Yritysuutiset

Netflixin ilmiömäisen suosittu Squid Game on 900 miljoonan dollarin arvoinen sarja

Suoratoistopalvelu Netflixin sarja Squid Game on valtava menestys kaikilla mittareilla, myös taloudellisilla.

Suoratoistopalvelu Netflixin sarja Squid Game on valtava menestys kaikilla mittareilla, myös taloudellisilla.

Netflixin eteläkorealainen selviytysdraama on noussut muutamien viikkojen aikana kansainväliseksi kultti-ilmiöksi. Sarja on kerännyt ylistäviä arvosteluja ja se on nousemassa nopeasti Netflixin kaikkien aikojen suosituimmaksi sarjaksi.

Jo yli 130 miljoonaa katsojaa on seurannut Squid Gamen jaksoja ensimmäisten 23 päivän aikana. Yksikään muu Netflix-sarja ei ole näin lyhyessä ajassa kerännyt vastaavaa katsojamäärää.

Dystooppisen sarjan tarina on synkkä, mutta koukuttavan jännittävä. Miljoonavelkoihin ajautuneille epäonnistujille tarjotaan mahdollisuus päästä eroon veloistaan ja jopa rikastua osallistumalla peliin, jossa osallistujat laitetaan kilpailemaan lastenleikkejä muistuttavissa kilpailuissa. Erotuksena lastenleikkeihin on kuitenkin se, että kilpailuissa epäonnistuneet tapetaan.

Eloonjäämistaistelu on kuvattu uskottavasti. Käsikirjoituksen lisäksi lavasteet, äänimaailma, puvustus ja näyttelijätyö ovat hiottuja.

Squid Game on valtaisan yleisösuosionsa lisäksi myös huikea taloudellinen menestys Netflixille.

Uutistoimisto Bloomberg on saanut käsiinsä Netflixin sisäisiä laskelmia, joiden perusteella korealaissarjan arvo suoratoistopalvelulle on lähes 900 miljoonaa dollaria.

Netflixin tulot eivät muodostu suoraan sarjojen tai elokuvien lipputuloista, kuten suurilla elokuvayhtiöillä. Suoratoistopalvelun liikevaihto perustuu sen käyttäjien maksamiin kuukausimaksuihin, ja yksittäisen sarjan suosio ei siten suoraan lisää tuottoja. Epäsuorasti suositut sarjat kuitenkin lisäävät Netflixin suosiota ja siten lisäävät kuukausitilaajien määrää.

Epäilemättä Squid Game on jo nyt niin suosittu eri puolilla maailmaa, että sen vanavedessä myös Netflixin brändiarvo nousee.

Squid Game on Netflixille kustannuksiin nähden huippukannattava sijoitus. Sarjan tuotantokustannukset ovat olleet pienet, vain 21,4 miljoonaa dollaria. Se on mitätön investointi 900 miljoonan dollarin laskennalliseen arvoonsa nähden.

Squid Game sarja Netflix
Squid Gamen pääosan esittäjä Lee Jung-jae on roolissaan uskottava.

Netflixiltä odotetaan kuluvana vuonna kovaa kasvua niin liikevaihdossa kuin tuloskehityksessäkin.

Analyytikoiden konsensusennusteissa liikevaihdon odotetaan nousevan lähes 30 miljardiin dollariin, kun viime vuonna se oli hieman alle 25 miljardia dollaria. Liikevoiton odotetaan nousevan viime vuoden 4,6 miljardista dollarista 6,2 miljardiin dollariin.

Vuoden 2021 konsensusennusteilla Netflixin P/E-kerroin on 61x ja EV/Ebitda-kerroin 43x.

Yhtiötä seuraa 50 analyytikkoa, joista 24 antaa osakkeelle tällä hetkellä ostosuosituksen. Konsensuksen mukainen osakkeen tavoitehinta on 617 dollaria, mikä on alle tämän hetken 638 dollarin kurssinoteerauksen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös