Helpoin tapa tehdä suomalaisista omistajia ja sijoittajia, on tarjota osakkeita osana palkkaa. Tässä blogissa tuon esiin pari ajatusta siitä, mitä muuta hyötyä omistajuudesta on kuin tuoton jakautuminen osinkoina myös työntekijälle.
Blogi #1 on hajanaista pohdintaa ja ajatusten sekoittamista. Moni asia tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Teollistumisen ja viimeistään automatisoinnin ennustettiin vievän meidät ihmiset tuhoon, mutta näin vain muutoskykyinen ihminen on tänä päivänä terveempi ja vauraampi kuin aiemmin. Tekoälyn ja robotiikan kehittymisen myötä kohta myös aiempaa älykkäämpi ja vapaampi, kuulemma.
Taustaa vielä ensin sen verran, että aloin pohtimaan kapitalismin luonnetta toimiessani CFO:na melko pienessä, osin pääomasijoittajan omistamassa osakeyhtiössä 2000-luvun alussa. Vastuualueeseeni kuului talouden lisäksi myös henkilöstöasiat, joten ”kahden hatun” kantajana jouduin ehkä pohtimaan painotusta henkilöstön hyvinvoinnin ja omistaja-arvon kasvattamisen välillä aiempaa enemmän. (Kokemuksesta voin todeta, että ne voivat toteutua molemmat.) Jotenkin kyllästyneenä kuuntelin ja luin viittauksia siitä, miten koko kapitalistinen talousjärjestelmä tiivistettiin niin, että kapitalismi = riistokapitalismi. Omalla työllä kansainvälisessä ympäristössä olin itsekin päässyt säästäväisenä ihmistyyppinä vaurastumaan sen verran, että oman talon rakentaminen meren rantaan oli tullut mahdolliseksi. En omistanut työnantajayrityksen osakkeita tai ollut hallinnon työntekijänä tulospalkkioiden piirissä.
Osakeyhtiölain 1:5§ määrittää osakeyhtiön toiminnan tarkoitukseksi tuottaa voittoa omistajille, mikä on loogista – yritystoimintaan sijoitetulle pääomalle on saatava tuotto. Lisäksi tuottovaatimus riskipitoisissa kohteissa on kovempi kuin markkinoilla olevissa vaihtoehtoisissa matalamman riskin kohteissa. Tällä pykälällä voisi olla parempikin kaiku. Lainsäädännössä muistetaan kyllä toiminnassa oleellisesti tarvittavaa tuotannontekijää eli työntekijääkin, sillä Työsopimuslain 2:1§:n mukaan työnantajan on edistettävä kaikin tavoin sekä suhteitaan työntekijään että tämän uraa. Samaisen lain 3:1§:ssä työntekijältä odotetaan huolellista työsuoritusta sekä kohtuuttomuuksien välttämistä. Lainsäädännössä voisi olla sellainenkin vaatimus, että työntekijän on kaikin tavoin edistettävä yritystoimintaa eli tuotettava lisäarvoa ja saatava siitä tuottamaansa lisäarvoa vastaava taloudellinen hyöty.
Inhimillisen kapitalismin hengessä, olisiko siis tulevaisuuden palkkamalli sellainen, että peruspalkan päälle annetaan yhtiön osakkeita – äänettömiä tai äänellisiä, joille maksetaan osinkoa? Äänettömillä osakkaillakin voisi olla yhtiökokouksessa yksi tai useampi edustaja, joka on valtuutettu edustamaan työntekijöitä. Saisimmeko työrauhan tuomalla yrityksen ansaintalogiikan jokaisen työntekijän omalle lompakolle? Luovutaan kannustinpalkkioista, jotka perustuvat mittareihin, jotka pahimmassa tapauksessa mittaavat vääriä asioita tai johtavat tulosten vääristelyyn tai lyhytjänteiseen päätöksentekoon ohi strategian. Tehdäänkö osakeomistuksella jokaisesta työntekijästä pieni kapitalisti?
