Kumppaniblogit

Suomi on rikas maa vaikka meille muuta väitetäänkin

Mitä jos takapihallasi olisi jotain niin arvokasta, että sinun ei tarvitsisi maksaa veroja enää läheskään yhtä paljoa, sinun ei tarvitsisi tehdä pakon sanelemana joka päivä kahdeksasta neljään sellaista työtä jota vihaat eikä sinulla enää olisi syytä olla jatkuvasti taloudellisesti huolissasi siitä, että milloin se henkilökohtainen konkurssi oikein tulee.

Kuullostaisiko se tavoittelemisen arvoiselta yhteiseltä projektilta Suomessa? Ja olisiko se edes mahdollista?

Lapsena ainakin minulle ja lähes kaikille tuntemilleni suomalaisille opetettiin, että Suomi on köyhä maa ja köyhänä se pysyy, kun täällä ei ole niitä luonnonrikkauksiakaan. Tätä samaa lausetta kuulin niin kotona, koulussa, yliopistossa professorien sanomana ja myöhemmin työelämässä. Suomi on siis köyhä… mutta pitääkö tämä Suomen luonnonvarojen köyhyys todella paikkaansa?

Naapurimaa Norja on kuulemma rikas maa, kun sillä on öljyä. Kiinnostuin asiasta ja katsoinkin asiaan liittyen Yleltä dokumentin Norjan öljyvaroista, että kuinka Norja ”sai” öljynsä. Dokkarin mukaan öljyä ei edes pitänyt Pohjanmereltä löytyä, mutta kun sitä sitten löytyikin, alkoi kiivas neuvottelu rajavaltojen eli Norjan ja Iso-Britannin kanssa Pohjanmeren öljyn omistuksista. Norjahan ei kuitenkaan saanut öljyvarojaan ilmaiseksi, vaan heidän piti neuvotella Pohjanmeren öljyvarojen omistuksista Iso-Britannian kanssa. Uusien öljyvarojen löytäjä eli Norja ei siis öljyä saanut noin vaan pitää, koska myös brittejä kiinnosti tämä uusi löytö. Asiasta tulikin neuvotella, koska löydetyt öljyvarat jäivät juuri maiden keskinäiselle rajalla ja merialueilla nämä rajat monesti ovat kuin niitä veteen piirrettyjä viivoja.

Tärkeimpänä neuvottelukysymyksenä Brittien ja Norjan välillä oli se, että mistä kohtaa Norjan rannikkoa Norjan öljyomistukset oikein mitataan. Eli mitataanko Norjan sisämaalta katsottuna Norjan rannikon uloimmasta saaresta Pohjanmerelle, jolloin Norjan osuus Pohjanmeren öljystä olisi suurempi vai mitataanko sen sijaan Norjan sisämaan rantaviivasta, jolloin Norjan omistukset olisivat pienemmät.

Norja tietenkin ajoi asiaansa sen puolesta, että Norjan omistukset mitattaisiin uloimmasta saaresta ja Iso-Britannia taas halusi, että Norjan omistukset mitataan sisämaan rantaviivasta, jolloin Iso-Britannia saisi suuremman omistuksen. Norja yllättäen voitti neuvottelut, joten Norjan suurempi omistus jäi voimaan. Norja ei siis saanut öljyään vaan he neuvottelivat omistuksesta ja he voittivat suurvallan neuvotteluissa. Luonnonvarat eivät siis kävele omalaloitteisesti suoraan valtion kassaan, vaan omista eduista tulee neuvotteluissa pitää kiinni. Muuten ei ”saa” mitään. Tämä tulisi Suomenkin muistaa neuvoteluissa suurvaltojen kanssa.

Otetaanpa vastaava esimerkki Suomesta. Suomenlehden pohjasta ei pitänyt löytyä mitään muuta kuin Estonian hylky ja pari tyhjää kaljatölkkiä Tallinnan risteilyltä, mutta kun asiaa käytiin tarkemmin tutkimaan, Suomenlahdesta löytyikin maakaasua. Kun löytö tehtiin, Suomen päättävillä tahoilla ilmeisesti ei käynyt edes mielessä, että Suomenlahden maakaasusta osa kuuluisi Suomelle. Norjan tapaan neuvotteluja omistuksista ei pidetty tai niitä ei ollut tarkoitus edes Suomen osalta pitää. Puhettakaan ei ollut, että maakaasuvarojen omistuksista osa kuuluisi Suomelle, jos esimerkiksi Suomen osuutta mitattaisiin Suomen uloimmasta rajasaaresta. Norjan tapaista neuvotteluvoimaa ei siis edes käytetty.

