Hän kysyi, onko rahoitusjärjestelmän kehitys tehnyt maailmasta riskialttiimman? Rajan ennusti tulevan finanssikriisin oikein, mutta pankkiirit pitivät häntä häirikkönä. Mistä löytyisi nykypäivän totuudenpuhuja, joka kertoisi mihin riskit ovat maailmasta piiloutuneet?
Raghuram Rajan ehti toimia IMF:n jälkeen Intian keskuspankin pääjohtajana ennen siirtymistään Chicagon yliopiston taloustieteen professoriksi. Keskuspankkisymposiumin aikoihin maailmantaloudessa meni hyvin, korot olivat matalalla, eikä inflaatiosta ollut huolta. Elettiin niin sanottua suuren vakauden aikaa.
Rajan pilasi Yhdysvaltain keskuspankin johdosta väistyneen Alan Greenspanin kunniaksi järjestetyt juhlat kyseenalaistamalla vakaalta näyttäneen rahoitusjärjestelmän tilan. Hänen mielestään riskit oli häivytetty keinotekoisesti ja romahdus vaani nurkan takana.
”Vanhemmilta kysytään, tiedätkö missä lapsesi ovat. Samalla tavalla pankkiireilta on kysyttävä, tiedätkö missä riskisi ovat”, Rajan sanoi alustuksessaan.
Hänen mukaansa matala korkotaso, osakkeiden ja asuntojen hintojen nousu sekä pankkiireita palkinnut riskihakuinen sijoituspolitiikka kasvattivat kuplaa. Riskejä paketoitiin uusiin sijoitus- ja vakuutustuotteisiin, joita myytiin eteenpäin suurten tuottojen toivossa.
Finanssikriisi 2.0
Kuuntelin hiljattain kokeneen salkunhoitajan ja pankkiirin näkemyksiä taloudesta. Kumpikaan ei osannut sanoa, mitä huimasta velkaantumisesta ja negatiivisesta korkotasosta lopulta seuraa. Kaksi asiaa tuli selväksi: osakemarkkinoilta ei uskalla olla poissa ja asuntolainamarkkina hehkuu tulipunaisena.
Raghuram Rajanin mukaan finanssialan laumakäyttäytyminen on lisää riskejä. Salkunhoitajat seuraavat toisiaan. On turvallisempaa pysyä massan mukana kuin erottua joukosta myymällä osakkeita liian aikaisin. Perinteiset arvostusmittarit ovat toistaiseksi menettäneet merkityksensä, mikä on yksi vaaranmerkki lisää riskien luetteloon.
Keskuspankkeja pidetään rahoitusjärjestelmän vakauden takaajina, mutta pörssikuplia ja finanssikriisejä ne eivät estä. Vuonna 1987 koettiin maailmanlaajuinen pörssiromahdus, 1998 Aasian ja Venäjän velkakriisi, 2001 IT-kupla ja 2008 alkoi Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoilta eurokriisiksi levinnyt painajainen. Miten käy 2020-luvulla?
Markkinariskit ovat siirtyneet keskuspankkien taseisiin. Keskuspankit ovat painaneet uutta rahaa, jolla on ostettu valtionlainoja ja muita arvopapereita. Mittaamaton rahanmäärän kasvu on pitänyt korot alhaalla ja varallisuusarvot korkealla. Käynnissä on valtava tulonsiirto vähävaraisilta niille, joilla on sijoitusvarallisuutta.
Negatiivinen korko pakottaa rahan hakeutumaan yhä riskisempiin sijoituksiin samalla tavalla kuin mistä Raghuram Rajan varoitti vuonna 2005. Ainoa merkittävä ero on, että keskuspankit ovat haalineet ison osan riskeistä itselleen.
Euroa uhkaa arvonmenetys
Entinen taloustieteen professori ja keskuspankkiiri Stanley Fischer korosti 1990-luvulla keskuspankin itsenäisyyden merkitystä. Hänen mukaansa keskuspankki ei saisi missään oloissa rahoittaa budjettivajeita, koska silloin se menettäisi itsenäisyytensä ja rahapolitiikan vakaus olisi uhattuna.
Ostamalla rajattomasti valtionlainoja ja muita arvopapereita keskuspankit ovat ajaneet itsensä umpikujaan. Kukaan ei osaa sanoa, miten riskikeskittymät puretaan ja palataan aitoon riskien hinnoitteluun.
Toinen kysymys on valuuttojen arvo. Dollari ja jeni itsenäisinä valuuttoina sietävät velkaantumista paremmin kuin epävakaa euroalue ja sen yhteinen valuutta euro. Ennen pitkää edessä on uusi eurokriisi, jossa euro voi menettää nopeasti arvoaan. Sitä kutsutaan myös hyperinflaatioksi. Tätä kehitystä EU:ssa koetetaan torjua sitomalla euromaat pysyvästi yhteiseen velkaan.
Paluu markkinaehtoiseen riskien hinnoitteluun näyttää mahdottomalta niin kauan kuin keskuspankit antavat riskien kasvaa ja piileskellä omissa taseissaan.
Artikkeli on julkaistu alun perin Talouden tulkki -blogissa 8.9.2021.
