Ruokaverkkokauppa ongelmissa – Oda aloittaa muutosneuvottelut ja aikoo lopettaa Suomessa

Heikentynyt kannattavuus koitui norjalaisen Odan kohtaloksi Suomessa. Yhtiö ehti toimittaa ruokaa kuluttajien koteihin vain noin vuoden ajan.
ruokakauppa päivittäistavarakauppa kauppa ruoka talous ruokakauppa päivittäistavarakauppa kauppa ruoka talous

Vuonna 2013 Oslossa perustettu ruokakauppa Oda tiedotti keskiviikkona aloittavansa Suomen liiketoimintaa koskevat muutosneuvottelut. Hieman yllättävän käänteen syynä on viimeisen vuoden aikana radikaalisti muuttuneet rahoitusmarkkinat.

Muutosneuvotteluista huolimatta yhtiö aikoo kuitenkin jäädä Suomeen, ja kehittää siellä uudenlaisia palveluita. Oda suunnitteleekin kehittävänsä jatkossa kaupan alalle omia logistiikkapalveluita.

Näyttävästi Suomeen ja nopeaa kasvua

Norjalainen ruokakauppa aloitti toimintansa Suomessa vain reilu vuosi sitten. Oda aloitti verkkokauppatoimintansa ensimmäisille asiakkaille loppuvuodesta 2021 ja tammikuussa 2022 koko pääkaupunkiseudulle. Tämän jälkeen sen toiminta on laajentunut myös Turkuun, Tampereelle ja Riihimäelle.

Yhtiö markkinoi palveluitaan näkyvästi mm. radiossa, televisiossa, katumainonnassa sekä teki erilaisia kaupallisia yhteistöitä vaikuttajien kanssa. Lyhyessä ajassa Odasta tulikin Suomen suurin yksinomaan ruoan kotiinkuljetuksia tekevä yritys.

Oda sai Suomessa aikaan yhden Euroopan nopeimmin kasvaneista ruoan verkkokaupoista. Yhtiö teki ensimmäisen 11 kuukauden aikana, eli vajaana vuonna yli 22 miljoonaa euroa liikevaihtoa ja 23 miljoonaa euroa tappiota. Myös tänä vuonna toiminnan kasvu on jatkunut 34 miljoonan vuosittaista myyntivauhtia.

Rahoitusmarkkinat muuttuivat nopeasti

Komeista kasvulukemista huolimatta Odan kohtaloksi näyttää koituneen pääomamarkkinat, jotka muuttuivat merkittävästi Suomen lanseerauksen jälkeen. Viimeisen vuoden aikana esimerkiksi rahoituksen hinta on noussut merkittävästi, minkä vuoksi vielä vuosi sitten rahoitettavissa ollut liiketoimintamalli on muuttunut merkittävästi kannattamattomaan suuntaan.

Odan mukaan saavutettu kannattavuustaso ei ole nykyisessä markkinaympäristössä ole riittävä rahoituksen varmistamiseksi. 

“Oda onnistui nostamaan ruoan verkkokaupan ja kotiinkuljetuksen tasoa Suomessa. Valitettavasti maailma ympärillämme muuttui ja Oda joutuu nyt suunnittelemaan uutta suuntaa sen mukaisesti”, toteaa Odan toimitusjohtaja Karl Munthe-Kaas.

“Olen todella ylpeä siitä, mitä hieno tiimimme Suomessa sai aikaiseksi näin lyhyessä ajassa. Olen myös kiitollinen niistä yli 70 000 asiakkaasta, joita saimme palvella. Edes tämä hieno suoritus ei ollut tarpeeksi, kun pääomamarkkinat vaativat nopeampaa tietä kannattavuuteen”, Odan Suomen-toimitusjohtaja Tobias Niemi toteaa tiedotteessa.

Karl Munthe-Kaasin mukaan päivä on erittäin surullinen niin Odalle itselleen kuin myös sen asiakkaille. Oda joutuukin nyt aloittamaan 165 työntekijää koskevat muutosneuvottelut, joissa ratkeaa koko yhtiön tulevaisuus Suomessa.

