Talouden trendit

Volvo saavuttaa jo Mersua merkkiuskollisuudessa – näihin automerkkeihin suomalaiset ovat sitoutuneimpia

Käytettyjen autojen myyntiketju Kamux selvitti, miten suomalaisten automerkkiuskollisuus on muuttunut.

Kamuxin yli tuhannen vastaajan Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimuksessa selvitettiin, mihin automerkkeihin suomalaiset ovat kaikkein sitoutuneimpia. Mercedes-Benzillä ajavista vastaajista 10 prosenttia on sitä mieltä, ettei mikään muu automerkki missään tapauksessa kelpaa.

Mersun ykkössijaa uhkaa vahvimmin Volvo, jonka ääriuskollisuus on vuodessa lähes tuplaantunut yhdeksään prosenttiin.

Volvo on viimeisen vuoden aikana ajanut ohi niin Mersusta kuin monesta muustakin merkistä, kun tarkasteluun otetaan jonkinasteinen merkkiuskollisuus. Ääriuskollisten Volvo-kuskien lisäksi merkillä ajavista vastaajista peräti 43 prosenttia kokee olevansa melko uskollisia nykyisen autonsa merkille; volvolaisista siis yli puolet on vähintään jollain tavalla sitoutunut automerkkiinsä. Mersun vastaava luku on 46 prosenttia.

”Yleisesti ottaen merkkiuskollisuus voi perustua lähestulkoon mihin vain. Automerkkien välillä on toki eroja ajo-ominaisuuksissa ja käyttökustannuksissa, mutta tiettyyn merkkiin kiintymisessä on harvemmin kyse vain järkiperäisistä käytännön seikoista”, kertoo Kamuxin Suomen aluepäällikkö Ari Pihlaja.

Pihlajan mukaan merkkiuskollisuudessa on enemmän on väliä sillä, miten automerkin perinteikkyys, maine ja arvokkuus puhuttelevat kuljettajaa mielikuvien tasolla.

”Voi olla, että jo äidinmaidossa on tullut ikuinen sitoumus tiettyyn merkkiin, koska perheessä on aina luotettu yhteen ja ainoaan. Toiselle merkkirakkaus voi syntyä tavasta, jolla moottori kehrää, ja kolmannelle tärkeintä on kuuluminen tietyn merkin nimeen vannovaan yhteisöön.”

Pihlajaln mukaan Volvon brändi liitetään usein turvallisuuteen, ja Suomessa on hyvin vaihtelevat ajo-olosuhteet, mikä varmasti korostaa turvavarusteiden merkitystä. Tämä saattaa hänen mukaansa kasvattaa merkkiuskollisuutta, kun ei haluta vaihtaa turvattomampaan autoon mielikuvatasollakaan.

”Mersulla taas on pitkä historia premium-merkkinä, ja uskollisuus periytyy usein”, Pihlaja tuumaa.

Edellisen vuoden tutkimuksessa sitouttavimmaksi automerkiksi paljastui BMW, jolla oli tuolloin enemmän uskollisia kannattajia (54 %) kuin Volvolla nyt. Vuodessa on tapahtunut iso muutos: tuoreimmassa tutkimuksessa Bemari löytyy vasta sijalta 6, sillä siihen liitettävä uskollisuus on puolittunut vuodessa.

Sitä vastoin suosiotaan ovat eniten kasvattaneet Volvon ohella Volkswagen ja Ford.

”Autojen varustelu ja muunneltavuus sekä polttoainevaihtoehdot monipuolistuvat jatkuvasti. Volkswagen ja Ford ovat pärjänneet tässä kisassa hyvin ja ihmiset ovat ilmeisesti pitäneet saamastaan ajokokemuksesta niin paljon, että autoon on syntynyt myös tunnesidettä”, sanoo Pihlaja.

Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–3.2.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1005 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti  edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Kommentoi
Ylös
>