Yritysuutiset

IT-yhtiö Tecnotree henkitoreissaan – tappio odotettua pahempi

Yhtiön omavaraisuusaste on painunut reippaasti pakkaselle ja sen taloudellinen tilanne sekä maksuvalmius ovat kriittisiä.

Yhtiön tulos ennen veroja oli tammi-maaliskuussa negatiivinen 1,8 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten tappio oli 1,3 miljoonaa euroa. Yhtiötä seuraava Inderes odotti tuloksen pysyvän vertailukauden tasolla.

Tecnotree on kansainvälinen IT-ratkaisujen toimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja palveluiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan teleoperaattoreille ja muille toimijoille.

Yhtiön liikevaihto oli 7,6 miljoonaa euroa, joka on peräti 52 prosenttia pienempi kuin edellisellä vuosineljänneksellä ja lähes 38 prosenttia pienempi kuin vastaavalla neljänneksellä vuonna 2017. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto on tosin yleensä pienempi kuin muilla neljänneksillä johtuen asiakkaiden sisäisistä budjetointiprosesseista.

Tecnotreen toimitusjohtajan, Padma Ravichanderin mukaan projektien liikevaihto oli erittäin pieni verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon johtuen ostotarjousprosessista, jonka vuoksi asiakkaat viivästyttivät tilausten tekemistä.

Ylläpitopalvelusopimusliikevaihto oli 6,5 miljoonaa euroa, kun vertailukaudella se oli 7,9 miljoonaa euroa. Liikevaihdon aleneminen johtui Ravichanderin mukaan pääosin kurssieroista, hinnanalennuksesta, vähäisemmästä huollon arvosta Etelä-Amerikassa ja IFRS 15:n soveltamisesta.

Raportointikauden lopulla tilauskanta oli 27,3 miljoonaa euroa, joka on samalla tasolla kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla.

”Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana uusia tilauksia tuli vähän ja niiden arvo oli 8,6 miljoonan euroa eli noin puolet vertailukauden tilauskannasta. Suurin syy tähän oli julkinen ostotarjous, koska asiakkaat halusivat odottaa prosessin lopputuloksen ratkeamista”, toimitusjohtaja toteaa.

Julkisen ostotarjouksen peruunnuttua Tecnotree aikoo jatkaa pääomarakenteen vahvistamista turvatakseen toiminnan jatkuvuuden. Yhtiön omavaraisuusaste on painunut jo yli 41 prosenttia negatiiviseksi.

”Rahoitusratkaisun löytäminen helpottaisi uusien tilausten saamista ja myynnin palauttamista normaalille tasolle, koska tilauskannassa on monia mahdollisuuksia digitaalisen kaupankäynnin ratkaisuillemme ja muun muassa BSS Stackille uusilla markkinoilla”, Ravichander toteaa.

Yhtiön liiketoimintaympäristömme on toimitusjohtajan mukaan edelleen haastava.

”Toimimme maissa, joilla on valuuttaongelmia ja lisäksi olemme riippuvaisia muutamasta isosta asiakkaasta. Ostotarjouksen tekijän julkisen ostotarjouksen toteutumiseen ja aikatauluun liittyvä epävarmuus aiheutti viivästyksiä tilausten saamisessa. Ylläpitopalvelusopimusliiketoiminnan liikevaihto on edelleen vakaa ja palveluista on merkittäviä vahvistettuja tilauksia.”

Yhtiön tärkein tehtävä tällä hetkellä on jatkaa ponnisteluja kestävän rahoitusratkaisun löytämiseksi niin, että se pystyy varmistamaan yhtiön vakaan toiminnan ja kehittymisen, Ravichander painottaa.

Yhtiön likviditeettitilanne on erittäin tiukka ja taloudellinen tilanne sekä maksuvalmius ovat kriittisiä. Yhtiö hakee edelleen pitkäaikaista rahoitusratkaisua, joka voidaan toteuttaa mahdollisesti yhtiöjärjestelyn tai toiminnan uudelleenjärjestelyn avulla. Yhtiön toiminnan jatkamisen edellytyksenä on onnistuminen lisärahoituksen saamisessa. Neuvottelut ovat kesken ja niitä jatketaan.

Tecnotree ei anna arviota koko vuoden 2018 taloudellisesta kehityksestä johtuen asiakkaiden investointeihin vaikuttavista useista epävarmuustekijöistä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös