Talousopetuksen määrää olisi syytä lisätä

Suomalaisille annetaan liian vähän neuvoja ja oppia henkilökohtaisista talousasioista.

Talousopetuksen määrää olisi syytä lisätä suomalaisissa kouluissa, sanoo myös Suomen Pankki tuoreessa tutkimuksessaan Talouslukutaito 2020-luvulla. Yleensä talousneuvoja lähdetään hakemaan pankkiin, mikä muutenkin aiheuttaa keskustelunaiheita siitä, onko pankkiasiointi oikeasti neuvontaa vai omien pankkipalveluiden myyntiä. Mistä sitten saada puolueetona tietoutta?

Minulle yläasteella opetettiin taloudesta että mitä ovat osakkeet, mikä on luottokortti, mikä on keskuspankki ja miten verotus toimii. Siinäpä oikeastaan se. Edes kauppakorkeakoulussa ei kerrottu säästämisestä, asuntolainan saamisen edellytyksistä, omaisuuden verotuksesta tai lainojen vaikutuksesta maksukykyyn. Minulle opetettiin uuskeynesiläinen talousoppi, rahan kvantiteettiteoria ja markkinonnin sekä kirjanpidon perusteet. Mitä näillä taidoilla tekee kun harkitsee eläkesäästämistä tai oman asunnon hankinnan kannattavuutta? Jouduin oppimaan asioista kantapään kautta.

Rivikansalainen ei ole kiinnostunut keskuspankin arvopapereiden takaisinosto-ohjelman kehityksestä tai Inderesin aamukatsauksesta. Rivikansalainen on kiinnostunut siitä, että hän pääsee esimerkiksi töihin, jonka kautta on mahdollista tuoda leipää pöytään ja ehkä jopa säästää pahan päivän varalle. Rivikansalainen on kiinnostunut siitä että voi hyvin ja rahat riittävät.

Sijoittamisesta ja säästämisestä puhutaan kasvavissa määrin, mutta silti esimerkiksi osakesijoittamista leimaa uhkapelaamisen maine. Sijoittamisen ajatellaan olevan rikkaiden huvitus siinä missä Veikkauksen peliautomaatit pienituloisille. Periaate on kuitenkin sama: Rahaa laitetaan tekemään lisää rahaa. Ero on siinä, että siinä missä peliautomaattien palautusprosentti on noin 91 prosenttia (1 euroa kohdin saa keskimäärin 91 senttiä takaisin), asuntoon tai osakkeisiin sijoitetulle pääomalle on todennäköisempää saada voittoa. Viidellä lottorivillä voit olla jo Nokian omistaja ja saada vuotuisia osinkoja sijoituksellesi. Silti Veikkauksen pelejä pelataan vuosittain yli 10 miljardilla eurolla. Ketäpä ei rikastuminen tai helppo raha kiinnostaisi.

Rivikansalaista kiinnostaa oman asunnon hankkiminen ja säästäminen eläkepäiville tai lomamatkaan. Kaikki nämä ovat pitkäaikaista ja harkittua sijoittamista eivätkä vastaa millään tasolla uhkapelaamista. Oma katto pään päälle on pitkäaikainen sijoittamisen ja säästämisen kohde siinä missä pitkäaikainen osakesäästäminenkin.

Sijoittamiseen liittyy aina riski, mutta nämä riskit on ymmärrettävä ja hyväksyttävä mikäli lähtee mukaan. Kovin moni ei välttämättä ymmärrä riskejä ja niiden hallintaa ja ajautuu liioittelemaan riskiä ja maalailemaan osakemarkkinoiden romahduksen kauhukuvia. Tehokas omaisuuslajihajautus sekä ajoituksen hajautus pitkäaikaisella ja säännöllisellä säästämisellä ovat omiaan pienentämään (mutta eivät poistamaan) sijoittajan riskiä sijoitetun pääoman kokemalle tappiolle tai täydelle menetykselle. Tätä ei kerrota koulussa ainakaan toistaiseksi.

Jos haluamme saada ihmisten henkilökohtaiset raha-asiat kuntoon, koulutus on erinomainen vaihtoehto. Kun tarjotaan tietoutta siitä, mitä sijoittaminen oikeasti on, miten kerrytetään varallisuutta, miten saadaan asuntolainaa ja miten omaisuutta verotetaan, ehkä vääriä ennakkoluuloja voitaisiin oikaista ja saadaan ne ihmiset säästämään ja sijoittamaan joilla siihen mahdollisuus on. Budjetoinnin ja velkaantumisen perustekijät opettamalla voitaisiin kenties myös ennaltaehkäistä perimistoimenpiteisiin joutumista ja täten vähentää hyvinkin ikäviä tilanteita.

Henkilökohtaisten raha-asioiden ja sijoittamisen perusteet pitäisi saada selvitettyä kaikille ilman turhaa Wall Street-jargonia. Yksinkertasesti ja ymmärrettävästi sillä asiat eivät ole loppujen lopuksi vaikeita. Täten on mahdollista saada suomalaiset vaurastumaan, talous kasvuun ja kotitalouksien kestämätön velkaantuminen kuriin.

Lisää talousoppia kouluihin, kyllä kiitos.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
laina yrityslaina lainaus rahoitus kasvurahoitus yritystoiminta

Miksi hakea yrityslainaa muualta kuin pankista?

Seuraava artikkeli

Positiivinen tulosyllätys siivitti Metsä Boardin osakkeen reippaaseen nousuun