Kuin tilauksesta oli Iltalehdessä 5.6.2018 artikkeli Gofore –yhtiöstä . Yhtiössä annetaan kampanjaluontoisesti 1.500 euron arvosta osakkeita uudelle työntekijälle työsopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Harrastelijabloggaajana en alkanut tiedustella osapuolilta kokemuksia, mutta artikkelin perusteella mallin voi olettaa olevan erittäin toimivan työntekijän näkökulmasta: ”Hienoa päästä mukaan sekä työntekijäksi että omistajaksi yhdellä iskulla”.
Goforella on perinteisesti nostettu henkilökunnan edustaja myös hallitukseen ja siitä Hallituspartnerit ry. on palkinnut Goforen vuonna 2016 Kultaisella nuijalla.
Sallimalla osallistuminen yritystoimintaan omistamisen kautta tuo sitoutumisen lisäksi uusia näkemyksiä. Sitran ja Demos Helsingin julkaisemassa Hyvinvoinnin seuraava erä –kirjassa tuodaan esiin ihanteellisia ja tavoiteltavia tulevaisuuskuvia hyvinvointiyhteiskunnasta hyvinkin rajuin toimenpide-ehdotuksin. Olen vastuullisen liiketoiminnan kannattaja, mutta toteuttaminen ei saa tyrehdyttää tulovirtoja, tuhota yrityksiä, sen enempää kuin riistää ihmishenkiäkään.
Omistamisen ja osinkojen kautta tämäkin kuva kirkastuu. Työntekijänä ja kuluttajana on helppoa esittää yrityksille vaatimuksia vastuullisuusteemalla, mutta pitääksemme yhteiskunnan rattaat pyörimässä ja pystyäksemme rahoittamaan julkiset palvelut (varhaiskasvatus, terveydenhoito, liikenne, yms.) on turvattava yritystoiminta ja maltettava tehdä hätäilemättömiä ratkaisuja, jotka ovat pitkäkantoisesti kestäviä myös taloudellisesti. Jokaisen on oltava sen verran tietoinen kansantalouden perusasioista – diversiteetti on kehityksen kannalta välttämätön, mutta polarisaatio ei.
Ihmisoikeudelliset kysymykset ovat nopeasti ratkaistavia asennekysymyksiä, mutta tuotantoon kohdistuville ympäristövaikutusten minimoimiselle pitäisi olla sellaiset siirtymäajat, että ne ovat myös taloudellisesti järkeviä, ellei kyse ole tahallisesta laiminlyönnistä ja piittaamattomuudesta, kuten esimerkiksi Talvivaarassa. Vaatimus nopeasti toteutettavasta korjaamisesta toimii jo rangaistuksena itsessään. Pakkoa pitäisi käyttää vain rangaistuksena ja muutoin pyrkiä kohtuuteen, vapaaehtoisuuteen ja kannustimiin. Siksikin me tarvitsemme sitouttamista ja osallistamista laajapohjaisen omistajuuden kautta. Inhimillistä kapitalismia, jotta pyrkimyksistä tulee inhimillisiä.
Kauppalehden pääkirjoituksessa otettiin 7.6.2018 myös kantaa kansankapitalismin tarpeellisuuteen. Kirjoituksesta saa hyvää vertailutietoa: suomalaisista kotitalouksista 41 prosenttia omistaa osakkeita tai rahastoja ja omassa asunnossa asuu 66,3 %. Kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani on 107 200 euroa, mutta nettovarallisuuden keskiarvo on liki kaksinkertainen mediaaniin verrattuna eli 206 600 euroa. Lukujen välinen suhde paljastaa varallisuuden keskittymisen. Suomessa on mahdollista toimia fiksummin ja pohtia uusien omistamisen muotojen kehittämistä.
Jotain muutoksia täytyy tehdä, sillä omistaminen tuo perusturvaa ja hyvinvointia laajemmalle joukolle. Voi olla, että joku visionääri näkee meidän käyvän tulevaisuudessa kauppaa vaikka aikayksiköillä (kuten ”tovi”) rahayksiköiden sijaan, mutta johonkin tulevienkin vaihdantayksiköiden määrä perustuu. Mutta siitä lisää seuraavassa blogissa syyskuussa inhimillisen kapitalismin hengessä.
Kaunista kesää!
