
Ravintolayhtiön johtoryhmän jäsenet ovat ostaneet yhteensä 150 000 kappaletta eli 1,2 miljoonan euron arvosta yhtiön osakkeita.
Osakkeiden ostot eivät ole sidottuja kannustin- tai palkkiojärjestelmiin. Järjestely koskee NoHo Partnersin koko johtoryhmää ja sen kymmentä jäsentä.
”On poikkeuksellista, että koko johtoryhmä tekee omalla rahallaan näin merkittävän sijoituksen yhtiöön. Se alleviivaa johtomme sitoutumista ja luottamusta yhtiömme arvonluontiin. Strategiamme etenee aikataulussa, ja tämän joukkueen kanssa on luottavainen olo viedä tarinaamme eteenpäin”, kertoo NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström.
NoHo Partners eli entinen Restamax on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 220 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa.
Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock’s & Cows.
NoHo Partners Oyj:n vuoden 2018 liikevaihto oli 323 miljoonaa euroa ja liikevoitto 7,2 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 4 500 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. NoHo Partnersin osakkuusyhtiö Smile Henkilöstöpalvelut työllisti tilikauden 2018 aikana noin 10 000 työntekijää.
Konsernin liikevaihto nousi kuluvan vuoden tammi-kesäkuun aikana 180,6 miljoonaa euroon, kasvaen 47,6 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Liikevoitto oli 8,5 miljoonaa euroa, kasvua 110,3 prosenttia. Osakekohtainen tuloskin nousi 0,22 euroon, kasvua 59,7 prosenttia.
NoHo Partners arvioi konsernin liikevaihdon ja kannattavuuden kasvavan kuluvana vuonna. Koko konsernin tavoitteena on saavuttaa eliminointien jälkeen yhteensä noin 390 miljoonan euron liikevaihto ja noin 5,8 prosentin liikevoittomarginaali (noin 22,5 miljoonaa euroa) vuoden 2019 loppuun mennessä.
Ravintolasegmentin tavoitteena on saavuttaa noin 250 miljoonan euron liikevaihto ja yli 6 prosentin liikevoittomarginaali. Henkilöstövuokraussegmentin tavoitteena on saavuttaa noin 150 miljoonan euron liikevaihto ja noin 5 prosentin liikevoittomarginaali.
Konsernin pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa yli 600 miljoonan euron liikevaihto ja noin 7,5 prosentin liikevoittomarginaali vuoden 2021 loppuun mennessä.
Ravintolasegmentin tavoitteena on saavuttaa noin 350 miljoonan euron liikevaihto ja noin 8 prosentin liikevoittomarginaali. Henkilöstövuokraussegmentin tavoite on saavuttaa noin 300 miljoonan euron liikevaihto ja noin 6,5 prosentin liikevoittomarginaali. Konserni tulee tarkentamaan tilikauden arviota vuosittain neljännen kvartaalin tulosjulkistuksen yhteydessä.
”Katsauskaudella olemme menneet merkittävästi eteenpäin integraation ja kannattavuusohjelmien kanssa”, kertoi osavuosikatsauksessa toimitusjohtaja Vikström.
Konsernin ravintolaportfolion tuottavuus on parantunut saneerausvaiheen päätyttyä ja perusteellisen konseptien uudistustyön alettua, Vikström totesi. Samanaikaisesti osana kansainvälistymisstrategiaamme huhtikuussa toteutettu Norjan markkinoille meno ja tehty yrityskauppa ylitti konsernin odotukset.
Yhtiön osakekurssi oli noin klo 12.00 nousussa lähes kuusi prosenttia.