Koronan toinen aalto vyöryy – tässä varainhoitotalon suosikkimarkkinat

Mistä sijoittaja löytää tuottoa, kun koronan toinen aalto runtelee?
Kiina Aasia kehittyvät markkinat EM talous Kiina Aasia kehittyvät markkinat EM talous
Luca Paolini Pictet Asset Management päästrategi sijoitusstrategi
Pictet Asset Managementin päästrategi Luca Paolini.

Koronapandemia runtelee Eurooppaa kiihtyvällä vauhdilla. Uutistoimisto CNN:n mukaan Saksassa kirjattiin torstaina yli 21 500 uutta koronatartuntaa, mikä on korkein yksittäisen päivän lukema. Maassa kuoli koronavirukseen torstaina 166 ihmistä ja Saksassa on koronaan kuollut nyt kaiken kaikkiaan jo yli 11 000 ihmistä.

Koronakriisin toinen aalto on siis tosiasia Euroopassa. Sijoitusasiantuntija suosittelee kääntämään katseet kehittyville markkinoille.

“Koronapandemian toisen aallon pyyhkiessä läpi Euroopan ja Yhdysvaltojen joidenkin kehittyvien markkinoiden ja Aasian omaisuusluokat näyttävät entistä houkuttevammilta”, sanoo Pictet Asset Managementin päästrategi Luca Paolini.

Paolinin mukaan koronapandemian toisen aallon vuoksi Euroopan valtiot asettavat kiireesti uusia rajoitustoimenpiteitä tartuntojen leviämisen hillitsemiseksi.

“Euroalueen ennennäkemättömän 750 miljardin euron elpymispaketin odotetaan vaikuttavan vasta ensi vuoden puolivälissä, joten alueen lähiaikojen näkymät ovat aiempaa epävarmemmat. Siksi olemme alentaneet eurooppalaisten osakkeiden painon ylipainosta neutraaliin painoon.”

Ylipaino kehittyvillä markkinoilla

Sitä vastoin aasialaisten osakkeiden näkymät kirkastuvat Kiinan ansiosta, Paolini uskoo.

”Kiinan taloudellinen toiminta on palautunut lähes täysin pandemiaa edeltävälle tasolle vahvan vientikysynnän takia. Vaikka vähittäismyynti on jäänyt jälkeen muiden toimialojen voimakkaasta elpymisestä, uskomme yksityisessä kulutuksessa olevan nousupotentiaalia mentäessä kohti vuotta 2021.”

Pictet pitää tämän vuoksi ylipainon kehittyvien markkinoiden osakkeissa ja nostaa myös japanilaiset osakkeet ylipainoon.

“Kun ottaa huomioon kansainvälisen kaupan roolin Japanin taloudessa, Japanin talous on hyvissä asemissa hyötyäkseen Aasian elpymisestä”, Paolini perustelee.

Paolinin mukaan maailman kolmanneksi suurimman talouden reaalinen vienti kasvoi neljä kuukautta peräkkäin. Samalla kotitalouksien kulutuksen odotetaan piristyvän vahvan ja hyvin koordinoidun vero- ja rahapoliittisen elvytyksen ansiosta. Pääministeri Yoshihide Sugan odotetaan jatkavan yrityssektorin uudistusta, ja osakkeiden arvostukset ovat houkuttelevia, minkä johdosta Japanin osakkeet ovat hyvissä asemissa houkutellakseen lisää sijoituksia tulevina kuukausina.

Lisäksi Japani on pohjoisaasialaisten naapureidensa tavoin saanut koronapandemian hallintaan paremmin kuin Eurooppa ja Yhdysvallat, Paolini muistuttaa.

“Kun globaali negatiivisesti tuottavien lainojen vuori kasvaa, kiinalaisten paikallisen valuutan määräisten joukkolainojen houkuttelevuus kasvaa. Tähän maailman toiseksi suurimpaan, 14 biljoonan dollarin markkinaan on sijoitettu ennätyksellisen paljon vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana pelkästään joukkolainojen houkuttelevan tuoton, alhaisen volatiliteetin ja hajauttamisetujen vuoksi.”

Kiinalaisille valtiolainoille saattaa löytyä tukea yllättävästäkin syystä.

FTSE Russell liittää ensi vuonna kiinalaiset valtionlainat WGBI-lippulaivaindeksiinsä. Se voi Paolinin mukaan johtaa arviolta 125 miljardin dollarin sijoituksiin. Lisäksi renminbi pysyy edelleen vahvana, mikä tarjoaa sijoittajille lisätuottolähteen.

Kiinan 10-vuotisesta joukkolainasta saa houkuttelevaa 3,3 prosentin tuottoa, ja sen 250 peruspisteen spreadi on ennätyssuuri Yhdysvaltojen valtionlainoihin verrattuna, Paolini muistuttaa.

Pictet suosii edelleen mannerkiinalaisia joukkolainoja ja pitää ylipainon kehittyvien markkinoiden paikallisen valuutan lainoissa.

Amerikkalaisista velkakirjoista turvaa

Pictet suosii yhä myös Yhdysvaltojen valtionlainoista, jotka tarjoavat kohtuullisesti hinnoitellun tavan suojata hajautettua salkkua. Lainoissa Pictet pitää ylipainon ainoastaan Yhdysvaltojen investointiluokan (IG) joukkolainoissa.

Toimialoista Pictet suosii raaka-aine- ja kestokulutushyödykeosakkeita. Molemmat ovat taloussuhdanteisiin herkästi reagoivia toimialoja, joiden pitäisi hyötyä talouden elpymisestä, Paolini perustelee.

Defensiivisistä toimialoista Pictet suosii terveydenhoitoa ja kertakulutushyödykkeitä. Valuuttamarkkinoilla varainhoitoyhtiö pitää kultaa ja Sveitsin frangia turvasatamina.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
valkoinen talo USA Yhdysvallat presidentti

Mitä USA:n vaalitulos merkitsee sijoittajalle?

Seuraava artikkeli
Martela

Martela kiitää pörssissä, tulos ylitti odotukset kirkkaasti