Makrotalous

Asuinpaikan vaihtaminen kannattaa – työllistymisen mahdollisuus paranee ja palkka nousee

Muuttaminen voi taata paremman palkkakehityksen, kertoo ETLAn tuore tutkimus.

Etlan tutkimuspäällikön Terhi Maczulskijn ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkijan Petri Böckermanin tutkimuksessaLosing a Job and (Dis)incentives to Move” (ETLA Working Papers 75) tarkasteltiin työpaikan menettämisen sekä taloudellisten ja ei-taloudellisten kannustimien vaikutusta alueelliseen muuttoliikkeeseen.

Työttömäksi jääneiden muuttoalttiutta lisäävät tutkimuksen mukaan erityisesti korkeat asumiskustannukset sekä oletettu alhainen palkkataso alueella, jossa henkilö jää työttömäksi.

”Työpaikan menetys lisää henkilön muuttoalttiutta noin 80 prosentilla. Työpaikan menettäneet näyttäisivät siis reagoivan taloudellisiin kannustimiin”, toteaa Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.

Muuttaminen voi lisäksi taata paremman palkkakehityksen erityisesti, jos muutto kohdistuu kasvukeskuksiin. Tulokset paljastavat myös, että asuinpaikkaa vaihtaneet työllistyivät uudelleen huomattavasti todennäköisemmin kuin alueelle jääneet. Muuttajien ja alueelle jääneiden välillä oli kuitenkin merkittäviä eroavaisuuksia.

”Muuttajat olivat yleensä nuorempia, heillä ei ollut omistusasuntoa eikä heillä myöskään asunut perheenjäseniä samalla alueella”, kertoo Maczulskij.

Asuntomarkkinoilla on tutkimuksen mukaan merkittävä vaikutus muuttoalttiuteen: tutkimuksen mukaan vuokralla asujat ovat todennäköisempiä muuttamaan kuin omistusasujat. Muuttoalttiutta vähentävät omistusasunnon lisäksi pitkä asuntojen myyntiaika sekä läheiset sukulaissuhteet.

Asuntomarkkinoiden jäykkyys jarruttaa erityisesti pienempipalkkaisista töistä työttömäksi jääneiden todennäköisyyttä muuttaa työn perässä.

Suomessa työttömien ja avointen työpaikkojen kohtaamisongelmat ovat Euroopan vaikeimpia. Etlan mukaan asuntopolitiikalla voidaankin vaikuttaa alueelliseen muuttoliikkeeseen esimerkiksi tukemalla edullisempia asumisvaihtoehtoja. Kasvukeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla tulisikin panostaa edullisten vuokra-asuntojen rakentamiseen. Myös varallisuusveroa pienentämällä voitaisiin lisätä alueellista muuttoliikettä.

Kommentoi
Ylös
>