Autoala: Suomen henkilöautojen keski-ikä kasvaa huolestuttavasti

Henkilöautokanta ikääntyi viime vuosikymmenellä lähes kahdella vuodella.
liikenne autot liikenne autot

Autokannan keski-iän ja romutusiän kasvu kertovat autokannan huolestuttavasta ikääntymiskehityksestä, kertoo Autoalan tiedotuskeskus.

Henkilöautokannan keski-ikä kasvoi vuonna 2019 noin 12,2 vuoteen. Kierrätykseen poistuneiden autojen keski-ikä eli romutusikä kasvoi viime vuonna 21,0 vuoteen. Viime vuosikymmenellä henkilöautokannan keski-ikä kasvoi 1,8 vuodella ja romutusikä 1,7 vuodella.

Tiedotuskeskuksen mukaan Suomen autokannan ikääntyminen näkyy erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnissa. Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa henkilöautokannan keski-ikä kohosi jo peräti 14,2 vuoteen ja Etelä-Pohjanmaallakin 13,8 vuoteen. Keski-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Savossa ja Lapissa Autokannan keski-ikä on myös korkea, noin 13,5 vuotta.

Suomen autokanta on nuorinta Uudellamaalla, jossa keski-ikä nousi viime vuonna 10,0 vuoteen edellisvuoden 9,9 vuodesta.

Autokannan ikääntyminen johtuu Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan ensisijaisesti uusien autojen ensirekisteröintien maltillisesta määrästä. Suomessa ensirekisteröitiin vuonna 2019 noin 21 uutta henkilöautoa tuhatta asukasta kohti, kun esimerkiksi Ruotsissa vastaava lukema on 34 autoa.

Autokannan ikääntymiskehitys kääntyy laskuun, jos uusien autojen rekisteröintimäärä kasvaa yli 140 000 auton vuosittaiseen määrään ja samalla kierrätykseen palautuvien autojen määrä kasvaa, tiedotuskeskus laskee.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Jeremy Siegel rahoitustutkija professori sijoituskirjailija

Rahoitustutkija: Perinteinen ja suosittu sijoitussalkun hajauttamisen strategia ei enää toimi

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Osakesijoittaja, aika on paras ystäväsi