Markkinakommentit

Handelsbanken: Taloussuhdanne heikkenee, nyt osakkeet alipainoon

Pankki päivitti sijoitusstrategiansa.

Helmikuu oli osakkeille suotuisa ja tammikuun nousurallille saatiin siis jatkoa, Handelsbanken toteaa aamukatsauksessaan.

Pankin mukaan USA ja Eurooppa olivat tuottoisimpia alueita. Kehittyvillä markkinoilla oli enemmän tuottoeroja, ja kokonaisuutena nousu jäi vaisummaksi. Öljyn ja perusmetallien kallistuminen nosti puolestaan raaka-aineindeksejä.

Myös markkinakoroissa nähtiin nousua, minkä johdosta pidemmän maturiteetin sijoitukset olivat suhteellisia häviäjiä. Kehittyvien markkinoiden tuotot olivat sen sijaan yhä hyviä.

Maailmantaloudessa on nyt kuitenkin heikkenevät näkymät, Handelsbanken uskoo.

”Markkinoilla on pitkään toivottu USA:n ja Kiinan kauppasotaan nopeaa ratkaisua, kun puheet neuvottelujen etenemisestä kohti sopimusta ovat olleet vahvoja. Keskuspankkien korko-odotukset ovat sen sijaan yhä maltillisempia. Globaalit kasvuodotukset ovat hiipuneet; viime aikoina EKP ja Kiina ovat laskeneet talousennusteitaan”, pankki toteaa.

Vaikka yritysten viime loka-joulukuun tuloskausi oli positiivinen, ei edelliskvartaalien loistoon silti ylletty, Handelsbanken muistuttaa. Myös tulosvaroituksia on tullut hieman aiempaa enemmän.

Handelsbanken odottaakin globaalin taloussuhdanteen yhä heikkenevän tänä vuonna.

”Kysynnän hiipuminen alkaa vääjäämättä näkyä myös yritysten tuloksissa. Suhtaudumme siksi riskinottoon varovasti ja pidämme osakkeet allokaatiossamme alipainossa”, pankki linjaa.

Handelsbankenin markkinanäkemys poikkeaa selvästi esimerkiksi Taalerin näkemyksestä.

Vaikka sijoitusmarkkinoilla riittää makrotalouden huolenaiheita, löytyy tilanteesta myös jotain myönteistäkin, arvioi Taalerin salkunhoitaja Niko Fagernäs. USA:n kuluttajien palkkojen nousu, elvyttävä raha- ja finanssipolitiikka sekä kauppasodan mahdollinen lientyminen ovat Fagernäsin mainitsemia valonpilkkuja maailmantaloudessa.

Kommentoi
Ylös
>