Odan mukaan mahdolliset toimet selviävät neuvottelujen päätyttyä. Todennäköisesti muutosneuvotteluissa joudutaan turvautumaan lomautuksiin ja irtisanomisiin. Muutosneuvottelujen odotetaan kestävän 2-6 viikkoa.

Mikä on verkkoruokakaupan tulevaisuus Suomessa?

Oda kartoittaa nyt uusia mahdollisuuksia Suomen liiketoiminnan jatkamiseksi. Yksi mahdollisuus olisi muuttaa liiketoiminta ruokaverkkokaupasta kohti Logistics-as-a-Service -konseptia, eli suomeksi sanottuna tarjoamaan logistiikka- ja jakeluosaamista palveluna muille kaupan alan toimijoille. Tällöin yritys muuttuisi B2C-palveluista tarjoamaan B2b-palveluita.

Ruokaverkkokauppa tai ruoan kotiinkuljetus on Suomessa varsin kilpailtu ala, jossa on kaksi tekijää selvästi ylitse muiden. Markkinoiden valtiaat ovat S-ryhmä ja K-ryhmä, jotka ovat vieneet jopa yli 80 prosenttia koko ruokakauppamarkkinasta. Näiden lisäksi kilpailevia kotiinkuljetuspalveluita tarjoavat mm. Wolt, Foodora ja Kauppahalli24.

Odan kohtaloksi osui myös Suomen poikkeuksellisen paljon keskittynyt päivittäistavarakauppa. Tilanne on siis hyvin erilainen verrattuna vaikkapa Norjaan tai Saksaan, jossa Oda niin ikään toimii. Yhtiö onkin ilmoittanut, etteivät muutosneuvottelut koske Suomen lisäksi muita maita, vaan Oda jatkaa siellä nykyisellä palvelutarjoamalla.  

Ruoan kotiinkuljetus on myös tavallista vaikeampi laji logistiikan näkökulmasta. Ruoka tarvitsee usein erilaisia kylmäketjuja, jotka eivät saa katketa missään vaiheessa toimitusta. Kylmäkuljetukset maksavat tavallista kuljetusta enemmän ja toisaalta toimitus tulee aina sopia vastaanottajan kanssa, sillä ruoan säilymisen kannalta sitä ei voi jättää esimerkiksi oven taakse odottamaan.

Rahoitushaasteet kohtaavat luultavasti muitakin kasvuyhtiöitä

Oda ei tule todennäköisesti olemaan ainoa yritys, joka kohtaa rahoitukseen liittyviä haasteita. Erityisesti kovaa vauhtia velkarahan avulla kasvaneet kasvuyritykset joutuvat korkotason noustessa täysin uudenlaisen tilanteen eteen, kun velkarahan hinta on noussut merkittävästi.

Monien kasvuyritysten strategia on perustunut nimenomaan aggressiiviseen kasvuun, jolloin kasvua on tehty paikoittain jopa tuloksen kustannuksella. Yritykset ovat myös perustelleet heikkoa tulosriviä kasvuun panostamisella. Tämäntapainen strategia toimikin nollakorkojen aikakaudella hyvin, sillä halvan lainan aikakaudella sijoittajat kykenivät sietämään paremmin yritysten rahoitustarvetta.

Yleinen korkotason nousu onkin päässyt muuttamaan rahoitusmarkkinaa merkittävästi varsin lyhyessä ajassa. Korkomenojen noustessa kasvaa myös yrityksen paine saada aikaan tulosta, jotta yritykseen sijoitetulle rahalle saisi paremmin vastinetta. Tästä syystä yhtiöt eivät voi enää kasvaa pelkän kasvamisen ilosta, sillä muuten rahahanat saattavat mennä äkisti kiinni.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Tokio Japani kallis kaupunki

Onko Japanin osakemarkkinan uusi kukoistus alkanut?

Seuraava artikkeli
Saka käytetyt autot autokauppa

Saka menossa kohti listautumista - Kamuxia ja Wetteriä kannattavampi