Eräs lukijamme toivoi listaa luetuimmista jutuistamme. Listasimme 10 eniten luettua juttuamme kesäkuun 2018 – toukokuun 2019 välisellä ajalla.
Listasimme 10 eniten luettua juttuamme kesäkuun 2018 ja toukokuun 2019 välisellä ajalla.
Suosituimmat jutut ovat usein aiheeltaan ajattomia – päivittäiset sijoitus- tai talousuutiset harvoin yltävät luetuimpien joukkoon. Ajattomuudesta kertoo sekin, että listalla monet jutut ovat vuotta vanhempia, vaikka lukijamäärät on laskettu viimeisimmän vuoden ajalta.
Suosituimmat artikkelit käsittelevät usein myös teemoja, jotka koskettavat jollain tavalla kaikkia kotitalouksia. Tällaisia teemoja ovat esimerkiksi säästäminen, lainat, verotus tai rahastosäästäminen.
1. Kannattaako ASP-säästäminen tänä päivänä?
ASP-säästäminen on jännä juttu. Se on yllättävän vanha malli, ja hyvin moni nuori jossain vaiheessa ASP-tilin avaa.
2. Rahastosäästäminen – 7 aloittelijan tekemää virhettä
Rahastosäästäminen on monelle hyvä valinta. Aloittelija tekee kuitenkin tyypillisesti nämä seitsemän virhettä.
3. Näin muuttuu auto- ja ajoneuvoverotus
Auto- ja ajoneuvoverotus sopeutetaan uuteen mittausmenetelmän mukaiseen tekniseen muutokseen.
4. OneCoin-kryptovaluutan avainhenkilöt pidätetty – syytetään miljardiluokan pyramidihuijauksesta
Kryptovaluutan perustaneen bulgarialaisen Ruja Ignatovan veli pidätettiin Los Angelesissa epäiltynä petoksesta.
5. Rahastolaskuri paljastaa: Näin hurjasti kuluton indeksirahasto tuo säästöjä
Nordnetin rahastolaskuri paljastaa konkreettisesti, kuinka paljon rahastosijoittaja voi säästää kuluttomalla indeksirahastolla verrattuna aktiivisesti hoidettuun indeksirahastoon.
6. Annuiteetti ja muut lyhennystavat – muista nämä asiat hakiessasi asuntolainaa
Annuiteetti, mitä se tarkoittikaan?
7. Konkarisijoittajan miljoonasalkusta löytyy näitä osakkeita
Kimmo Matikaisen sijoitussalkun kokonaisvaihto tänä vuonna on yli 110 miljoonaa euroa. Kaiken nähneen sijoittajan strategia on tehokkaan yksinkertainen.
8. Halpa matkakohde Euroopassa ja 3 tapaa säästää lomakuluissa
Mistä löytää halpa matkakohde Euroopassa? Matkaan liittyy monia mahdollisesti isojakin kustannuksia tuovia tekijöitä, ja matkan hinta riippuu myös siitä, missä syö ja mitä aikoo matkan aikana tehdä.
9. Helsingin pörssissä tulossa muhkea osinkokevät – Nordea listasi kovimmat osingonmaksajat
Helsingin pörssin keskimääräinen osinkotuotto on noussut viime aikoina tuntuvasti – lähes korkeimmalle tasolle viiteen vuoteen.
10. SAK käy sijoittajan ja säästäjän kukkarolle – esittää varallisuusveroa jopa pankkitalletuksille
Keskusjärjestö haluaa Suomeen laajaan veropohjaan nojaavan varallisuusveron, joka kohdistuisi jopa pankkitalletuksiin.