Talouden trendit

Salkunhoitaja näkee merkkejä inflaation kiihtymisestä – tilanne suosii syklisiä ja arvo-osakkeita

Syklisissä ja arvo-osakkeissa on ”paljon kiinniotettavaa” kasvuosakkeisiin nähden.

Inflaation kiihtyminen on suuri kysymysmerkki. Kuluttajahinnat nousivat Yhdysvalloissa kesäkuussa ekonomistien odotuksia enemmän korkeimmilleen 13 vuoteen. Vuositasolla kuluttajahintojen nousu kiihtyi kesäkuussa 5,4 prosenttiin, kun toukokuussa hintojen vuosinousu oli 5,0 prosenttia.

Inflaatio yllätti myös selvästi ekonomistien konsensusennusteen, joka oli 4,9 prosenttia. Ruoan ja energian hintojen vaikutukset poisjättävä pohjainflaatio oli kesäkuussa 4,5 prosenttia.

USA:n keskuspankki Fed ja Euroopan keskuspankki EKP uskovat, että inflaation kiihtyminen on tilapäistä, talouden avautumisesta johtuvaa hintapainetta.

Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell piti heinäkuun puolessa välissä USA:n kongressin edustajainhuoneelle odotetun puheen, jossa hän jatkoi jo tutuksi käynyttä näkemystään inflaation kehityksestä.

Selonteossaan Powell vakuutteli kiihtyneen inflaation olevan väliaikaista ja erityisesti työmarkkinat ovat toipumassa koronashokista hitaasti.

Keskuspankki Fed ei edelleenkään aio purkaa voimakkaita rahapoliittisia elvytystoimiaan, vaikka toteutunut inflaatio on voimistunut varsin nopeasti. Fed uskoo edelleen, että tämän hetken hintapaineet liittyvät liiketoimintojen avautumiseen koronapandemia hellittäessä ja että ne ovat väliaikaisia.

Myös EKP on edelleen ”kyyhkysmäisellä” linjalla inflaation suhteen, eikä halua painaa rahapolitiikassaan jarrua.

EKP:n neuvosto on tarvittaessa valmis tarkistamaan kaikkia välineitään sen varmistamiseksi, että inflaatio vakaantuu kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi keskipitkällä aikavälillä.

Tuoreessa strategian uudelleenarvioinnissa EKP:n neuvosto otti ”symmetriseksi tavoitteeksi” kahden prosentin inflaatiovauhdin keskipitkällä aikavälillä.

Tiedotteessaan EKP kertoo, että sen ohjauskorot ovat olleet jo jonkin aikaa niin alhaalla kuin käytännössä mahdollista, ja keskipitkän aikavälin näkymissä inflaatio on vielä selvästi EKP:n neuvoston tavoitetta hitaampaa. Tässä tilanteessa EKP:n neuvosto muutti tänään ohjauskorkoja koskevaa ennakoivaa viestintäänsä niin, että siinä painotetaan sitoutumista rahapolitiikan pitämiseen jatkuvasti elvyttävänä inflaatiotavoitteen saavuttamiseksi.

Taloudessa deflatorisia voimia

Sekä Euroopassa että USA:ssa on edelleen tekijöitä, jotka painavat inflaatiopaineita alaspäin.

Näitä ”deflatorisia” voimia ovat esimerkiksi väestön vanheneminen, globalisaatio ja massiivinen velkaantuminen, toteaa OP Varainhoidon strategi ja salkunhoitaja Patrik Moring artikkelissaan. Nämä voimat pitävät inflaatio-odotukset kurissa.

Moringin mukaan nyt tilanne on kuitenkin muuttunut sen suhteen, että julkisen sektorin toimilla ollaan lisäämässä talouden kokonaiskysyntää, vaikka kasvu on jo tukevaa.

”Markkinoiden on edelleen vaikea uskoa inflaation pysyvyyteen, kun sellaista ilmiötä ei ole nähty sitten -70 luvun. Kuitenkin, mikäli julkisen sektorin kulutuksella on kasvuvaikutuksia ja, sillä saadaan aikaan pitkäkestoisia investointeja, on vaikea ajatella, että inflaatio ei päätyisi korkeammalle, kuin finanssikriisin ja pandemian välisenä aikana on nähty, sijoitusstrategi toteaa.

Moringin mukaan Yhdysvalloissa tuotantokuilu on jo nyt positiivinen ja sen on ennustettu nousevan jopa 5-6 prosenttia positiiviseksi, mikä on enemmän kuin kertaakaan sitten 60-luvun lopun, jolloin inflaatio pääsi karkaamaan käsistä.

”Mikä estäisi tämän kierteen alkamisen nytkin”, Moring kysyy.

Markkinat uskovat matalaan inflaatioon

Sijoitusmarkkinoiden odotus näyttää juuri nyt kallistuvan siihen suuntaan, että finanssikriisin jälkeinen aneemisen kasvun, ylisäästämisen ja deflatoristen voimien aika jatkuu edelleen, Moring toteaa. Se suosii kasvuosakkeita.

”Tässä ympäristössä kasvuosakkeet jatkaisivat voittajina samalla, kun korkotaso jatkaisi matalaa mateluaan. Toisaalta, jos kasvun tukevoituminen osoittaa pysyvämpiä merkkejä ja inflaatiolukemat pysyttelevät hieman korkeampina kuin mihin on totuttu, on syklisillä markkina-alueilla ja toimialoilla edelleen paljon voitettavaa. Tässä tapauksessa myös korot palaavat nousuun, kunhan liiallista yksimielisyyttä on purkautunut riittävästi.”

Moring on itse sitä mieltä, että massiivinen vuosia kestävä investointibuumi, jota julkisella rahalla tuetaan, saattaa johtaa kasvun ja inflaation kiihtymiseen menetettyä vuosikymmentä korkeammalle tasolle.

Moring kertoo, että OP Varainhoidon sijoitussalkuissa on varauduttu siihen, että kasvu jatkuu tukevana ja sen myötä korkotaso palaa nousu-uralle.

”Pidämme salkuissa kiinni syklisestä-/arvolatauksesta osakkeiden sisällä, koska näissä yhtiöissä ja tyyleissä on arvostuksellisesti vielä paljon kiinniotettavaa. Tätä tehdään sekä painottamalla Yhdysvaltain ulkopuolisia markkinoita ja valitsemalla syklisempiä ja matalammin arvostettuja toimialoja salkkuun”, Moring kertoo.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös