Yritysuutiset

Stockmann antoi tulosvaroituksen

Kauppaketjukonsernin on muuttanut koko vuoden tulosennustettaan Stockmann Retailin heikentyneen loppuvuoden ennusteen takia.

Stockmann arvioi nyt, että konsernin oikaistu liikevoitto on ilman Nevsky Centreä mutta huomioiden IFRS 16 -standardin positiivisen vaikutuksen (noin 15 miljoonaa euroa) vuoden 2018 tasolla. Oikaistu liikevoitto oli viime vuonna 10,4 miljoonaa euroa.

Lindexin odotetaan jatkavan vakaata tuloskehitystään. Stockmann Retailin ei arvioida parantavan koko vuoden liiketulostaan meneillään olevasta muutosprosessista johtuen.

Aiemmin helmikuun puolessa välissä julkaistussa tulosennusteessa Stockmann arvioi, että konsernin oikaistu liikevoitto ilman Nevsky Centren vaikutusta paranee vuoteen 2018 verrattuna.

Stockmann on viime aikoina törmännyt vaikeuksista toiseen. Yhtiö on perinteisenä kivijalkakauppana joutunut viime vuosina lujaan puristukseen verkkokaupan kasvun paineissa.

Tavarataloketjun ongelmat jatkuivat viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä. Stockmannin oikaistu liiketulos jäi 23,5 miljoonaan euroon loka-joulukuussa, kun vuosi sitten tulosta kertyi 24,2 miljoonaa euroa. Tuloksen lasku ei ollut yllätys. Stockmann antoi ennakkotietoja koko viime vuoden tuloksestaan tammikuussa.

Yhtiön murheenkryyni on Retail-yksikkö, jonka oikaistun liikevoiton tappio oli 26,7 miljoonaa euroa viime vuonna.

Vähittäiskaupan murroksen myötä kulutus siirtyy kuitenkin vääjäämättä verkkoon, jossa erityisesti Retailin hintakilpailukyky on heikko.

Maaliskuussa yhtiö kertoi, että sen toimitusjohtaja Lauri Veijalainen oli päättänyt irtisanoutua ja siirtyä uuteen tehtävään yhtiön ulkopuolella.

Stockmann julkaisee tammi–maaliskuun 2019 osavuosikatsauksensa 30.4.2019.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös