Ruokakaupan halpuutus lyö Keskoa korville

Keskon mukaan sen laaja hintaohjelma on vahvistanut asiakasvirtoja, mutta varjopuolena on sen negatiivinen vaikutus tulokseen.

Kesko julkisti tiistaina tammi-maaliskuun tulosraporttinsa. Ensimmäinen vuosineljännes on perinteisesti vuoden hiljaisin, ja toimintaympäristön epävarmuus jatkui alkuvuonna.

Konsernin liikevaihto kasvoi tammi–maaliskuussa vertailukaudesta 2,5 prosenttia 2,8 miljardiin euroon. Vertailukelpoisesti liikevaihto kasvoi 1,1 prosenttia.

Kesko harvoin yllättää myynnin kehityksestä, eikä alkuvuosi ole tästä poikkeus. Analyytikoiden konsensusennuste povasi liikevaihdoksi 2,8 miljardia euroa, joten liikevaihdon kehitys oli odotuksen mukaista.

Suomessa vertailukelpoinen liikevaihdon kasvu oli 0,3 prosenttia ja muissa toimintamaissa 4,7 prosenttia.

Keskon ylivoimaisesti suurin segmentti on päivittäistavarakauppa, jonka liikevaihto laski 1,9 prosenttia vertailukaudesta 1,49 miljardiin euroon. Laskuun vaikutti erityisesti pääsiäisen ajoittuminen tänä vuonna kokonaisuudessaan huhtikuulle, kun se viime vuonna oli maaliskuussa.

Rakentamisen ja talotekniikan kaupan liikevaihto kasvoi 7,2 prosenttia 1,0 miljardiin euroon, vertailukelpoisesti kasvu oli 3,6 prosenttia. Kasvua tukivat rautakaupan kysynnän vahvistuminen, yritysostot Tanskassa sekä pääsiäisen ajoittuminen vertailukaudella maaliskuulle.

Autokaupassa liikevaihto kasvoi 9,7 prosenttia 314 miljoonaan euroon, ja kasvu oli laaja-alaista kaikissa liiketoiminnoissa.

Tuloskehitys oli kokonaisuudessaan hieman vertailukautta heikompi.

Konsernin vertailukelpoinen liikevoitto oli 95,6 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 99,5 miljoonaa euroa. Analyytikoiden konsensusennuste oikaistulle liikevoitolle oli 102 miljoonaa euroa, joten tuloskehitys oli pettymys.

Päivittäistavarakaupassa vertailukelpoinen liikevoitto laski 9,7 miljoonaa euroa 72,8 miljoonaan euroon. Tähän vaikuttivat K-ruokakauppojen laajan hintaohjelman toteuttaminen, investoinnit kauppapaikkaverkostoon sekä pääsiäisen ajoittuminen huhtikuulle.

Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 4,9 miljoonaa euroa 11,7 miljoonaan euroon erityisesti rautakaupan liikevaihdon kasvun ja Tanskassa toteutettujen yritysostojen ansiosta.

Autokaupassa vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 1,5 miljoonaa euroa 17,9 miljoonaan euroon liikevaihdon kasvun myötä.

Toimitusjohtaja myöntää hintaohjelman negatiivisen vaikutuksen tulokseen

Toimitusjohtaja Jorma Rauhala toteaa katsauksessa, että vuoden 2025 ensimmäisen vuosineljänneksen myynti ja tulos olivat hyvällä tasolla ottaen huomioon vuoden hiljaisimman neljänneksen ja jatkuvat haasteet toimintaympäristössä.

Rauhala korostaa liikevaihdon kasvua ja yritysostojen merkitystä.

