Analyytikko: Nokian tuloskasvun uupuminen rajaa osakkeen nousuvaraa

Nokiasta saattaa olla kehkeytymässä hyvä osingonmaksaja, mutta kasvuajurit puuttuvat.
Nokia Barcelona

Nokia julkisti tulosvaroituksen heinäkuun puolessa välissä, jossa se alensi liikevaihdon näkymiään 23,2–24,6 miljardiin euroon aiemmasta 24,6–26,2 miljardista eurosta. Lisäksi yhtiö kavensi ohjeistettua vertailukelpoisen liikevoittomarginaalin vaihteluväliä 11,5–13 prosenttiin. Aikaisempi arvio oli 11,5–14 prosenttia.

Nämä muutokset liittyvät Nokian Verkkoinfrastruktuuri- ja Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmiin.

Aikaisempaa heikompi arvio toisen vuosipuoliskon kysynnästä johtuu yhtiön mukaan niin makrotaloudellisesta toimintaympäristöstä kuin siitä, että asiakkaat alentavat omien varastojensa tasoa.

Yhtiö julkisti toisen neljänneksen tulosraporttinsa 20. heinäkuuta. Huhti-kesäkuussa Nokian liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta. Yritysasiakasliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 27 prosenttia edellisvuodesta ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta.

Nokian myynnin, myyntikatteen ja liikevoittomarginaalin kehitys. Kuva: Nokia Oyj.

Vertailukelpoinen bruttomarginaali laski 1,8 prosenttiyksikköä edellisvuodesta ja oli 38,8 prosenttia johtuen Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän liikevaihdon alueellisesta jakaumasta, mitä Verkkoinfrastruktuuri-liiketoimintaryhmän hyvä kannattavuus ja Teknologia-liiketoimintaryhmän aikaisempiin kausiin kohdistuva liikevaihto osin tasoittivat.

Vertailukelpoinen laimennettu osakekohtainen tulos oli 0,07 euroa, kun se vuotta aiemmin oli ollut 0,10 euroa. Koska Nokia oli jo antanut aiemmin tulosvaroituksen, oli tuloskehitys analyytikoiden odotusten mukainen.

Lyhyellä aikavälillä näkymät ovat vaisut

Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoo, että yhtiö on alkanut nähdä merkkejä makrotaloudellisten haasteiden vaikutuksesta asiakkaidensa ostokäyttäytymiseen varastotasojen alentamisen lisäksi, ja tämä kehitys on voimistunut toisella vuosineljänneksellä.

”Koska uskomme, että sama trendi jatkuu myös vuoden jälkipuoliskolla, odotamme Matkapuhelinverkot- ja Verkkoinfrastruktuuri-liiketoimintaryhmien liikevaihdon olevan vuoden jälkipuoliskolla suunnilleen vuoden alkupuoliskon tasolla liikevaihdon parantuessa jonkin verran viimeisellä neljänneksellä kolmanteen neljännekseen verrattuna”, Lundmark toteaa.

Verkkoinfrastruktuuri-liiketoimintaryhmän osalta nämä vaikutukset ovat enimmäkseen lyhytaikaisia ja Nokia näkee kasvumahdollisuuksia vuoden 2023 jälkeen.

”Tätä kehitystä tukee tekemämme työ asiakaskunnan laajentamiseksi kasvattamalla liiketoimintaa niin yritysasiakkaiden kuin internet-toimijoiden parissa. Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän osalta operaattoreiden huomattava tarve 5G-investoinneille jatkuu maailmanlaajuisesti, sillä vasta noin 25 prosenttia potentiaalisista tukiasemista Kiinan ulkopuolella on päivitetty keskitaajuuksille”, toimitusjohtaja kertoo.

Tuloskasvulle ei löydy nousuajureja

Inderesin analyytikko Atte Riikola arvioi, että näkymien perusteella Nokian matkapuhelinverkoissa ja verkkoinfrastruktuurissa liikevaihto on jäämässä tyypillisesti vahvemmalla toisella vuosipuoliskolla alkuvuoden tasolle, joten käänne heikompaan suuntaan on melko raju.

Riikosen mukaan Nokian ensi vuoden näkymien yllä leijuu vielä huomattavasti epävarmuutta, eikä olennaisen kasvun ennustamiselle ole tässä kohtaa perusteita.

”Nokian markkinat eivät näytä lähivuosina tarjoavan olennaista vetoapua yhtiön liikevaihdon kasvulle, mikä tekee myös kannattavuusparannuksesta haastavaa. Tuloskasvun uupuminen rajaa mielestämme myös osakkeen matalien arvostuskertoimien nousuvaraa”, analyytikko toteaa.

Nokian tuloskasvun uupuminen vie osakkeelta terävimmät nousuajurit, Riikola arvioi. Toisaalta Nokian osakkeen alhainen arvostus saattaa antaa osakkeelle pienen nousuvaran.

”Nokian arvostus näyttää lähivuosille matalalta (2023e-2024e oik. P/E n. 10x ja EV/EBIT n. 6x), mikä ei ole mielestämme täysin perusteltua vaisusta tuloskasvunäkymästä huolimatta.”

Inderes odottaa silti viime vuosina parantuneen tulostason pitävän melko hyvin pintansa ja lähivuosina paranevan kassavirran ansiosta Nokian voitonjaon olevan vuolasta.

Vuosien 2024-2026 Inderesin ennusteilla kassavirtatuotto nousee houkuttelevaksi, jonka lisäksi analyysitalo näkee mahdollisuuden 0,10-0,30 euron lisäosinkoon ensi keväänä.

Inderes toistaa Nokian lisää-suosituksen ja tarkistaa tavoitehintaa 4,0 euroon aiemmasta 4,1 eurosta. Koska osakkeen viimeisin noteeraus on 3,58, ei siinä Inderesin tavoitehinnankaan perusteella ole lyhyellä aikavälillä paljoakaan nousuvaraa.

Alla olevalla videolla Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoo toisen vuosineljänneksen tuloskehityksestä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
valokuituverkko rakentaminen Valokuitunen

Suomen valokuitumarkkinat kasvavat vauhdilla – kahdelle yritykselle isot rahoituspaketit

Seuraava artikkeli
palkka raha varallisuus talous

Tässäkö merkki inflaation taittumisesta? Teollisuuden tuottajahinnat laskivat 9,5 prosenttia