vasta 68-vuotiaana? Käytännössä siis ps-tilin idea lähes tuhottiin lainsäädännöllä. Monessa muussa länsimaassa ps-tilien varoja voi nostaa jo 60-vuotiaana.
Instituutiot eivät ps-tilien suosion romahduksesta murhetta kanna. Käytännössä ps-tilien edut eivät enää ole vapaaehtoisia eläkevakuutuksia kummempia.
Lisäystä:
Sijoittaminen ja varsinkin suora osakesijoittaminen on inhimilltä toimintaa johon voi hyvin liittää taloustieteen termin ”positiivinen ulkoisvaikutus”. Osakesijoittamisesta hyötyy koko yhteiskunta. Siksi sitä ei pitäisi tehdä niin vaikeaksi kuin se on Nyky-Suomessa tehty.