Makrotalous

Ekonomisti Jari Sarasvuon haastattelussa: Euro luultavasti romahtaa, nyt kannattaa sijoittaa fyysiseen kultaan

USA:n keskuspankista on tullut pääomamarkkina ja talouteen on syntynyt ”rahoitusmarkkinasosialismi”. Näin väittää ekonomisti Tuomas Malinen.

USA:n keskuspankista on tullut pääomamarkkina ja talouteen on syntynyt ”rahoitusmarkkinasosialismi”. Näin väittää ekonomisti Tuomas Malinen.

Taloustieteen dosentti, Gns Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malinen on tullut viime aikoina tutuksi suurelle yleisölle synkistä talousennusteistaan. Malisen mukaan koronakriisi johtaa rajuun bruttokansantuotteen romahdukseen. Pandemian ja talousromahduksen yhdistelmä luo Malisen mukaan poikkeuksellisia uhkia myös kansainväliselle logistiikalle.

Malinen on todennut aiemmin, että toiveet V-tyylisestä elpymisestä koronakriisissä voidaan unohtaa. Yrityksen mukaan taloutta ei vain voi sulkea ja sitten ”käynnistää” kuin napista painaen. Sulkujen purkamisen jälkeen talous kyllä varmasti “pomppaa”, mutta vain väliaikaisesti. Malisen mukaan massiiviset irtisanomiset, joita on jo tapahtunut kaikissa maissa, joihin virus on voimakkaasti iskenyt, aiheuttavat suuria negatiivisia shokkeja kulutukseen ja tuotantoon. Nämä kertyvät sekä yksittäisissä kansantalouksissa että maailmantaloudessa.

Malinen on vieraana Jari Sarasvuon Trainers’ House Mojo Studion ensimmäisessä Kassandran huuto -ohjelman jaksossa. Sarasvuo luki GnS Economicsin uusimman raportin ja päätti testata Malisen ja GnS:n näkemystä taustakeskusteluin taloustieteilijöiden kanssa.

Malinen kertoo haastattelussa, että euro tulee hyvin suurella todennäköisyydellä romahtamaan ja edessä on pankkikriisi. Euron pelastaminen edellyttäisi euromaissa yhteistä verotusta ja yhteisiä velkoja.

Malisen mielestä sijoittajien kannattaa ostaa nyt fyysistä kultaa.

Kassandran huuto on Trainers’ Housen ja Jari Sarasvuon uusi talkshow. Siinä ”väärinymmärretyt oraakkelit” pääsevät jakamaan näkemyksensä maailman nykytilasta ja tulevaisuudesta. Ohjelma lupaa tarjota ”häiritseviä – ja siksi kiinnostavia – ajatuksia, jotka pakottavat sinut huomioimaan asioita, joita et muuten hoksaisi pohtia”.

4 kommenttia
  • Satoshi sanoo:

    Btc

  • Ville Hietanen sanoo:

    Tuomas Malinen on kyllä täysi pelle joka on ennustanut romahdusta jo 4 vuotta. Lisäksi Gns ei ole mikään varteenotettava instanssi vaan muutaman luuserin perustama paskansuoltopaja.

  • Pekko pommelin sanoo:

    Malinen 4vuotta ennustanut euron kaatumista toinen taloustieteilä Timo Soini useampia vuosia sitten kertoi että espanjan ja Italian velat kaatavat euron. Jos nyt vielä yritetään tekohengittää vakautus rahoilla menee suomikin nurin ja moni muu rehellinen asiansa hoitanut maa korona on tekosyy tähän koplaukseen?

  • Timo Jokela sanoo:

    Tuomas on ihan oikeassa. Ei kukaan voi tietää kuinka kauan talouden tyhjiötä pumpataan.
    Tulee mieleen v.1999 World Cup Palermossa. Siis jenkkifudiscup johon Usa ei saapunut terrorismipelon vuoksi.
    Mennessä oli breikki Milanossa josta kaveri osti todella halvalla Marlboro kartsan.
    Myöhemmin paljastui että kartsa oli taitavasti solumuovilla pehmitetty ja vain yksi aski oli röökiä. Myyntitekniikka oli sama kuin aikanaan Leningradissa että kiire kiire ja kauppa syntyi.
    Talous on ollut v.2011 lähtien tämän kartsan kaltainen eli feikki.
    sitäpaitsi jos maailman talousfoorumissa keskustellaan puhalluksesta korkealla tasolla niin en ihmettele miksi taloutta ei resetoitaisi 10v. sisällä.
    Suomen velanotto on järjetöntä ja jos suomi kuten pahalta näyttää liittyy EU-elpymispakettiin niin ennusteet lähenevät realisoitumistaan entisestään.
    Saksan ja Ranskan pankit ovat luotottaneet Italiaa 500 miljardilla joten huh huh vaan koska Italia on reva auki. Korona maski&rokotuspainostuksineen luo loistavan maaperän tähän manööveriin.

  • Ylös
    >