Jos vertaan aiempia arvioimiani kirjoja Jorma Ollilasta ja Björn Wahlroosista, Olli-Pekka Kallasvuon tuore muistelmateos on avoimempi ja rennompi katsanto menneeseen.
Puhelin soi öisin – Mitä opin globaalina yritysjohtajana on Kallasvuon ja toimittaja Juhana Rossin kirjoittama, Otavan kustantama, kovakantinen 347-sivuinen teos. Se julkaistiin joulun alla. Kuuntelin kirjan äänikirjana, 15 tuntia, ja selasin painetun kappaleen, jota muutama virkistävä valokuva sävyttää.
Luullakseni on hyvä, että tällä kirjalla on kaksi kirjoittajaa. Sisältö on omiaan rikastumaan ja monipuolistumaan, eikä teos jämähdä liikaa yhden ihmisen näkökulmaan. Esipuheesta käy ilmi, että kirjaa varten Rossi ja Kallasvuo ovat käyneet korona-aikana toistasataa tuntia videopuheluita haastatteluineen ja tekstin läpikäynteineen!
Kirja ei peittele virheitä. Vaikka sisältö ei etene kronologisesti, se on mukaansa tempaavaa ja rakenteeltaan sujuvaa.
On minusta luontevaa, että Suomen arvokkaimman ja isoimman yhtiön huippuajan johtaja kirjaa tapahtumat muistiin ja julkaisee ne. Raahessa koulunsa käynyt Kallasvuo tuli Nokiaan nuorena juristina vuonna 1980. Kymmenen vuotta myöhemmin keväällä 1990, 36-vuotiaana, Kallasvuo nousi Ollilan seuraajana rahoitusjohtajaksi ja Nokian johtokuntaan.
Nokia ja Suomi elivät tuolloin haastavaa aikaa.
Oli kuukausia, jolloin rahoitusjohtajan tehtävässäni pelkäsin tosissani, saisinko alaisteni kanssa raavituksi riittävästi käteistä kokoon yli 25 000 työntekijän palkkojen maksamiseksi. (s. 41)
Tuuli kääntyi
1990-luvun alkuvuodet olivat Nokialle käänteen aikaa, kruununjalokivenä Salon matkapuhelintehdas. Yhtiö päätti keskittyä matkapuhelimiin ja matkapuhelinverkkoihin. Toiminta laajeni todella nopeasti ja Nokia listautui New York Stock Exchange -pörssiin kesällä 1994 keräten uutta pääomaa jopa 2,5 miljardia markkaa, nykyrahassa 600 miljoonaa euroa.
Kallasvuo kertoo, että pörssilistaus Yhdysvaltoihin oli ”ehkä vaativin yksittäinen työtehtävä koko urallani, jos otetaan huomioon siihenastinen työkokemus”. Onnistumisekseen hän nostaa myös Nokian Renkaiden irrottamisen emo-Nokiasta ja listaamisen omaksi pörssiyhtiökseen 90-luvulla, toimitusjohtajanaan voimakastahtoinen Lasse Kurkilahti.
Kirjassa on runsaasti oppeja erityisesti talous- ja rahoitusalan ihmisille strategiatyöskentelystä Kallasvuon näkemyksiin palkitsemisesta, hallitustyöstä CFO:n (chief financial officer) erilaisiin rooleihin. Kirja kertoo myös käytännön vinkkejä johtamisesta ja valottaa maakohtaisia kulttuurieroja.
Espanjankielisissä maissa johtajan säännöllinen esiintyminen johdettaville, ylisanat ja tunteet ovat tärkeitä. Aasiassa odotetaan ja vaaditaan kirjan mukaan autoritäärisempää johtajuutta. Amerikassa ollaan puolestaan potkujenkin jälkeen ystäviä.
Kirja käsittelee myös Nokia-uran jälkeistä aikaa. Kallasvuo on toiminut hallitusammattilaisena muun muassa Teliassa. Hän kertoo sijoittaneensa noin 30 startup-yhtiöön ja kysyy oman harkintansa jälkeen pojaltaan neuvoa sijoituksissaan.
Isoa menestystä ei ole tullut. Nokian entinen toimitusjohtaja pitää menestyvien yritysten tunnistamista alkuvaiheessa vaikeana.
Epärealistiset aikakäsitykset sävyttävät mielestäni startup-kulttuuria ajoittain hieman liikaa.
Kuten niin monesti elämässä, parhaiten toimii kultainen keskitie, eli tässä tapauksessa rohkeuden ja pitkäjänteisyyden oikea yhdistelmä. (s. 320)
Nousu huipulle
Olli-Pekka Kallasvuo toimi Nokian toimitusjohtajana vuosina 2006-2010. Konsernin henkilöstömäärä nousi tällä ajanjaksolla jopa 130 000:een. Se on jättimäinen kokoluokka suomalaiselle yritykselle. Myös liikevaihto oli ennennäkemätön.
Nokian liikevaihto vuosina 2007-2008 ylitti 50 miljardia euroa. Se on teknologian kuluttajabrändille globaalistikin jättimäinen taso – ja globaali Nokia olikin. Liikevaihto koostui pääosin matkapuhelimista, verkkolaitteista ja palveluista.
Vertailun vuoksi, nopeasti kasvaneen sähköautovalmistaja Teslan liikevaihto jäi viime vuonna hieman alle 50 miljardiin euroon. Nokia oli Kallasvuon kaudella kannattava, mutta tulostrendi kääntyi vuoden 2007 jälkeen laskevaksi ja yhtiö menetti markkinaosuutta Applelle ja Samsungille.
