Uusi teknologia ei synny itsestään. Isossa kuvassa se on suoraa seurausta toimivista insituutioista. Instituutiot voi summata sanaan turvallinen ja vakaa toimintaympäristö ja se rakentuu sellaisista asioista kuin rehellinen hallinto, motiivit ja insentiivit, omistusoikeus, toimiva lainsäädäntö, kilpaillut ja avoimet markkinat, sekä vakaa poliittinen ympäristö.
Jopa 70 prosenttia Yhdysvaltojen innovaatioista on yksityisen sektorin rahoittamia. Tämä kertoo siitä kuinka tärkeää insentiivin olemassaolo yhteiskunnan kehityksen kannalta on. Insentiivin merkitystä voi pohtia myös siltä kannalta miten hyvin vaikkapa Neuvostoliiton taloudellinen järjestelmä toimi ennen kaatumistaan.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri ja Euroopan komission asiantuntijaryhmän jäsen Lasse Lehtonen kuvailee samassa artikkelissa, miten lääkefirmat ulkoistavat tuotekehityksen muille ja miten pieniä yrityksiä ostetaan 10-20 miljoonan euron hintaan samalla kun yksittäisistä lääkehoidoista pyydetään puoltakin miljoonaa per vuosi.
Varmasti on mahdollista, että jostakin yrityksestä on maksettu 10-20 miljoonaa, mutta se kuulostaa kyllä varsin pieneltä summalta. Lehtosen kuvaamasta nusinerseeni-lääkkeestä maksettiiin 75 miljoonaa lisensointimaksuna, 150 miljoonaa virstanpylväsmaksuina ja tähän tulee vielä rojaltit päälle.
Summa on kymmenkertainen Lehtosen kuvailemaan verrattuna.
Otetaan toinen esimerkki. Yhdysvaltalainen Spark Therapeutics lisensoi yhden lääkkeensä Yhdysvaltojen ulkopuolisen osuuden Novartikselle. Hinta 105 miljoonaa dollaria etukäteen, virstanpylväsmaksuja 65 miljoonan dollarin edestä ja royaltit siihen päälle. Selvää on, ettei tässäkään tapauksessa olla lähelläkään mitään 10-20 miljoonaa.
Lehtonen puhuu kuitenkin kokonaisista yrityksistä, ei yksittäisistä lääkkeistä. Käydään läpi kaksi yksittäistä yrityskauppaa. Celgene osti hiljattain Juno Therapeutics -nimisen yrityksen. Hinta 9 miljardia dollaria. Kun mukaan laskee jo olemassa olevan 9,7 prosentin omistusosuuden, puhutaan noin 10 miljardista dollarista. Lisäksi on huomioitavaa, että nyt puhutaan yrityksestä, jolla ei ole vielä yhtään myyntilupaa takataskussaan.
Esimerkki toisesta yrityskaupasta, jossa Gilead ostaa Kite Pharman, hinta 12 miljardia dollaria. Jälleen on kysymys yrityksestä, jonka paraskaan tuote ei ollut vielä saanut myyntilupaa. Katsotaanpa näiden lukujen valossa asiantuntijan määrittelemää hintaa tarkemmin.
Riskin ulkoistaminen ei poista riskiin liittyvää tuottovaatimusta
Euroopan komission asiantuntijaryhmän jäsen ja hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen kuvaa miten tuotekehitysriskit ulkoistetaan muiden harteille ja miten lääketeollisuus itsessään kehittää vain kolmasosan uusista lääkkeistä.
Edelläkuvattu riskin ulkoistamisen trendi ei kuitenkaan poistaisi sijoittajan riskistä vaatimaa hintaa, lisäksi on huomioitavaa, että lääkeyrityksissä on huomattavaa tuotekehitystoimintaa.
Yksinkertaistettuna esimerkkinä, jos eläisimme maailmassa jossa kaikki tuotekehitys tapahtuu yhden yhtiön sisällä, joutuu sillä yhdellä onnistuneella projektilla kattamaan kaikki ne epäonnistuneet projektit. Sen takia kustannuksia ei todellakaan voi pohtia sen mukaan, mikä hinta on kun patentin tuoma suoja lakkaa, niinkuin Lehtonen esittää.
Jos projektit on jaettu usean yrityksen sisällä tekevät sijoittajat saman hajautuksen itse. He sijoittavat useaan eri bioalan yritykseen ja sen onnistuneen yrityksen tuoman tuoton tulee kattaa niiden epäonnistuneiden yritysten tuoma tappio. Jos hinta on liian alhainen, ei sijoittajilta irtoa rahaa tuotekehitykseen, eikä lääkkeitä ja hoitomuotoja pystytä kehittämään.
Biopuolen investoinnit eivät ole Suomessa tarpeeksi houkuttelevia
Palatakseni isoon kuvaan instituutioista ja insentiiveistä on hyvä miettiä, onko sijoittajien saama tuotto liian suuri. Lähtökohtaisesti kaksi päämäärää on keskenään ristiriidassa. Tarvitaan insentiivi, jonka pohjalta uusia hoitomuotoja on järkeä kehittää. Toisaalta yhteiskunnan intresseissä on jakaa tämä hyöty mahdollisimman monen kesken.
