Markkinakommentit

Front: Kotimaisten pörssiyhtiöiden tulosennusteissa runsaasti ilmaa

Tuloskausi on Suomessa mennyt muuta Eurooppaa selvästi heikommin.

Suomessa kaksi kolmannesta Helsingin pörssilistatuista yhtiöistä on julkistanut tammi-maaliskuun tuloksensa. Tuloskehityksessä on pettymyksiä tullut paljon, toteaa Front markkinakommenteissaan. Vain kolmannes yrityksistä on ylittänyt odotukset kahden kolmanneksen jäädessä analyytikoiden ennusteista.

”Liikevaihdon osalta lähes 60 % raportoineista yrityksistä on jäänyt analyytikkoennusteista. Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloskasvu on painumassa Helsingissä listatuissa yhtiöissä raskaasti miinukselle. Tähän mennessä tuloksensa julkistaneiden yhtiöiden osalta tulokset ovat laskeneet keskimäärin 13,5 % vuotta aiemmasta”, Front toteaa.

Muualla Euroopassa tilanne näyttää valoisammalta.

”Eurooppalaisten Bloomberg BE500-yhtiöiden tuloksista on julkistettu lähes 80 %. Toteutunut tuloskehitys on ollut ennakoitua vahvempaa ja yritysten tulokset ovat nousseet keskimäärin noin 4,5 % vuotta aiemmasta. Ennen tulosjulkistuskauden alkua tuloskasvun odotettiin päätyvän pakkaselle edellisen vuosineljänneksen tapaan. Viime viikkojen aikana loppuvuoden ennusteita on hieman nostettu ja tuloskasvun odotetaan olevan vuoden jälkipuoliskolla huomattavasti nykyistä pirteämpää.”

Frontin mukaan vuoden toisella neljänneksellä kotimaisten pörssiyhtiöiden tulosten odotetaan edelleen supistuvan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mutta kääntyvän reippaaseen kasvuun vuoden jälkipuoliskolla.

”Bloombergin keräämät loppuvuoden tuloskasvuennusteet vaikuttavat Suomen osalta korkeilta ja on todennäköistä, että analyytikkoennusteissa on tällä kertaa runsaasti ilmaa.”

Osakkeiden arvostusmittareiden perusteella mitään kuplaa ei kuitenkaan näytä olevan.

”Osakkeiden P/E- ja P/B-arvostukset ovat tällä hetkellä lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa kaikilla keskeisillä länsimarkkinoilla. Perinteisillä arvostusmittareilla mitattuna osakemarkkinoilla ei siis näytäisi olevan arvostuskuplaa”, Front toteaa.

Osakkeiden houkuttelevuutta lisää Frontin mukaan se, että monissa korkosegmenteissä tuottopotentiaali on vaatimaton, etenkin euroalueella. Osakekurssien nousulle on kuitenkin vähän perusteita.

Vaikka osakkeiden arvostukset ovatkin kohtuullisella tasolla, tuloskasvun hyytyessä osakekurssien nousun jatkumista voi olla vaikea perustella. Tässä tilanteessa toivoa sopii, että loppuvuodelle ladatut odotukset selvästi vahvistuvasta tuloskasvusta toteutuvat.  Arvostukset ovat kuitenkin sellaisella tasolla, etteivät ne kestä massiivisia talous- tai tulospettymyksiä taikka poliittisen epävarmuuden merkittävää lisääntymistä”, varainhoitoyhtiö toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös