Yritysuutiset

Olvi kasvaa, mutta toimitusvaikeudet luovat epävarmuutta

Juomakonsernin liiketoiminnan kehitys jatkui vahvana kolmannella kvartaalilla. Myyntivolyymi, liikevaihto ja liikevoitto sekä nettotulos kasvoivat selvästi edelliseen vuoteen verrattuna.

Heinä-syyskuussa myyntivolyymi kasvoi 16,3 prosenttia ja oli 247 miljoonaa litraa. Kasvua kertyi kaikista toimintamaista. Liikevaihto nousi kolmannella vuosineljänneksellä 247 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli ollut 213 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu oli 15,5 prosenttia.

Heinä-syyskuun liikevoitto oli 23,6 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten liikevoitto oli 21,5 miljoonaa euroa. Liikevoitto on kasvanut vuoden alusta 5,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja parani kolmannella kvartaalilla 9,7 prosenttia. Olvin mukaan liikevoittoa parantaa bruttokatteen kasvu, mutta toisaalta heikentää logistiikan, myynnin ja markkinoinnin kulujen nousu edellisestä vuodesta.

Liikevoitto osui kutakuinkin analyytikoiden konsensusennusteeseen, joka oli 24 miljoonaa euroa.

Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho kertoo, että heinäkuun helteinen sää toi merkittävän myyntivolyymin kasvun, mutta myös alkusyksyn myynnit kehittyivät hyvin.

”Vähittäiskauppakysyntä jatkui vahvana. Kasvua oli tasaisesti kaikissa tuoteryhmissä. Tuoteryhmistä parhaiten myynti kehittyi alkoholittomissa tuotteissa, erityisesti vesissä”, Aho kertoo.

Erityisen kovaa kasvua oli kolmannella vuosineljänneksellä viennin kasvu. Olvin vienti kehittyi edelleen hyvin, kasvu oli yli 40 prosenttia kolmannella kvartaalilla.

Koronapandemia on vaikuttanut liiketoimintaan edelleen kolmannella kvartaalilla. Myynti on edelleen pandemiaa edeltävää aikaa alhaisemmalla tasolla. Ahon mukaan myyntirajoituksia oli voimassa lähes kaikilla markkinoilla. Lisäksi raja- ja satamakauppa on edelleen pysynyt alhaisella tasolla.

Lisäksi Olvin raaka-aineiden ja pakkaustarvikkeiden saatavuudessa on ollut ajoittain vaikeuksia sekä tuotantokustannuksiin kohdistuu merkittäviä hinnankorotuspaineita. Toimitusjohtajan mukaan nämä voivat rajoittaa tuotantomääriä ja aiheuttaa toimitusvaikeuksia sekä vaikuttaa kannattavuuteen heikentävästi loppuvuoden aikana. Yhtiön mukaan näkymä tällä hetkellä kuitenkin on, että vaikutukset olisivat rajallisia ja hallittavissa.

Olvi odottaa tilikauden 2021 liikevoiton pysyvän hyvällä edellisvuoden tasolla tai kasvavan hieman. Liiketoiminnan hyvän kehityksen arvioidaan jatkuvan, mutta loppuvuoteen sisältyy epävarmuuksia liittyen koronapandemian jatkumiseen, raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien saatavuuteen sekä kustannusten kasvuun.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös