Tästä vuodesta tulee koko vuosikymmenen vilkkain asuntomarkkinoilla, ja pääkaupunkiseudulla asuntokauppa on noussut jo finanssikriisiä edeltäville tasoille, toteaa Hypon pääekonomisti Juhana Bortherus.
Asuntomarkkinat seuraavat talouskehitystä, sillä alkuvuonna myös bkt-luvuissa täyttyi vihdoin kasvun menetetty vuosikymmen.
Hypon mukaan kasvukaupungit repivät eroa nopeasti muuhun maahan. Muutoksen nopeudesta kertoo se, että nyt siirrytään kohti kaupungistumisen toista aaltoa, jossa kilpaa käydään kaupunkien kesken.
”Kasvukolmio Helsinki–Tampere–Turku nykäisee nousukaudella eroa muihin, ja pudotuspeli keskisuurten kaupunkien kesken on käynnissä”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.
Hypon Asuntoindeksi osoittaa jyrkästi ylöspäin kaikissa kolmessa suuressa kaupungissa. Talouskasvu jatkuu vahvana ja samalla muuttoliike kiihtyy. Valtiovallan tulisi tukea kehitystä, eikä rajoittaa sitä. Huolia kasautuu muun muassa sote- ja maakuntauudistuksesta.
”Sote- ja maakuntamalliin piilotettu myrkkypilleri valuttaa kaupunkien kiinteistöverot valtionosuuksiin. On syytä kysyä, hukkuuko rakentamisen kiitettävä kiihdytys rotkoon, kun kasvusta rankaistaan entistä enemmän”, Hypon Brotherus huomauttaa.
Asuntomarkkinoille väestökehitys keskeistä. Uudet tulijat ja ensiasunnon ostajat öljyävät pitkiä asuntokauppaketjuja. Kaupungistumisen toinen aalto näkyy C21-kaupunkien kehityksessä. pic.twitter.com/rU15SPklPN
— Juhana Brotherus (@JuhanaBrotherus) 23. helmikuuta 2018
Brotherus kommentoi asuntomarkkinoita ja kaupungistumisen toista aaltoa oheisella videolla.