Amerikkalaisyhtiöiden tuloskasvu vahvinta kolmeen vuoteen 

Tuontitullit lisäävät epävarmuutta liiketoiminnan näkymissä.
Wall Street Wall Street
Wall Street, New York, Yhdysvallat. Kuva: Czapp Árpád.

62 prosenttia S&P 500 -indeksin yhtiöistä raportoi vuoden 2024 neljännen vuosineljänneksen osavuosikatsauksen 7. helmikuuta mennessä. Factsetin mukaan niistä 77 prosenttia ylitti analyytikoiden osakekohtaisen tuloksen konsensusennusteen, mikä vastaa viiden vuoden keskiarvoa 77 prosenttia, mutta ylittää kymmenen vuoden keskiarvon 75 prosenttia. 

Yhtiöiden raportoimat tulokset ylittivät ennusteet keskimäärin 7,5 prosentilla, mikä on alle viiden vuoden keskiarvon 8,5 prosenttia, mutta yli kymmenen vuoden keskiarvon 6,7 prosenttia.

Historialliset keskiarvot perustuvat kaikkien 500 yhtiön raportoituihin tuloksiin, eivät vain edellisten tuloskausien vastaaviin ajankohtiin. 

FactSetin mukaan indeksin yhtiöiden osakekohtaisen tulossumman arvioidaan kasvaneen 16,4 prosenttia vuodessa, kun huomioidaan sekä raportoineiden yhtiöiden luvut että myöhemmin julkistavien yhtiöiden tulosennusteet. Näin ollen tuloskasvu olisi toteutuessaan vahvinta kolmeen vuoteen. Vuoden 2021 neljännellä kvartaalilla tulossumma kasvoi 31,4 prosenttia. 

Yhdeksän yhdestätoista sektorista on raportoinut positiivista tuloskasvua neljännellä kvartaalilla.

Näistä kuusi on raportoinut kaksinumeroista vuosikasvua: rahoitus (+51,2 %), viestintäpalvelut (+30,2 %), kestokulutushyödykkeet (+24,6 %), informaatioteknologia (+16,2 %), terveydenhuolto (+11,9 %) ja yhdyskuntahyödykkeet (+10,6 %). Kolme sektoria (päivittäistavarat, raaka-aineet, energia) on raportoinut negatiivista tuloskasvua. Niistä vain energia on raportoinut negatiivisen kaksinumeroisen tuloslaskun, -27,5 prosenttia vuodessa.

63 prosenttia S&P 500 -indeksin yhtiöistä on ylittänyt liikevaihtoennusteet, mikä on alle viiden vuoden keskiarvon 69 prosenttia ja kymmenen vuoden keskiarvon 64 prosenttia. Kokonaisuutena yhtiöiden raportoimat liikevaihdot ovat ylittäneet ennusteet 0,9 prosentilla, mikä on niin ikään alle viiden vuoden keskiarvon (2,1 %) ja kymmenen vuoden keskiarvon (1,4 %).

Kahdeksan sektoria on raportoinut liikevaihdon kasvun neljännellä kvartaalilla suhteessa edellisvuoden vertailukauteen. Eniten liikevaihto on kasvanut informaatioteknologian yhtiöillä, +11,7 prosenttia. Toisaalta kolme sektoria on raportoinut liikevaihdon laskua, joista eniten teollisuus, -2,5 prosenttia.

Tähän mennessä osakemarkkina on palkinnut S&P 500 -yhtiöiden neljännen vuosineljänneksen positiivisia tulosyllätyksiä keskimääräistä vähemmän ja reagoinut negatiivisiin tulosyllätyksiin hieman keskimääräistä voimakkaammin.

Positiivisen osakekohtaisen tulosyllätyksen raportoineiden yhtiöiden osakkeen tuotto oli keskimäärin +0,3 prosenttia neljän päivän aikana (kaksi päivää ennen tulosjulkistusta – kaksi päivää tulosjulkistuksen jälkeen). Se on matalampi tuotto kuin viiden vuoden keskiarvo, joka on +1,0 prosenttia.