Sen sijaan halukkuutta Suomestakin oli mennä neuvottelemaan Saksan ja Venäjän puolelle Nordstream-hankkeeseen. Paavo Lipponen ja pari muuta toimeliasta konsulttia esimerkiksi neuvottelivat itselleen neuvonantajan pestin Nordstream-kaasuputkihankkeessa.

Lipponen ei esimerkiksi maininnut sanallakaan Suomen etua kertoessaan julkisuuteen:

“Suomen kanta on oikea, koska Suomi lähtee siitä, että kyseessä on ennen kaikkea Venäjän ja Saksan yhteishanke, jossa mukana ovat Gazpromin ohella viiden EU-maan energiayhtiöt.”

Suomi ei siis ole halunnut olla mukana hankkeessa, vaikka valtavat resurssit ja sitä myöten rahavirrat kulkevat Suomen rajaviivoja pitkin ja osin rajaviivojen sisällä. Jos Suomessa olisi neuvotteluhalua, Suomi voisi olla luonnonvaroiltaan rikas, mutta…

Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi muitta kutkitta tässä asiassa Nordstreamille luvan Suomen talousvyöhykkeelle. Uskoisi, että kansallisen turvallisuuden sekä ympäristöriskien kannalta kaasuputki Suomen rajojen sisäpuolella lisäisi Suomen riskejä, joista Suomi olisi oikeutettu Saksan ja Venäjän maksamiin rahanarvoisiin korvauksiin. Montako kymmentä miljardia Suomi sitten sai myöntäessään tämän luvan tai turvatessaan vieraanvallan kaasuputken omilla vesialueillaan seuraaviksi kymmeniksi vuosiksi? Tai saiko Suomi jonkinlaisen prosenttiosuuden maakaasuvarojen tuotoista? En ole itse ainakaan kuullut näistä miljardeista tai tuotto-osuuksista yhtään mitään. Lipponen ja kumppanit varmaan kuitenkin saivat oman konsulttipalkkionsa. Niistä he tuskin kieltäytyivät. Mutta saivatko Suomen edustajat neuvoteltua omalle maalleen kestävän ja kannattavan tulonlähteen vuosikymmeniksi eteenpäin? Eivät saaneet. Luonnonvaroja on mutta ei neuvotteluosaamista kuten Norjalla.

Tosin aluehallintovirastojen asiantuntemuksesta lupien myöntämiseen on noussut aikaisemminkin kohua. Talvivaara oli tästä hyvä esimerkki. Silloin myönnettiin Talvivaaran nikkelikaivokselle myönnettiin lupa Pekka Perän porukalle. Heillä olikin poikkeuksellisen loistavaa osaamista hankkeen lobbaamisessa. Insinööriosaamista asiaan liittyen tällä yhteisöllä kuitenkaan ei ollut. Eikä osaamista ollut raaka-aineiden kysynnän ja tarjonnan tai muidenkaan luonnonsyklien tulevaisuuden tuottojen arviointiin. Seuraukset johtivatkin sitten toisen maailman sodan jälkeen suurimpaan ympäristötuhoon Suomessa. Tuhot olivat siis osaamattumuudesta aiheutuneita ja kooltaan tuhot luonnolle olivat suuremmat kuin esimerkiksi paljon pelätyn ilmastonmuutoksen aikaansaamat tuhot.

Mainitsin kaivoshankkeet aiheeseen liittyen ihan siitä syystä, koska Suomi on myös tällä hetkellä Euroopan rikkain valtio kultavarannoiltaan. Suomi on siis luonnonvaroiltaan rikas maa. Tämä oli kuitenkin monille suomalaisille yllätys tai jopa järkytys. Muistankin seuranneeni silloisen elinkeinomineisteri Jyri Häkämiehen ihmetystä, kun hän oli täysi yllättynyt, että Suomessa ylipäätään on mitään rahanarvoista maankuoressaan. Ehkä hänelle kukaan ei kertonut, että Suomi on todellisuudessa rikas maa. Se taas kertoo siitä, että eipä tätä Suomen maaperää tai merten pohjia pahemmin ole Suomessa edes tutkittu, joten Suomen luonnonvarojen rikkauksista ei ole edes tiedetty päättävällä tasolla tai ylipäätään millään tasolla. Yksi syy Suomen kaivosteollisuuden kehittymättömyyteen on myös ollut tarvittavan insinööriosaamisen puute. Koska jo koulussa on opetettu, että Suomi on köyhä maa, niin ehkäpä kukaan ei todellisuudessa edes uskaltanut ajatellakaan tai vaikka tutkia, että olisiko Suomessa mahdollisesti jotain arvokasta louhittavaa. Ja jos tällaista omaa luonnonvarallisuutta meillä on niin pitäisikö niitä enemmän tutkia vai teemmekö jatkossakin niin, että vain annamme nämä varat ilmaiseksi ulkomaille? Valinta on meidän.

