Kriisin jälkeen yhtiöiden tuloskehitystä yleensä aliarvioidaan, muistuttaa Nordean päästrategi Antti Saari.
Koronakriisin jäljiltä viime kesänä alkanut talouden elpyminen jatkuu tänä vuonna, uskoo Nordean päästrategi Antti Saari pankin viikkokatsauksessa. Tosin koronarajoitukset jarruttavatkin kehitystä vielä alkuvuodesta erityisesti Euroopassa.
Saaren mukaan on mahdollista, että talouden kasvu yllättää monet vahvuudellaan, kuten esimerkiksi finanssikriisin jälkeen.
”Globaalissa mittakaavassa näin on jo käynytkin, kun talousluvut ovat kesän jälkeen pysytelleet sitkeästi reilusti odotettua paremmilla tasoilla vastoinkäymisistä huolimatta. Odotamme tämän kehityksen jatkuvan tänä vuonna, vaikka matkan varrelle voi hyvin tulla hidasteita”, Saari toteaa.
Talouden elpymistä tukee Saaren mukaan kaksi seikkaa. Ensinnäkin viime vuoden hurjan finanssipoliittisen elvytyksen ja koronarajoitteiden takia kuluttajille on jäänyt rahaa säästöön ennennäkemättömällä tavalla ja toiseksi, lisäelvytyksestäkin on Yhdysvalloissa päästy sopuun.
Myös teollisuuden näkymät ovat selvästi paremmat kuin syksyllä eikä palvelualoillakaan olla yhtä synkkiä.
Elpyvän talouden myötä myös pörssiyhtiöiden tulokset ovat kääntymässä kasvuun, Saari arvioi.
”Kuluva raportointikausi on jo kolmas peräjälkeen, kun amerikkalaisyhtiöt ovat ylittämässä ennusteita lähes 20 prosentilla. Koronaa edeltänyt ennätys oli noin puolet tästä. On melko tyypillistä, että kriisin jälkeisiä tuloksia aliarvioidaan.”
Nordea uskoo, että tämän ja ensi vuoden tulosennusteissa on yhä 5 – 10 prosenttia nostovaraa.
Tähän on Saaren mukaan kolme syytä.
”Ensinnäkin kysyntä todennäköisesti ylittää odotukset, kunhan riittävä rokotekattavuus saavutetaan. Tämä vauhdittaa liikevaihtojen kasvua odotuksia rivakammaksi. Toisekseen yritysten kriisin keskellä tekemät kustannussäästöt jäävät osittain odotettua pysyvämmiksi. Näiden lisäksi vielä yritysten liiketoiminnan vipuvaikutus voimistaa tätä vaikutusta. Kun vain osa – tai tässä tapauksessa aiempaa pienempi osa – kustannuksista kasvaa kysynnän kasvun myötä, kiihtyvän toimeliaisuuden tulosvaikutus kertaantuu.”
Tänä vuonna voidaan siten hyvinkin nähdä jopa yli 30 prosentin tuloskasvua koko maailman mittakaavassa, Saari ennustaa.
Osakkeet näyttävät varsinkin Yhdysvalloissa jo varsin hintavilta, jos niitä arvioidaan perinteisillä arvostukertoimilla. Saari haluaa kuitenkin muistuttaa alhaisten korkojen merkityksestä.
”Tällä kertaa euroalueen valtionlainojen korko on pakkasella ja Yhdysvalloissakin hyvin lähellä nollaa. Inflaatiosuojattujen valtionlainojen korot ovat USA:ssakin reilusti miinuksella. Tähän suhteutettuna osakkeet ovat itse asiassa yhä tavanomaista edullisempia”, päästrategi toteaa.