
Kirjanpidon kasvava automatisaatio ja liiketoiminnan skaalautuvuus näkyivät Talenomin osavuosikatsauksessa. Inderesin analyytikko odottaa positiivista tulosvaroitusta.
Tilitoimistopalveluja tarjoavan Talenomin kolmannen vuosineljänneksen tulos oli yllättävän kova. Yhtiön liikevoitto ylsi 1,9 miljoonaan euroon, kun analyysitalo Inderes oli odottanut 1,1 miljoonan euron liikevoittoa.
Yhtiön osakekurssi nousi eilen yli kuusi prosenttia, tosin tänään osakekurssi on ollut selvässä laskussa.
Liikevaihto kasvoi kolmannella kvartaalilla 11 miljoonaan euroon viime vuoden 9,3 miljoonasta eurosta. Sijoitetun pääoman tuotto nousi 16,6 prosenttiin, kun se viime vuonna oli 8,4 prosenttia.
Talenomin menestyksen ytimessä ovat pitkään jatkuneet kirjanpitolinjaan kohdistuneet investoinnit, arvioi yhtiön toimitusjohtaja Jussi Paaso.
[xyz-ihs snippet=”Nordnet-RahastoneuvojaA”]
”Kirjanpitolinja näyttää nyt erinomaisen kyvykkyytensä, eikä nykyisen kaltaista kannattavaa kasvua olisi mahdollista saavuttaa ilman skaalautuvaksi kehitettyjä prosesseja ja määrätietoista teknologista kehityspolkua”, Paaso toteaa.
Talenomin kilpailukyky syntyy kirjanpidon automatisoinnista ja palvelun skaalautuvuudesta.
”Kirjanpitolinjan kehityskaari on edellyttänyt Talenomin kehittämään asiakasaineiston digitalisointia, missä eri kanavista tulevat monenlaiset paperiset ja sähköiset kirjanpitoaineistot yhdenmukaistetaan. Seuraavassa kehitysvaiheessa keskityimme liiketapahtumien automaattikirjaukseen, jossa digitalisoitu aineisto käsitellään kirjanpidossa ilman henkilötyötä.”
Paason mukaan automaatioasteen kehitys on ollut nykyisen taloudellisen aseman kannalta merkittävää. Käytännössä palveluliiketoiminnalle epätyypillisellä tavalla Talenom on kyennyt skaalaamaan toimintaansa sekä kasvamaan kannattavasti kirjanpitohenkilöstöä lisäämättä.
Paason mukaan Talenom on matkalla kohti täysin automatisoitua kirjanpitoa samaan aikaan, kun kirjanpitäjät kykenevät tuottamaan korkeampaa lisäarvopalvelua.
Ohjeistus lähiajan näkymistä pysyi ennallaan. Talenomin tavoitteena on jatkaa selvästi tilitoimistoalaa nopeampaa kasvua. Yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan selvästi edellistä vuotta nopeammin. Suhteellisen kannattavuuden liikevoitolla mitattuna odotetaan parantuvan edellisestä vuodesta ja liikevoiton arvioidaan olevan 7,4 – 8,0 miljoonaa euroa.
Vaikka yhtiön positiivisesta tulosvaroituksesta on vain reilu kuukausi, ohjeistus vaikuttaa erittäin varovaiselta vahvan kolmannen kvartaalin tuloksen jälkeen, arvioi Inderesin seniorianalyytikko Juha Kinnunen.
Kinnunen pitää todennäköisenä, että yhtiö antaa vielä positiivisen tulosvaroituksen, joskin pieni ylitys ei välttämättä vaadi erillistä varoitusta. Kannattavuuden voimakkaan skaalautumisen takia Inderes nosti jälleen myös lähivuosien kannattavuusennusteita, ja tulosennusteet nousivat 6-7 prosenttia.
”Olemme edelleen suhteellisen varovaisia kannattavuuden skaalautumisen suhteen, sillä tulevaisuuden kannattavuustasoon vaikuttaa merkittävästi mm. kasvupanostukset ja IT-investoinnit, mahdollinen laajentuminen Ruotsiin sekä investoinnit lisäarvopalveluihin”, Kinnunen toteaa.
Vaikka Inderes odottaa kannattavuuden paranevan lähivuosina suhteellisen maltillisesti, odottaa se osakekohtaisen tuloksen kasvavan vuosina 2018 – 2021 noin 19 prosentin vuosivauhtia.