Kirja kertoo, kuinka Nokia-talon aula Espoon Keilaniemessä oli maanantaiaamuisin kuin kansainvälinen lentokenttä kulttuurien ja liikematkustajien kohdatessa, jopa kansainvälisempi kuin amerikkalaisyhtiöiden. Nokia oli monikansallisen yrityskulttuurin tienraivaaja Suomessa ja ehkä laajemminkin.
Kirja antaa Kallasvuosta kuvan pedanttina mutta ihmisläheisenä johtajana, joka halusi tehdä rekrytoinnit huolella, antaa vastuuta sekä tutustua myös tavallisiin nokialaisiin vaikkapa lounastauolla. Huippuesiintyjänä tai teknologianerona hän ei itseään pidä.
N-polku päättyy
Kallasvuo kertaa myös virheitä ja pettymyksiään. Hänen mukaansa Nokia olisi tarvinnut senioritason ohjelmisto- ja tuotekehitysosaajia 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Hän hoksasi jo toimitusjohtajauransa alussa, että Nokian tehtävä oli muuttua internetyhtiöksi. Yhtiön osaaminen periytyi kuitenkin hardware-ajalta.
1990-luvulla Nokia oli ollut pienempi yhtiö kuin 2000-luvun alussa. Sillä oli ollut selkeät tavoitteet eli kasvu ja markkinaosuuksien voittaminen kilpailijoilta. Johtamiskulttuuria oli hallinnut tasapaino johtajavetoisen ja osallistavan päätöksenteon välillä. (s. 225)
2000-luvulla yhtälö ei enää toiminut. Kallasvuo käyttää termejä monimutkaistuminen ja kompleksisuus. Töitä tehtiin lujasti, mutta työntekijät alkoivat keskittyä liiaksi muotoseikkoihin. Jättimäinen organisaatio tehtaili oma-aloitteisesti hankkeita, jotka eivät olleet bisneskriittisiä.
Näennäistekemistä oli esimerkiksi se, että erilaisten alemman portaan kehittämisjohtajien ja -päälliköiden määrä kasvoi.
Kallasvuo pitää virheenään vuoden 2008 organisaatiouudistusta, joka voimisti matriisimaisuutta ja siten organisaation kompleksisuutta. Tappio kirvelee, sillä kirjan mukaan ylivoimaisia esteitä rakentaa uutta toimivaa ohjelmistoalustaa ja pärjätä Applelle ja Googlelle ei ollut.
Kallasvuo työskenteli verkkoyhtiö Nokia Network Siemensin hallituksen puheenjohtajana vielä irtisanomisensa jälkeen vuosina 2010-2011. Hänellä ei ole nokan koputtamista siihen, että Nokian hallitus Jorma Ollilan johdolla aloitti seuraajan etsinnän keväällä 2010, mutta oli pettynyt asian salaamiseen.
Kallasvuo sai kuulla asiasta välikäden kautta, amerikkalaiselta investointipankkiirilta, joka lensi varta vasten Helsinkiin 1.6.2010 kertomaan asian henkilökohtaisesti. Kallasvuo hämmästelee kirjassaan sitä, että Nokia ja hänen seuraajansa Stephen Elop eivät olleet kiinnostuneita Kallasvuon niin sanotusta hiljaisesta tiedosta.
Seuraajani ei kuitenkaan nähnyt tällaiselle tietojen siirrolle tarvetta, olipa se sitten oikea tai väärä ratkaisu.
Toimitusjohtajavaihdoksesta ilmoitettiin julkisuuteen 21.9.2010. Kallasvuo oli saanut tietää seuraajansa nimen viikkoa aiemmin ja piti Elopia ”lähtökohtaisesti hyvänä valintana”.
Lopuksi
Kirja on yleisilmeeltään positiivinen. Kiitollisuus upeasta mutta työmatkojen täyteisestä johtajaurasta paistaa läpi kirjan.
Teos nostaa esille lukuisia eri tehtävissä toimineita nokialaisia, kuten Kallasvuon Amerikoiden-johtajan pestiltään 1997-1998 tutut alaiset Kari-Pekka Wilskan ja Jyrki Salon. Wilska vastasi Amerikoissa Nokian matkapuhelin- ja Salo verkkolaitebisneksistä.
Myös matkapuhelinliiketoiminnoista niiden alkuvuosina vastannut Jorma U. Nieminen saa palstatilaa. Vuonna 2005 edesmennyt Nieminen uskoi lujasti matkapuhelintekniikan kansainvälisiin bisnesmahdollisuuksiin jo 1980-luvulla. Hän siirtyi yrittäjäksi vuonna 1987 perustaen Benefonin.
Ehkä parasta kirjassa ovat erilaiset sattumukset työssä ja työn ulkopuolella. Sisältö keskittyy enimmäkseen työelämään mutta käsittelee jonkin verran myös harrastuksia, kuten raveja, ravihevosia, golfia ja englantilaista jalkapalloa.
Puhelin soi öisin on sisältörikas, helppolukuinen ja kiintoisa teos, jossa on ehkä se hiljainen tieto, jonka Kallasvuo olisi halunnut luovuttaa Elopille. Otan loppuun hieman kevyemmän lainauksen, sivulta 257:
Yhdysvalloissa ruoka ei ole hääviä mutta annokset ovat isoja. Näin on erityisesti Texasissa. Söin texasilaisten annoskokojen mukaista grilliruokaa ajoittain Circle R -nimisellä ranchilla Dallasin lähellä. Nokia järjesti ranchilla grillijuhlia sekä barbeque-tilaisuuksia sekä omalle väelle että vieraille. Yhdestä juhlasta minulla on tallessa valokuva, jossa puolisoni Ursula on pukeutunut cowboy-asuun revolverikoteloineen kaikkineen.
—
