Yritysuutiset

Ericsson veti Nokian osakkeen kunnon nousukiitoon

Ericssonin vahva kasvu verkkoliiketoiminnassa ennakoi hyvää tuloskehitystä myös Nokialle.

Ruotsalainen verkkoyhtiö ja Nokian kilpailija Ericsson julkaisi perjantaina viimeisen vuosineljänneksen tulosraporttinsa. Ericssonin tulosraporteista on tullut mielenkiintoista seurattavaa suomalaisille Nokia-sijoittajille, sillä ruotsalaisyhtiön tuloskehityksestä on tehty viime aikoina päätelmiä myös Nokian verkkoliiketoiminnan kehityksestä.

Ericssonin liikevaihto kasvoi viimeisellä kvartaalilla neljä prosenttia edellisvuodesta. Liiketappio kutistui 1,9 miljardiin kruunuun, kun se vuotta aiemmin oli ollut pakkasella yli 19 miljardia kruunua. Ericssonin tulos oli odotettu parempi, sillä Thomson Reutersin tietokannan mukaan analyytikoiden konsensusennuste oli kolmen miljardin kruunun tappio.

Ericssonin oikaistu liiketulos nousi voitolliseksi neljännellä neljänneksellä ja ylitti analyytikoiden konsensusennusteet.

Nokian omistajat seuraavat erityisesti Ericssonin verkkoliiketoiminnan kehitystä. Verkkoliiketoiminta kasvoikin vahvasti, sillä yksikön liikevaihto kasvoi 12 prosenttia ja valuuttakurssioikaistuna kuusi prosenttia. Liikevoittomarginaali nousi 17,5 prosenttiin edellisvuoden 8,6 prosentista.

Yhtiön mukaan markkina-aktiviteetti oli Pohjois-Amerikassa odotuksia parempaa ja Ericsson sai kahmittua siellä markkinaosuutta. Yhtiö ennakoi langattomien verkkojen markkinan kasvavan kaksi prosenttia vuonna 2019 ja kasvun kiihtyvän viiteen prosenttiin vuonna 2020.

Ericsson arvioi, että 5G-verkkojen testauksesta syntyy kustannuksia edelleen tänä vuonna, mutta sen tutkimus- ja tuotekehityskustannukset alkavat tasaantua ensimmäisellä neljänneksellä. Yhtiön mukaan Pohjois-Amerikassa kehitys oli odotuksia vahvempaa voimistuneen 5G-kysynnän ansiosta.

Inderesin Nokia analyytikko Mikael Rautanen näkee ilmassa käänteen merkkejä.

“Ericssonin liikevaihto koko vuodelta 2018 kasvoi ensimmäistä kertaa vuoden 2013 jälkeen, mikä kuvastaa käännettä verkkomarkkinalla erityisesti länsimaisten toimijoiden pitkän vaikean jakson jälkeen”, Rautanen toteaa artikkelissaan.

Rautasen mukaan myös Ericssonin kustannussäästötoimenpiteet ja panostukset tuotekehitykseen ovat tuottaneet hyvin tulosta. Huawein tilanne ei näytä tällä hetkellä vaikuttavan Ericssonin tilanteeseen.

“Nokian ja Ericssonin on arvioitu hyötyvän Huaweihin kohdistuvasta kritiikistä ja vakoiluepäilyistä, mikä on saanut useita länsivaltioita sulkemaan Huaweita ulos maiden 5G-markkinoilta. Ericssonin talousjohtaja Carl Mellander kommentoi, ettei Huawein tilanteella ole ollut tähän mennessä mitään vaikutusta yhtiön liiketoimintaan”, Rautanen toteaa.

Kokonaisuutena Ericssonin verkkoyksikön vahva neljäs kvartaali ennakoi Rautasen mukaan hyvää myös Nokian tuloksen kannalta.

“Nokia ei haastavasta loppuvuoden ohjeistuksesta huolimatta julkaissut tulosvaroitusta, minkä takia myös Nokian Q4 on sujunut verkkoyksikön osalta suurella todennäköisyydellä hyvin.”

Nokian osakekurssi pomppasikin rajusti perjantaina, päätyen 5,75 prosentin nousuun. Rautasen mukaan myös uutinen Vodafonen päätöksestä keskeyttää Huawei-hankkeet verkossaan antoivat Nokialle tukea.

Nokia panostaa nyt täydellä höyryllä 5G-teknologiaan. Yhtiö kertoi viime marraskuussa perustavansa Access Networks -divisioonan hyödyntääkseen täysimittaisesti 5G-teknologian mahdollisuudet ja tekee muutoksia yhtiön johtokunnan kokoonpanossa.

Nokia julkisti myös edenneensä suunnitelmissaan mukauttaa organisaatiorakennettaan paremmin yhtiön strategiaa tukevaksi, vahvistaa johtoaan ja varmistaa Nokian johtoasema 5G-aikakaudella.

”Nokian kattava tuotevalikoima tuo meille ainutlaatuisen kilpailuedun 5G-aikakaudella”, sanoi Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri.

”Luomalla Access Networks -organisaation, joka pitää sisällään sekä kiinteät että langattomat verkot, pystymme parantamaan asiakaslähtöisyyttämme, yksinkertaistamaan hallintorakennettamme ja hyödyntämään tehokkaammin koko portfoliotamme.”

Nokia julkistaa tuloksensa ensi torstaina.

Mintos tarjoaa keskimäärin 12 prosentin tuoton - sijoita vertaislainoihin

Uusi sijoittaja saa 1 prosentin ylimääräisen koron sijoituksilleen 3 kuukauden ajaksi.

Avaa Mintos-tili

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös