Yritysuutiset

Pihlajalinna jatkaa vahvaa suorittamista

Pihlajalinna sai kolmannella vuosineljänneksellä edelleen nostetta tuloskuntoonsa koronapalveluista.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja Pihlajalinna kasvaa kannattavasti. Yhtiön liikevaihto nousi heinä-syyskuussa 13,5 prosenttia edellisvuodesta 141 miljoonaan euroon. Lääkärikeskustoimipisteiden käyntimäärät kasvoivat noin yhdeksän prosenttia vertailuneljänneksestä. Kaikista vastaanottokäynneistä kuntaulkoistuksia lukuun ottamatta 44 prosenttia tapahtui etäkanavissa.

Oikaistu liikevoitto nousi viime vuoden 8,7 miljoonasta eurosta 10,0 miljoonaan euroon. Tuloskehitys ylitti analyytikoiden konsensusennusteen, mikä oli 9,0 miljoonaa euroa.

Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen kertoo, että yhtiön kasvu ja kannattavuuden parantuminen ovat edenneet suunnitelmien mukaan.

”Syyskuussa konsernin kuukausiliikevaihto nousi ensimmäistä kertaa Pihlajalinnan historiassa yli 50 miljoonan euron ja vuosineljänneksen oikaistu liikevoitto ylitti ensimmäistä kertaa 10 miljoonaa euroa”, Aaltonen kuvailee.

Valtakunnallinen koronatestaaminen saavutti elokuussa huippunsa, jolloin testejä tehtiin yli 25 000 päivässä. Aaltosen mukaan elokuun tasolta on tultu alas uusittujen testaussuositusten ja rokotuskattavuuden johdosta.

Yhtiön kolmannen neljänneksen tulosta paransivat toimitusjohtajan mukaan normaalin kausivaihtelun lisäksi koronapalvelut ja lääkärikeskustoimipisteiden käyntimäärien palautuminen kohti koronaa edeltänyttä tasoa. Kannattavuutta heikensivät kokonaisulkoistussopimusten ikäihmisten palveluiden ja erikoissairaanhoidon kohonneet kustannukset.

Pihlajalinna julkisti ostavansa Pohjola Sairaala Oy:n koko osakekannan heinäkuun alussa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) vahvisti Pihlajalinnan yrityskauppailmoituksen vastaanottamisen syyskuun lopussa.

”Arvioimme KKV:n antavan luvan järjestelyn toteuttamiselle. Tiedotamme tarkemmin kaupan vaikutuksista strategiaamme ja tavoitteisiimme KKV:n päätöksen jälkeen”, Aaltonen kertoo.

Aaltosen mukaan suunniteltu yrityskauppa koskee valtakunnallisia vakuutusyhtiöpalveluita ja palvelukokonaisuutta sekä toisaalta alueellisia henkilöasiakkaille tarjottavia ortopedian ja traumatologian sekä käsikirurgian palveluita.

”KKV on katsonut yrityskaupan vaikutusten tarkemman selvittämisen tarpeelliseksi, koska sen alustavan tarkastelun mukaan yrityskauppa saattaa aiheuttaa haitallisia kilpailuvaikutuksia itsemaksavissa asiakkaissa ortopedian ja traumatologian sekä käsikirurgian erikoisaloilla Pirkanmaan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien alueilla”, Aaltonen toteaa.

Alkuvuodesta toteutettu myyntistrategian uudistaminen näkyy Pihlajalinnan liikevaihdon kasvuna, Aaltonen kertoo.

”Siirsimme julkisen sektorin myynnin painopisteen ulkoistusmarkkinasta palvelumyyntimarkkinaan, johon kaavaillun sote-uudistuksen vaikutus on vähäistä.”

Työterveyspalveluiden myynnin kasvu jatkuu edelleen. Keskeisiä kasvun ajureita ovat Aaltosen mukaan digitaaliset palvelut, kilpailukykyinen hinnoittelu sekä onnistuneet yritysostot.

Pihlajalinna toisti ohjeistuksensa vuodelle 2021. Se odottaa liikevaihdon kasvavan selvästi ja oikaistun liikevoiton odotetaan paranevan selvästi vuodesta 2020.

Pohjola Sairaalan hankinnalla ei ole vaikutusta Pihlajalinnan kuluvan vuoden näkymiin.

Heinä-syyskuu lyhyesti:

  • Liikevaihto oli 140,6 (123,9) milj. euroa – kasvua 16,8 milj. euroa eli 13,5 prosenttia
  • Oikaistu käyttökate (EBITDA) oli 18,8 (17,2) milj. euroa – kasvua 9,2 prosenttia
  • Oikaistu liikevoitto (EBIT) oli 10,0 (8,7) milj. euroa – kasvua 15,0 prosenttia
  • Yritysjärjestelyjen IFRS 3 -kulut ja -poistot rasittivat liikevoittoa 1,3 (0,8) milj. euroa
  • Osakekohtainen tulos (EPS) oli 0,31 (0,20) euroa/osake
  • Koronapalveluiden* liikevaihto oli 11,8 (3,4) milj. euroa – kasvua 8,4 milj. euroa.
  • Työterveys Virta Oy:n hankinta 1.4.2021 kasvatti liikevaihtoa 3,6 milj. euroa eli 2,9 prosenttia.
  • Lääkärikeskustoimipisteiden käyntimäärät kasvoivat noin 9 prosenttia vertailuneljänneksestä, kaikista vastaanottokäynneistä (pois lukien kuntaulkoistukset) 44 prosenttia tapahtui etäkanavissa.
Kommentoi
Ylös
>