Negatiivisen tulosyllätyksen yhtiöiden osakkeet halpenivat keskimäärin -2,4 prosenttia vastaavalla aikaikkunalla. Tämä lasku on hieman suurempi kuin viiden vuoden keskiarvo, joka on -2,3 prosenttia.

Tuontitullit ovat ajankohtainen teema 

Tuontitullit ovat olleet osavuosikatsauskauden tulospuhelujen ajankohtaisin teema. Trumpin hallinto on ottanut käyttöön uusia tulleja Kiinalle ja jättänyt oven auki tuleville tulleille Kanadaa, Meksikoa ja muita maita kohtaan.

FactSet haki sanoja ”tariff” ja ”tariffs” (suomeksi: tariffi ja tariffit) kaikkien niiden S&P 500 -yhtiöiden tulospuheluiden transkriptioista, jotka järjestivät tulospuhelun 15. joulukuuta – 6. helmikuuta välisenä aikana. Yhtiöistä 146 mainitsi sanoista vähintään toisen. Se on korkein lukumäärä S&P 500 -yrityksiä, jotka ovat maininneet tullit tulospuhelussaan vuoden 2019 toisen neljänneksen jälkeen.

Osuus kaikista raportoineista yhtiöistä on 50 prosenttia (yhteensä 291 S&P 500 -yritystä), jotka järjestivät neljännen kvartaalin tulospuhelun kyseisenä ajanjaksona.

Jos nykyinen tahti jatkuu, neljännestä vuosineljänneksestä tulee kuluneen vuosikymmenen ennätys tulospuheluissa, joissa käsitellään tulleja. Tämän hetken ennätys, 185 yritystä, on vuoden 2018 toiselta vuosineljännekseltä.

Monet yrityksistä ovat korostaneet epävarmuutta kommentoidessaan tulleja. Sen vuoksi useat yritykset kertoivat, etteivät pysty arvioimaan tullien vaikutusta liiketoimintaan.

Tulleja joko ensimmäisen vuosineljänneksen tai koko vuoden näkymien osalta käsitelleistä yhtiöistä 30 jätti tullien vaikutuksen pois ohjeistuksesta, kun taas 21 sisällytti ne ohjeistukseen. Monet yrityksistä eivät kuitenkaan tarkentaneet vaikutusten laajuutta, vaan perustelivat tulleilla laajemman tai varovaisemman ohjeistusvälin.

Pankkien vahvat luvut enteilevät hyvää talouskasvun kannalta

Rahoitussektori raportoi suurimman vuotuisen tuloskasvun kaikista yhdestätoista sektorista. Toimialatasolla neljä viidestä sektorin toimialasta raportoi vuotuista tuloskasvua, ja kaikilla näillä toimialoilla kasvu on ollut kaksinumeroista: pankit (216 %), pääomamarkkinat (52 %), kuluttajarahoitus (50 %) ja rahoituspalvelut (15 %). Sen sijaan vakuutusala (-6 %) on ainoa toimiala, joka raportoi tuloslaskua suhteessa viime vuoden vertailukauteen.

Pankkisektori on myös suurin tekijä sektorin kokonaiskasvussa.

Useat toimialan yhtiöt hyötyvät vertailukauden heikoista (GAAP) tuloksista, joihin vaikutti merkittävästi FDIC:n erityismaksuihin ja muihin kertaluonteisiin eriin liittyvät kulut. Jos pankkisektori jätettäisiin pois, rahoitussektorin yhdistetty tuloskasvu laskisi 51,2 prosentista 19,4 prosenttiin.

Kaiken kaikkiaan vahvat rahoitussektorin luvut indikoivat hyvää finanssimarkkinoiden ja reaalitalouden tilannetta. Analyytikot odottavat kuitenkin rahoitussektorille vain 4,8 prosentin tuloskasvua kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Ennustenostoja on todennäköisesti luvassa, jos finanssimarkkinoiden kehitys jatkuu hyvänä, ja Yhdysvaltain talouskasvu yltää vuosien 2023 ja 2024 tasolle tai ainakin lähellä sitä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Trump sekoittaa pakkaa tullisuunnitelmilla – näin markkinat reagoivat

Seuraava artikkeli
kiikarit näkymät talous tulosnäkymät sijoittaminen 042022

Invesco: Nämä korkomarkkinat ovat voittajia