”Toteutimme tammikuun lopussa Tanskassa Roslev Trælasthandelin yrityskaupan ja Roslevin luvut yhdisteltiin Keskon raportointiin 1.2.2025 alkaen. Lisäksi maaliskuun lopussa Tanskan kilpailuviranomaiset hyväksyivät CF Petersen & Sønin yritysoston ilman ehtoja, kaupan arvioidaan toteutuvan 30.4.2025. Kolmannen yritysoston, Tømmergaardenin, arvioidaan toteutuvan kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Yrityskauppojen myötä Keskon asema Tanskan rautakauppamarkkinoilla vahvistuu merkittävästi.”

Päivittäistavarakaupan osalta Rauhala nostaa esiin hintaohjelman vaikutuksen, jolla on ollut vaikutuksia tulokseen.

”Vastasimme tammikuun 2025 alussa kuluttajakysyntään laajalla hintaohjelmalla, joka on vahvistanut asiakasvirtoja. Hintaohjelman tulokset ovat lupaavia, mutta sillä oli ennakoidusti negatiivinen vaikutus tulokseen.”

Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa Rauhala painottaa markkinan elpymistä ja yritysasiakaskaupan piristymistä.

”Rakentamisen suhdanne on elpymässä ja etenkin rautakaupan yritysasiakaskauppa on piristynyt. Suomessa rautakaupan myynti on kasvanut etenkin raskaissa rakennusmateriaaleissa kuten puutavarassa. Tyypillisesti myynti piristyy muissa tuoteryhmissä, kuten sisustuksessa, hieman myöhemmin. Jälkisyklinen tekninen kauppa vahvistuu yleensä noin puoli vuotta rautakaupan yritysasiakasmyynnin käänteen jälkeen.”

Rauhalan mukaan Tanskassa ja Norjassa rautakaupan myynti kasvoi selvästi, ja Norjassa myös teknisen kaupan myynti kasvoi. Ruotsissa ja Puolassa myynnin kehitys oli sen sijaan vaisua.

Autokaupassa Rauhala kiittää tasapainoista ja kattavaa tuote- ja palvelukokonaisuutta, joka tukee hyvää kehitystä erilaisissa markkinatilanteissa.

Kesko uskoo tuloskasvuun

Yhtiön tulevaisuuden näkymät ovat varovaisen positiiviset. Kesko arvioi toimintaympäristön paranevan vuoden 2025 aikana, mutta sen jatkuvan silti verrattain haastavana.

Vertailukelpoisen liikevoiton yhtiö paranevan vuonna 2025, ja Kesko arvioi sen olevan 640–740 miljoonaa euroa. Viime vuonna vertailukelpoinen liikevoitto oli 650 miljoonaa euroa.

Tulosohjeistus perustuu arvioon asteittain paranevasta suhdanteesta kaikissa Keskon toimintamaissa.

Keskeisiä epävarmuustekijöitä ovat tuttuja: kuluttajaluottamuksen ja investointihalukkuuden kehitys sekä geopoliittiset kriisit ja jännitteet.

Kesko odottaa päivittäistavarakaupassa markkinan pysyvän vakaana ja liikevoittomarginaalin säilyvän selvästi yli kuuden prosentin tasolla, vaikka hintapanostukset ja investoinnit jatkuvat.

Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa yhtiö odottaa suhdanteen paranevan historiallisen matalalta tasolta, ja kannattavuuden paranevan vuodesta 2024.

Autokaupassa uusien autojen markkinan odotetaan pysyvän matalalla, mutta käytettyjen autojen ja palveluiden kysynnän arvioidaan säilyvän hyvänä ja kannattavuuden pysyvän hyvällä tasolla.

Viime vuoteen verrattuna näkymät ovat selvästi myönteisemmät erityisesti rakentamisen ja talotekniikan kaupassa, jossa markkinan elpyminen ja yritysostot tukevat kasvua.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
asuntolaina asuminen asuntokauppa

Hallitus päätti muutoksista asuntolainojen ehtoihin - näin se näkyy asuntovelallisen taloudessa

Seuraava artikkeli
pörssi Pörssitalo sijoittaminen

Näin Helsingin pörssin tuloskausi on sujunut