Miten sitten tulisi toimia? Yksi vaihtoehto olisi puuttua jälkikäteen jo tehtyihin sopimuksiin ja muuttaa niitä. Tämä on Venezuelan malli. Tässä mallissa nostetaan tuntuvasti luonnonvarojen verotusta. Tällä tavalla päästäisiin otsikoihin maailmalla myös Pohjolan Venezuelana, joka tuskin parantaisi Suomen kuvaa taloudellisen sivityksen edelläkävijänä. Toinen tapa edetä voisi olla Etelä-Afrikan malli, että otetaan haltuun luonnovaroja pakolla. Se varmasti toisi vielä enemmän otsikoita ja aiheuttaisi varmasti erittäin huonon maineen. Kolmantena vaihtoehtona puolestaan voisi olla palveluiden tarjoaminen näille projekteille kuten Nordstreamille tai kaivoshankkeille esimerkiksi turvallisuuden takaamisena tai Suomen infrastruktuurin käyttömaksuna, jolloin Suomi pääsisi osalliseksi tuotoista. Hyvää korvausta vastaan se voisi toimiakin.

Ehkä neljäs vaihtoehto olisi kuitenkin se optimaalisin. Valtiollisen ja valvovan päätöksenteon tulisi keskittyä Suomen luonnonvarojen ennakoivaan puolustamiseen ja alan kehittämisen mahdollistamiseen, jotta Suomen luonnonvaroja ei vietäisi täältä pois aina polkuhintaan kuin ns. kehitysmaista konsanaan. Valtion päätäntökoneisto tai virkamiehistökään ei tunnetusti ole kovinkaan hyvä ennakoimaan tulevaa kehitystä, joten valtionjohdon tulisikin jättää enemmän tilaa Suomesta löytyvälle osaamiselle ja tutkimukselle sen sijaan, että johtotasolla päätettäisiin marxilaiseen tyyliin, että mihin sektoreihin Suomessa keskitytään. Tutkimusprojekteille ja sitä kautta syntyville yritykselle tulisi sen sijaan antaa mahdollisuus kehittyä mahdollisimman pitkälle, jotta uusiin mahdollisuuksiin voitaisiin vastata entistä tehokkaammin. Yrityskentässä tulisi myös keskittyä useamman alan toimijoiden elinolosuhteiden mahdollistamiseen esimerkiksi lainsäädännön avulla. Enkä puhu nyt yritystyista vaan pk-yritysten toimintaolosuhteiden mahdollistamisesta siihen rohkaisemisesta, jotta täällä olisi hyvät mahdollisuudet yrittää ja menestyä. Sisäisen monimuotoisuuden kannalta yrityskentän tulee olla toimialoiltaan ja osaamiseltaan laaja, jotta todellisiin mahdollisuuksiin voitaisiin tarttua helposti ja ajoissa. Se tarkoittaa myös luonnonvaroihin liittyvää syvällistä tutkimusta ja siihen keskittymistä toimialana, jotta rikkaudet löydetään ajoissa ja niistä saadaan etua myös oman valtion kansalaisille. Tapa, jolla tämän voisi mahdollistaa verotuksellisesti olisi esimerkiksi t&k-kulujen vähennysoikeus niin kaikenkokoisille yrityksille kuin myös yksityishenkilöillekin.

On tietysti mainittava, että Suomen rooli on historian saatossa ollut hvyin pitkälti niin Ruotsin kuin myös Venäjänkin sekä myös saksalaisten think tankkien siirtomaa. Tällainen alistuminen maiden välisissä neuvotteluissa näkyy vieläkin hyvin vahvasti päätöksenteossa. Suomi onkin sen vuoksi luonnonvaroiltaan köyhä valtio suomalaisille, mutta rikas maa, kun Suomen luonnonvaroja katsoo ulkomailta käsin. Suomalaisten tulisikin siis päästä osalliseksi oman maansa rikkauksista. Luonnonvaroista saadut tuotoista saadut edut tulee jakaa muillekin kuin vain muutamalle loikkarikonsultille.