Jos lääke maksaa 500 000 euroa lasta kohden, niin kyse on ennen kaikkea siitä kenen tulisi tuo lasku maksaa, yhteiskunnan vai lääkeyrityksen. Lehtosen käsityksen mukaan lääkeyritys saa liikaa, mutta tarkastellaanpa asiaa toiselta kannalta. Tämä toinen tapa tarkastella asiaa on miettiä, riittääkö sijoittajilta tarpeeksi riskipääomaa nykyisellä jaolla.
Vastaus Suomen osalta on selkeä. Ei riitä.
Esimerkiksi Oululainen BBS-Bioactive Bone Substitutes haki listautumisellaan 7,7 miljoonaa euroa ja sai 3,5 miljoonaa. Tamperelainen Hiv-rokotteen kehittäjä FIT Biotech haki listautumisellaan 4 miljoonaa ja sai kerättyä 3,5 miljoonaa.Herantis Pharma keräsi aikoinaan listautumisellaan noin 14 miljoonaa euroa.
Siitä voi lähteä kilpailemaan Amerikan bioyritysten kanssa, joiden kassasta löytyy 100-1000 miljoonaa. Ja nyt puhutaan yrityksistä joilla ei ole sitä lääkettä valmiina ja jotka kuitenkin polttavat rahaa helposti tuotekehitystoimintaan 10-20 miljoonaa yhdessä vuosineljänneksessä. Ja Lehtosen mukaan voidaan siis kvartaalin kuluilla jo lääkkeen kehittäneitä yrityksiä tuosta vaan ostella menemään. Tosiassa lääkkeen kehittämiseen menee kuitenkin hyvin monta vuotta.
Luontaisesti kysymys on myös siitä löytyykö Suomesta tarpeeksi riskirahaa. Mobiilipeliyhtiö Rovio keräsi listautumisellaan 30 miljoonaa, jonka päälle omistajat keräsivät 458 miljoonaa euroa. Joku voisi tehdä sen johtopäätöksen, että bioala on niin riskipitoinen, että se ei kiinnosta suomalaista sijoittajaa. Näin tarkasteltuna insentiivejä pitäisi pikemminkin lisätä kuin poistaa.
Yhdysvalloissa rahat siis riittää ja on ihan ymmärrettävää, että he haluavat pitää toimivista kannusteistaan, eli patenteistaan, kiinni kehittääkseen yhteiskuntaa.
Kalliit lääkkeet ovat ongelma
Innovaatiopalkintojen tuomia mahdollisuuksia on hyvä tuoda esille, mutta käsillä on edelleen sama perusongelma. Uusien hoitomuotojen kehittäminen on kallista ja jos kehitystyötä rahoitetaan innovaatiopalkintojen kautta, tulee palkintojen olla tarpeeksi suuria ja on huolestuttavaa, jos HUS:in asiantuntijan käsitys on luokkaa 10-20 miljoonaa.
Asiaa on hyvä tutkia myös insentiivien kautta ja pohtia myös mitä yhteiskunta haluaa ja mistä se on valmis maksamaan. Nusinerseenin tapauksessa kyse on kuitenkin harvinaislääkkeestä. Hinta on potilasta kohden erittäin kova, mutta potilaita on lukumääräisesti vähän. Asetelma on suunnilleen sama muissakin harvinaislääkkeissä.
On hyvä muistaa, että yhteiskunta on halunnut kannustaa harvinaislääkkeiden kehitystä. Sekä Euroopan, että Yhdysvaltojen lääkeviranomaiset myöntävät harvinaislääkestatuksen, ja ryhmän lääkkeille on tarjolla tieteellistä ja hallinnollista neuvontaa sekä helpotuksia myyntilupa- ja muista lääkevalvonnan maksuista.
Yksi osa ongelmaa on, että harvinaisille sairauksille kehitettyjä lääkkeitä ei kovinkaan monen tarvitse ostaa. Silloin hinta nousee potilasta kohden niin käsittämättömiin lukemiin, että sitä ei voi laittaa potilaan maksettavaksi. Toisaalta potilaita on vähän, mutta on tietysti niinkin, ettei yhteiskuntakaan voi loputtomasti maksaa. Sikäli patenttien suhteuttaminen taloudelliseen tuottoon voi olla järkevää.
On selvää, että kun yksi hoito maksaa puoli miljoonaa, tai reippaasti ylikin on käsillä yhteiskunnallinen ongelma, josta tulee käydä yhteiskunnallista keskustelua. Isojen yritysten syyttely ja populististen ja ideologisten ajatusten esittäminen ei kuitenkaan ole se paras tapa tuoda asiaa esille. Euroopan komission asiantuntijan suusta se on jopa hieman huolestuttavaa.
