Rakentamisen kasvuvauhti hidastuu selvästi ensi vuonna erityisesti asuntorakentamisen vähenemisen takia, arvio Rakennusalan suhdanneryhmä raportissaan.
Rakentamisen kasvuvauhti hidastuu selvästi ensi vuonna erityisesti asuntorakentamisen vähenemisen takia, arvio Rakennusalan suhdanneryhmä raportissaan.
Kuluvan vuoden ennustetta on nostettu. Rakennusalan suhdanneryhmä (Raksu) arvioi, että koko rakentamisen tuotanto kasvaa 3–4 prosenttia tänä vuonna ja taso säilyy ensivuonna lähellä tätä vuotta.
Myönnetyt rakennuslupakuutiot ovat supistuneet ensimmäisellä puolivuotiskaudella 10 prosenttia vuodentakaisesta. Pelkästään asunnoille myönnetyt luvat ovat laskeneet 12 prosenttia. Lupamäärien kääntyminen laskuun merkitsee rakentamisen hidastumista. Raksun ennuste tämän vuoden asuntoaloituksille on 42 000–44 000 asuntoa ja ensi vuonna aloituksia on useita tuhansia vähemmän.
Korjaus- ja infrarakentaminen kasvavat edelleen, mutta aiempaa hitaammin. Maa- ja vesirakentamisen kasvu jää vähäiseksi, kun nykyhallituksen kärkihankeinvestoinnit loppuvat hallituskauden päättyessä. Terveydenhuollon rakennusten ja koulujen rakentamisen arvioidaan vauhdittuvan uudelleen.
Inflaatio on varsin maltillista, mutta rakennusinvestointien hinnat ovat nousseet jo lähes 5 prosentin vuosivauhtia. Myös rakennuskustannukset ovat nousseet. Niiden nousuvauhti oli heinä-elokuussa lähes kolme prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Rakennusalan työttömyysaste Tilastokeskuksen mukaan jo 6,3 prosenttiin kuluvan vuoden toisella neljänneksellä ja on selvästi yleistä työttömyysastetta matalampi. Samaan aikaan rakennusalan avointen työpaikkojen määrä on noussut 6 400:aan. Ammattitaitoisen työvoiman puute nähdäänkin nyt suurimpana kasvun esteenä.