Valitettavasti Suomi on kuitenkin maailman neuvottelupöydissä tällä hetkellä kuin pieni lapsi karkki kädessä, jolla on suunnaton kaipuu tulla muiden valtioiden isällisesti rakastamaksi. Suomi siis haluaa huomioita näiltä auktoriteettivaltioilta ja sitten huomioita saadessaan Suomen päättävä taho onkin valmis vaikka myymään oman maansa luonnonvarat pientä konsulttipalkkiota vastaan. Tältä pieneltä Suomi-lapselta karkki viedäänkin kädestä aivan liian helposti, koska Suomen valtion päättävä taho ei osaa neuvotella, ei osaa puolustaa Suomen oikeuksia luonnonvaroihin, eikä osaa edes puolustaa suomalaisia tai edes suomalaisten omaisuutta naapurivaltioita vastaan. Sen sijaan päättävä taho vaan lähtee kumartelemaan milloin millekin naapurille, antaa rikkaudet muille ja lankeaa Suomen edun kannalta arveluttaviin sopimuksiin kansalaisten taloudellisten etujen ajamisen sijaan. Tarjolla kun voisi olla oikein luonnonvaroja hyödyntämällä kansalaisten kannalta alhaisempi verotus, mahdollisesti lyhyempi työviikko ja samalla myös turvaa taloudellisilta riskeiltä. Mutta kukapa sitä rikkaassa valtiossa haluaisi elää, kun helpommalla pääsee olemalla vain olemalla naapurivaltioiden nöyrä keppihevonen.

Olemme siis suomalaisina väärässä, kun opetamme itsemme köyhiksi. Ehkä meidän Suomessa pitäisikin katsoa oikeasti tarkemmin omalle takapihallemme, huomata että olemme vauraita ja myöntää itsellemme ääneen olevamme oikeasti rikkaita. Meidän tulisikin suomalaisina ehdottomasti pitää jatkossa paremmin huolta luonnonvaroistamme ja vielä tarkemmin siitä, että kuka oikein etujamme neuvotteluissa oikein ajaa niin että tulevaisuudessa saisimme esimerkiksi luonnonvarojemme avulla rakennettua todellisen hyvinvointivaltion, josta tulevat sukupolvet voisivat nauttia vielä vuosikymmenten päästäkin. Norjan vauraus ei siis ole sattumaa vaan se on vaatinut hyviä neuvottelutaitoja. Suomella on myös aivan samanlaiset mahdollisuudet saavuttaa samanlainen rikkaus kuin pohjoisessa naapurissamme. Meidän pitää vain opetella pitämään eduistamme paremmin kiinni ja neuvotella itsellemme se rikkaus ja vauraus. Aivan niin kuin Norjakin teki. Ja se on tiemme rikkauteen.

Iloista kevään jatkoa,

Henri Väkeväinen

4 kommenttia

4 kommenttia

  1. Avatar

    Mari Heimala

    7.3.2019 at 10:10

    Kaivoslaki antaa Suomen maankuoren luonnonvarat ilmaiseksi ulkomaisille yhtiölle. Yaran kaivosvarat myytiin halvalla uolkomaille. Kevitsan kultakaivoksen infraa rakennettiin yhteiskunnan varoilla isommalla rahalla kuin mitä kaivoksen myyntihinta oli. Pohjavedet menee kohta metsähallituksen yntiöittämiaen myötä ulkomaille. Ja infraa tietysti myydään halvalla, ensim meni sähköve4kko, nyt rataverkko, vr, ja tiet. Ja siellä meren pohjassa on luultavasti öljyäkin.

    • Avatar

      Henri

      7.3.2019 at 10:19

      Kyllä! Valitettavasti Suomessa myydään halvalla ja ostetaan kalliilla eli toimitaan kaikkien talousteorioiden vadtaisesti.

      -Henri

  2. Avatar

    Karja

    8.3.2019 at 09:56

    “Suomi on rikas maa” on kummallinen fraasi mitä minä taas olen vastaavasti kuullut koko ikäni. Minun nuoruuteni alkoi vasta pahimpien lamavuosien jälkeen. Mikä toi “rikkaudet” näiden koittelumuksen vuosien jälkeen? No velka. Velkaa otetaan koko ajan lisää ja lisää. Näitä velkoja ei saada koskaan kuitatuksi ja mihin se tie johtaa näkyy juurikin tapahtuvan ympärillämme. Suomalaisten omaisuutta myydään pilkkahintaan yksityisille superrikkaille pxskiaisille. Suomi on maana kohta enään pelkkä lippu. Hallitus pyllistää globalisteille ja Suomalainen duunari maksaa viulut. Hallitus tekee mitä globalistit käskee, niin se vaan menee.

    • Avatar

      Henri

      8.3.2019 at 17:43

      Ihan totta, että tuo velka on todella suuri ongelma ja se johtaa niin kuin sanoitkin Suomen omaisuuden myyntiin alennushintaan. Omaa omaisuutta on puolustettava!

      -Henri

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös