Makrotalous

Asiantuntija epäilee EKP:n kaavaileman digitaalisen euron tarpeellisuutta

Suurin osa liikkeellä olevasta rahasta on jo nyt digitaalisessa muodossa.

Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto päätti heinäkuussa 2021 käynnistää digitaalista euroa koskevan hankkeen. EKP on tutkinut digitaalisen euron mahdollisuuksia vuodesta 2020 lähtien. Neuvoston on määrä tehdä päätös jatkosta syksyllä 2023. EKP:n arvion mukaan digitaalinen euro voitaisiin laskea liikkeelle aikaisintaan vuonna 2026.

Digitaalisella eurolla tarkoitetaan keskuspankissa olevaa tilirahaa eli keskuspankkirahaa, jota voisivat käyttää luottolaitosten lisäksi myös yksityiset henkilöt. Se on jo pitkään ollut pankkien käytössä.

Digitaalinen euro mahdollistaisi siis sen, että kuluttajatkin saisivat suoran mahdollisuuden keskuspankin liikkeellelaskeman sähköisen rahan käyttöön. Vielä tällä hetkellä vain setelit ja kolikot ovat kuluttajien käytössä olevaa keskuspankkirahaa. Kuluttajien maksukorttien käytössä olevaa rahaa kutsutaan liikepankkirahaksi.

Myös muilla keskuspankeilla on tällä hetkellä digitaalista rahaa koskevia tutkimushankkeita.

Tarkoituksena on, että digitaalinen euro ei tulisi korvaamaan käteistä rahaa. Sen sijaan se olisi käytössä käteisrahan rinnalla.

Tavoitteena on, että digitaalisella eurolla olisi mahdollisimman paljon käteisrahan kaltaisia ominaisuuksia kuten helppokäyttöisyys, korkea yksityisyyden suoja ja alhaiset käyttökustannukset. Digitaalisen euron toivotaan myös vahvistavan EU:n taloudellista sekä rahapoliittista itsemääräämisoikeutta.

Finanssialan yrityksiä edustavan Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Peter Jansson ihmettelee, mitä lisäarvoa digieuro toisi nykyiseen rahajärjestelmään. Finanssialan Maksutavat-tutkimuksen mukaan jopa 94 prosenttia suomalaisista maksaa päivittäistavaraostoksensa jo nyt sähköisesti.

”Tällä hetkellä on tosi vaikeata nähdä, mitä konkreettista lisäarvoa ja uutta digitaalinen euro toisi kuluttajille. EKP:n priorisoimat maksamisen käyttötavat: henkilöiden väliset maksut, maksaminen kivijalkakaupoissa ja verkkokauppa, on jo nykyisellään hoidettu markkinaehtoisesti tehokkaasti”, Jansson sanoo.

Jansson muistuttaa, että digitaalisessa muodossa olevaa keskuspankkirahaa on jo olemassa keskuspankkitileillä, mutta sitä voivat käyttää ainoastaan pankit. Kuluttajien käytössä olevaa keskuspankkirahaa ovat puolestaan setelit ja kolikot. Kuluttajien tileille talletettu ja maksukorttien käytössä oleva raha on liikepankkirahaa.

Finanssiala uskoo, että jossain vaiheessa EKP lanseeraa digitaalisen euron. Tähän tarvitaan kuitenkin myös poliittinen päätös, ja EU komissio onkin antamassa lainsäädäntöehdotuksensa digitaalisesta eurosta ennen kesää 2023.

”Digitaalisen euron vaikutukset maksamisen ja rahoituksen kenttään tulevat olemaan mittavia. Siksi ratkaisujen pitää olla hyvin mietittyjä ja järkeviä”, Jansson toteaa.

Hänen mukaansa keskustelusta on jäänyt uupumaan tarkemmat vaikutusarviot esimerkiksi pankkien liiketoimintamalleihin, rahoitusrakenteeseen, maksujärjestelmiin sekä rahoituksenvälitykseen.

”Digitaalisen euron muotoiluun ja jakeluun liittyvät seikat ovat tärkeitä, mutta nekin ovat vain osa isompaa kokonaisuutta”, Jansson toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös