Endomines julkisti uusia tietoja kultavarannoista – osake heti +17 prosentin nousuun

Kaivosyhtiö Endomines kertoi lupaavia tietoja mineraalivarannoistaan Karjalan kultalinjalla. Esiintymästä on löytynyt kullan lisäksi muitakin arvokkaita mineraaleja.
Kotimaista kullantuotantoa. Kuva: Endomines Oyj
Endominesin osakekurssin kehitys viimeisen kuuden kuukauden aikana.

Kaivosyhtiö Endomines julkisti perjantaina päivitetyn mineraalivarantoarvion tulokset Korvilansuolta, Karjalan kultalinjan eteläosasta. Arvion mukaan Korvilansuolla on 2 727 000 tonnin mahdolliset mineraalivarannot pitoisuudella 1,58 grammaa kultaa tonnia kohden, sisältäen yhteensä 138 800 unssia kultaa.

Varantoarvio osoittaa, että Korvilansuon kultavarannot ovat kasvaneet 107 prosenttia verrattuna vuoden 2024 arvioon. Vuonna 2024 Korvilansuon varantoarvio oli 67 200 unssia. Uudessa varantoarviossa on mukana vuonna 2024 suoritettujen timanttikairausten tulokset.

Endominesin osake oli perjantain kovin nousija Helsingin pörssissä, kun sen osake kipusi 17,4 prosenttia. Osake on kivunnut vuoden alusta jo 67 prosenttia.

Endominesin Korvilansuon kultalinja on osa Karjalan kultalinjaa Itä-Suomessa. Korvilansuon alueella on tehty merkittäviä löydöksiä ja mineraalivarantojen päivityksiä viime aikoina.

Endominesin toimitusjohtaja Kari Vyhtinen on korostanut Korvilansuo-Kuittila-alueen potentiaalin olevan erittäin merkittävä. Yhtiö jatkaa alueen tutkimista ja kehittämistä osana strategista painopistettään malminetsinnässä.

Suunnitelmissa avolouhoksia

Endominesin varantoarvion mukaan kultaa sisältävän materiaalin tonnimäärä lähellä pintaa optimoidun avolouhosmallin sisällä lisääntyi 436 prosentilla. Tämä tukee Endominesin suunnitelmaa kehittää Eteläisen kultalinjan alueelle avolouhoksia niiden alhaisemman kustannusten vuoksi.

Korvilansuolle ei ole määritelty maan alla louhittavaa varantoa, vaan kaikki materiaali on raportoitu avolouhosvarantona.

“Olen erittäin tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin. Olemme nyt toteuttaneet laajamittaista malminetsintää kaksi täyttä vuotta, ja tässä ajassa Korvilansuon kultavaranto on kasvanut 16 500 unssista 138 800 unssiin, eli 740 prosenttia”, Vyhtinen toteaa.

Toimitusjohtajan mukaan eteläiseen kultalinjaan kuuluvat Korvilansuon esiintymän lisäksi Kuittilan ja Muurinsuon esiintymät. Endomines on nyt päivittänyt varannot Kuittilaan ja Korvilansuolle, ja Eteläisen kultalinjan varannot ovat kasvaneet kokonaisuudessaan noin 270 000 unssiin.

Kultalinjalta löytyy myös muita mineraaleja kullan lisäksi, Vyhtinen paljastaa.

”Kullan lisäksi Eteläiseltä kultalinjalta löytyy EU:n määrittelemää kriittistä mineraalia, volframia, sekä molybdeenia. Viimeaikaisten geopoliittisten tapahtumien seurauksena kiinnostus sotateollisuudessa käytettävää volframia kohtaan on yllättänyt meidät.”

Yhtiön suunnitelmissa on viedä Eteläisen kultalinjan alue tuotantoon noin vuonna 2030.

”Tarkoituksenamme on nostaa kullantuotantomme 70 000–100 000 unssiin vuodessa. Samalla tavoitteenamme on käynnistää volframin ja molybdeenin tuotanto Karjalan kultalinjan alueella”, Vyhtinen toteaa.

Endominesin taloudellinen tulos kääntyi viime vuonna positiiviseksi, kun liiketulos oli 2,6 miljoonaa euroa. Vielä edellisvuonna liiketulos oli negatiivinen.

Endomines kääntänyt tuloksen plussalle

Yhtiön liikevaihto nousi 28,7 miljoonaan euroon kasvaen toista vuotta peräkkäin 46 prosenttia.

Vyhtinen kertoi tilinpäätöksen yhteydessä, että vuosina 2022–2024 Endomines keskittyi luomaan liiketoimintamme perustaa. Nyt yhtiö on siirtymässä uuteen vaiheeseen, jossa painopiste on uusien alueiden saattamisessa tuotantoon ja yhtiön kasvattamisessa huomattavasti suurempaan kokoluokkaan.

Kaivosyhtiön pitkän tähtäimen tavoitteena on nostaa tuotantotaso nykyisestä yli 14 300 unssin vuosituotannosta 70 000–100 000 unssiin arviolta vuonna 2030.

”Tässä uudessa vaiheessa keskitymme uuden tuotantolaitoksen tekniseen ja taloudelliseen suunnitteluun sekä lupaprosessien edellyttämiin toimenpiteisiin. Samalla jatkamme nykyisen tuotannon kehittämistä ja laajamittaista malminetsintää kultavarantojen kasvattamiseksi”, Vyhtinen toteaa.

Endomines on suomalainen kultaan keskittyvä kaivosyhtiö, joka on perustettu vuonna 2005. Yhtiö on erikoistunut kullan tuotantoon ja etsintään, ja sillä on useita esiintymiä sekä Suomessa että Yhdysvalloissa.

Endominesin ensimmäinen kultakaivos avattiin vuonna 2011 Ilomantsin Pampalossa, jossa yhtiön kaivostoiminta keskittyy edelleen. Yhtiöllä on malminetsintälupa Itä-Suomessa Karjalan kultalinjan alueella sekä kaivoslupia samalla alueella.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
CDU CSU-puolue Friedrich Merz

Historiallisen iso pomppu valtiolainojen koroissa

Seuraava artikkeli

Työeläkevaroille viime vuonna yli 12 prosentin reaalituotto osakkeista